Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) valvoo muun muassa markkinoilla olevia kosmetiikkatuotteita. Vuoden 2023 valvonnassa löytyi vaarallisia ja vaatimustenvastaisia tuotteita, joita on sittemmin vedetty pois myynnistä, mutta kuluttajien käytössä näitä tuotteita voi yhä olla.
Tukesin valvonnassa löytyi viime vuonna kosmetiikkatuotteita, joissa oli käytetty lisääntymisvaarallista raaka-ainetta BHMC eli Butylphenyl Methylpropional. Raaka-aine tunnetaan myös nimellä Lilial, Tukes kertoo. Tukesin mukaan lisääntymiselle vaaralliset aineet voivat vähentää hedelmällisyyttä tai aiheuttaa kehityshäiriöitä sikiössä.
Tukes sai viime vuonna tiedon 70 vaarallisesta kosmetiikkatuotteesta EU:n Safety Gate -järjestelmän kautta. Lilialia sisältäviä kosmetiikkatuotteita löytyi Euroopan markkinoilta poikkeuksellisen paljon. Suomen markkinoilta tuote löytyi raaka-aineiden joukosta 11 kosmetiikkatuotteesta ja erityisesti parfyymeista ja deodoranteista.
”Verrattuna Euroopan markkinoihin, Suomen tilanne kosmetiikan osalta on hyvä. Kun Euroopassa tehtiin vaarallisesta kosmetiikasta yli tuhat ilmoitusta, niin Suomesta näitä samoja vaarallisia kosmetiikkatuotteita löytyi vain 11”, Tukesin ylitarkastaja Anna Vuori sanoo tiedotteessa.
Tukes otti yhteyttä tuotteita myyneisiin yrityksiin, jotka poistivat kyseiset tuotteet myynnistä ja jakeluketjuista Tukesin yhteydenoton jälkeen. Kuudessa tapauksessa toteutettiin myös palautusmenettely, eli yritykset pyysivät loppukäyttäjiä palauttamaan tuotteet myyntiliikkeisiin.
Yle kertoo, että Euroopan unioni kielsi Lilialin käytön kosmetiikassa vuonna 2022. Kiellon taustalla on raaka-aineen yleisyys, minkä vuoksi turvallisen käytön raja ylittyy helposti. Lilialia on käytetty myös muun muassa pyykinpesuaineissa.
Näistä tuotteista on kyse
Vaikka lisääntymisvaarallisia tuotteita on poistettu markkinoilta, on niitä saattanut jäädä kuluttajien kaappeihin ja käyttöön. Voit tarkistaa alempaa löytyvältä listalta, onko kyseisiä tuotteita kotonasi.
Listan alun perin julkaisseen Ylen mukaan vaarallisen tuotteen valmistuserän tunnistaa pakkauksessa olevasta EAN-koodista, mutta Tukes on kuitenkin huomauttanut, että EAN-koodi on voinut pysyä samana, vaikka tuotteen koostumus olisi muuttunut.
Jos omistat alla mainittuja tuotteita, tarkista EAN-koodin lisäksi tuotteen ainesosaluettelo ja katso, onko siellä mainittu butylphenyl methylpropional (BMHCA). Se kertoo siitä, että tuotteessa on käytetty Lilialia.
- Burberry Weekend for Women, tuoksu, EAN-koodi 5045252667514
- Calvin Klein Free for men, deodorantti, EAN-koodi 3607342020849
- Cuba Night Eau de parfum natural spray for women, tuoksu, EAN-koodi 5425017736035
- Cuba Jungle Snake Eau de Parfum for women, tuoksu, EAN-koodi 5425017732488
- Linn Young OSO No Guts No Glory perfume, tuoksu, EAN-koodi 8715658969600
- OMERTA® & WEALTH perfume, tuoksu, EAN-koodi 871565899960
- OMERTA® & TWICE SO NICE EAN, tuoksu, EAN-koodi 8715658999584
- Police Passion Eau de toilette, tuoksu, EAN-koodi 67960246110
- REAL TIME Sexy Dentelle Perfume, tuoksu, EAN-koodi 8715658008576
- REAL TIME Pure on The Rocks Eau De toilette, tuoksu, EAN-koodi 8715658350279
- Adidas Victory League stimulating shower gel, suihkusaippua, EAN-koodi 3607340726125
Voit lukea muista Tukesin valvonnassa löydetyistä haitallisista tuotteista lisää täällä.
Teksti: Miia