Etuuksien leikkaukset voimaan ensi kuussa – tätä se tarkoittaa

close-up photo of assorted coins
Kuva: Josh Appel

Sosiaaliturvaetuuksissa on tapahtumassa merkittäviä muutoksia huhtikuussa, kun hallituksen tekemät leikkauspäätökset toteutuvat käytännössä. Leikkausten myötä esimerkiksi perheellisten työttömyysturva voi laskea satoja euroja.

Työttömyysturvan ja yleisen asumistuen määrään tehdyt leikkaukset tulevat voimaan 1. huhtikuuta alkaen. Kelan maksaman työmarkkinatuen, peruspäivärahan ja liikkuvuusavustuksen lapsikorotukset sekä työttömyyskassojen ansiopäivärahan lapsikorotukset poistuvat. Lapsikorotusta on maksettu Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön (TYJ) mukaan 130-240 euroa kuukaudessa lasten määrästä riippuen.

Samaan aikaan voimaan tulee myös työtuloja koskevan 300 euron kuukausittaisen suojaosan poistuminen. Kun aiemmin sai ansaita 300 euroa niin, että tulo ei vaikuta työttömyysturvan tasoon, vähentää jokainen palkkaeuro jatkossa työttömyysturvaa 50 sentillä.

Yleinen asumistuki pienenee, kun tuen korvausprosentti pienenee ja perusomavastuu suurenee. Kelan mukaan keikkaukset pienentävät yleistä asumistukea kaikilla asiakkailla, jotka nyt saavat tukea.

Tuen määrä ei kuitenkaan pienen kaikilla tuensaajilla heti, vaan leikkausten vaikutus tulee voimaan vasta, kun asumistuki pitää seuraavan kerran tarkistaa. Kela tarkistaa yleisen asumistuen vähintään kerran vuodessa, jotta se maksetaan asiakkaalle oikean suuruisena.

”Valmistaudumme Kelassa parhaillaan muutosten toimeenpanoon ja varaudumme myös siihen, että leikkausten seurauksena perustoimeentulotuen saajien määrä kasvaa”, toimeentuloturvaetuuksien osaamiskeskuksen päällikkö Pasi Pajula Kelasta kommentoi tulevaa tilannetta maaliskuun puolivälissä.

Muutokset vaikuttavat etenkin perheellisiin naisiin

Mitä muutokset voivat olla euroiksi muutettuna? TYJ kertoo, että suojaosan poisto vähentää etuutta usein 150 euroa, kun taas lapsikorotuksen kohdalla lakimuutoksen vaikutus vaihtelee 130–240 euron välillä. Jos henkilöllä on lapsia ja hän on osittain työllistynyt, leikkautuu etuudesta leikkautuu 1. huhtikuuta enimmillään noin 390 euroa.

TYJ:n laskelmien mukaan muutokset vaikuttavat vuositasolla yhteensä noin 150 000 päivärahan saajaan. Viime vuonna 99 000 henkilöä työskenteli saadessaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa, lapsikorotusta sai 85 000 saajaa ja 34 000 henkilöä sai lapsikorotusta ja työskenteli samanaikaisesti työttömyysturvalla. Kaikkiaan huhtikuun muutokset koskevat noin 57 prosenttia saajista.

TYJ mukaan huhtikuun alussa voimaan tulevat sosiaaliturvan muutokset vaikuttavat erityisesti naisiin. Naiset työskentelevät työttömyyden aikana miehiä enemmän ja saavat miehiä useammin myös lapsikorotusta.

”Muutosten suurin vaikutus kohdistuu tyypillisesti palvelualalla osa-aika- tai keikkatyötä tekevään perheelliseen naiseen”, TYJ:n toiminnanjohtaja Aki Villman kertoo.

Löydät 4 esimerkkiä muutosten vaikutuksesta TYJ:n sivuilta täällä.

Kela voi ohjata etsimään edullisempaa asuntoa

Sosiaaliturvan leikkaukset ja muutokset vaikuttavat kaikkiaan noin puoleen miljoonaan Kelan asiakkaaseen. Kelassa on arvioitu, että toimeentulotuen hakemusmäärät kasvavat leikkausten vuoksi. Perustoimeentulotuki voi korvata osan yleisen asumistuen ja työttömyysturvan leikkauksista kaikkein pienituloisimmille.

”Olemme Kelassa valmistautuneet muutosten toimeenpanoon monin tavoin, kuten kouluttamalla henkilöstöä, tekemällä tarvittavia muutoksia tietojärjestelmiin sekä lisäämällä asiakasviestintää ja varautumalla ennalta puhelinpalvelun ruuhkiin”, Pajula kertoo.

Leikkausten lisäksi huhtikuun alussa tulee voimaan lakimuutos, joka koskee asumismenojen hyväksymistä toimeentulotuessa. Jatkossa Kela ei maksa toimeentulotukea kuntakohtaiset enimmäisrajat ylittäviin asumismenoihin, jos ylitykseen ei ole laissa mainittua erityistä perustetta. Jos peruste puuttuu, ohjaa Kela asiakkaan etsimään edullisempaa asuntoa tai asiakas voi maksaa asumismenojen enimmäisrajan ylittävän osan itse.

Kaikki muutokset tulevat voimaan automaattisesti, eikä Kelan asiakkaiden tarvitse olla yhteydessä Kelaan niiden vuoksi. Lisätietoa muutoksista ja niiden vaikutuksista löytyy Kelan sivuilta, joilta löytyvien laskureiden avulla voi myös itse arvioida, miten muutokset vaikuttavat omiin tukiin.

Teksti: Miia

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.

    Array
(
    [0] => thumbnail
    [1] => medium
    [2] => medium_large
    [3] => large
    [4] => 1536x1536
    [5] => 2048x2048
    [6] => vp_sm
    [7] => vp_md
    [8] => vp_lg
    [9] => vp_xl
    [10] => vp_sm_popup
    [11] => vp_md_popup
    [12] => vp_xl_popup
)