3 syytä, miksi joku saattaa olla tunnetasolla saavuttamaton

Kuva: Pexels/ Vera Arsic

Niin deittaileminen kuin parisuhteessa oleminen voi toisinaan tuntua turhauttavalta ja liiankin työläältä. Jos kumppanista on vaikea saada mitään irti, hän tuntuu etäiseltä ja läheisyys sekä kiintymys melkeinpä loistavat poissaolollaan, on edessä kivikkoinen tie.

Ihmissuhteiden viidakossa voi kohdata myös haastavia tapauksia, joiden kanssa vuorovaikutus ja romanttisen parisuhteen rakentaminen on kaikkea muuta kuin yksinkertaista ja helppoa. Yksi tällainen ihmistyyppi on tunnetasolla saavuttamaton henkilö. Aiemmin julkaistuissa artikkeleissamme kerrotaan, miten tällaisen ihmisen tunnistaa ja mistä tietää, onko itse sellainen, mutta mistä tällainen piirre voi johtua?

Lisensoitu psykoterapeutti ja parisuhdeasiantuntija Marni Feuerman täräyttää yhden selityksen suoraan: jos hän on tunnetasolla saavuttamattoman oloinen, voi se olla osoitus siitä, ettei hän ole tarpeeksi kiinnostunut sinusta. Taustalla voi olla myös esimerkiksi dramaattinen elämänmuutos (tuore ero, läheisen menetys, uramuutos tms.) ja hänen tunteistaan on vaikea saada selkoa.

”Jos kuitenkin olet yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, kuka on halukas olemaan parisuhteessa, mutta hän toistuvasti rakentaa muureja läheisyyden esteeksi, voivat syyt olla paljon syvemmällä”, Feuerman selitti Women’s Healthille – alla 3 esimerkkiä.

Lapsuuden trauma

Käsittelemättömät lapsuuden haavat ja uskomukset voivat heijastua ihmissuhteisiin aikuisuudessa. Mikäli vanhemmat ovat olleet tunnetasolla saavuttamattomia, saattaa heidän lapsestaan kasvaa samanlainen aikuinen.

”Jos emotionaalisia tarpeita jätettiin huomiotta ja väheksyttiin lapsuudessa, on se voinut opettaa piilottamaan tunteensa”, terapeutti Alyson Cohen sanoi.

Jos lapsuudessa on kokenut jotain traumaattista, voi kivusta tulla sietämätöntä, jolloin tunteita ei käsittele lainkaan ja lukitsee ne piiloon, jolloin näihin tunteisiin ei pääse käsiksi. Onkin tärkeää, että lapsille opetetaan, että heillä on oikeus tunteisiinsa. Näin he voivat elää elämäänsä avoimesti.

Aiemmat parisuhteet

Emotionaalisen saavuttamattomuuden taustalla voivat olla kokemukset muissa parisuhteissa, etenkin jos ne ovat särkeneet sydämen. Cohenin mukaan ihmiselle voi syntyä ikään kuin ihmissuhdetrauma, joka johtaa pelkoon syvien tunteiden kehittymistä kohtaan. Tällä yritetään suojella itseä siltä, että aiemmin koettu suru ja kipu eivät pääse toistumaan. Ajatus on, että jos estää tunteet, estää silloin myös surun ja pahan mielen. Valitettavasti se samalla estää aidon toipumisen.

Kiintymysongelmat

Kiintymyssuhdemallit vaikuttavat siihen, miten ihminen muodostaa ja ylläpitää ihmissuhteita aikuisena. Välttelevä kiintymysmalli voi muistuttaa sitä, kun ihminen on tunnetasolla saavuttamaton, vaikka ne eivät olekaan sama asia. Ne voivat kuitenkin kulkea käsi kädessä. Lisensoidun mielenterveysneuvoja Allison Sossin mukaan välttelevä kiintymys vaikuttaa siihen, miten ihminen näkee ihmissuhteet ja kuinka hän toimii niissä (tai välttelee niitä). Hän ei halua turvautua muihin, joten hän usein välttelee ihmissuhteita tai tunteita.

”Välttelevästi kiintynyt voi vaikuttaa tunnetasolla saavuttamattomalta, koska hän ei koe tarvetta täyttä parisuhdetta kohtaan”, Sossi selitti.

Sossin mukaan jos koet, että sinun tai kumppanisi on vaikea olla haavoittuvainen ja keskusteleminen perhedynamiikasta, parisuhdehistoriasta ja muista menneisyyden kokemuksista on hankalaa, voi olla hyvä kääntyä terapian puoleen.

Lähde: Women’s Health

Teksti: Miia

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.

    Array
(
    [0] => thumbnail
    [1] => medium
    [2] => medium_large
    [3] => large
    [4] => 1536x1536
    [5] => 2048x2048
    [6] => vp_sm
    [7] => vp_md
    [8] => vp_lg
    [9] => vp_xl
    [10] => vp_sm_popup
    [11] => vp_md_popup
    [12] => vp_xl_popup
)