Nämä 5 merkkiä kertovat, että sovit yhteen puolisosi kanssa!

silhouette photography of couple
Kuva: Atharva Dharma

Fyysinen vetovoima kumppania kohtaan on toki tärkeää, mutta tämän lisäksi on muitakin avaintekijöitä, jotka tekevät suhteesta toimivan. Tunnistatko näitä elementtejä omassa parisuhteessasi?

Usein jo tapailun alkuvaiheessa saa viitteitä siitä, onko toisen ihmisen kanssa yhteensopiva pitkällä tähtäimellä. Jos yhteisiä puheenaiheita riittää, mielenkiinnon kohteet ovat samankaltaisia ja kenties samoja harrastuksiakin löytyy, on tämä erinomainen lähtökohta suhteelle. Suhde voi toki toimia hyvin, vaikkei joka saralla olisikaan samankaltainen kumppanin kanssa. On kuitenkin olemassa tiettyjä asioita, joilla on muita suurempi merkitys suhteen kestävyyden kannalta.

Näistä merkeistä tunnistat, että sovit yhteen puolisosi kanssa

Samanlaiset arvot

Jos puolisot jakavat samankaltaiset arvot, tämä usein edesauttaa suhteen toimivuutta. Arvot voivat liittyä perheeseen, työhön, elämäntapoihin, talouteen tai muihin vastaaviin asioihin. Hengellisyyteen ja uskonnollisuuteen liittyvät näkemykset ovat myös merkittävässä roolissa keskinäisen hyvän olon kannalta. Puolisoilla voi toki olla myös eriäviä näkemyksiä liittyen esimerkiksi uskontoon. Tällöin on kuitenkin tärkeää kunnioittaa toisen näkemystä. Jos pystyy varauksetta arvostamaan ja kunnioittamaan toisen mielipidettä vaikkei sitä itse jaa, edesauttaa tämä suhteen toimivuutta pitkällä tähtäimellä.

Samankaltaiset päämäärät elämässä

Vaikka kaikkien haaveiden ei pidäkään olla samanlaisia, elämän suurten suuntaviivojen tulisi osua yksiin. Esimerkiksi perheen perustamisen suhteen näkemysten tulisi olla lähellä toisiaan, muutoin suhteen on vaikeaa toimia pitkällä tähtäimellä.

Fyysinen vetovoima

Fyysinen vetovoima on usein se tekijä, joka saa kaksi ihmistä kiinnostumaan toisistaan suhteen alkuvaiheessa. Toisaalta fyysinen vetovoima voi joskus myös kehittyä hitaammin ajan kanssa. Fyysinen viehätys toista kohtaan ei kuitenkaan yksinään ole riittävä voima kantamaan suhdetta.

Samankaltainen huumorintaju

Yhdessä nauraminen lähentää puolisoita. Jos huumorintaju on samanlainen, aika ei käy pitkäksi puolison seurassa. Samankaltainen huumorintaju voikin muiden tekijöiden ohella olla osa liimaa, joka pitää suhteen toimivana.

Kyky olla oma itsensä

Jos kumppanin seurassa ei voi olla täysin oma itsensä, tämä voi alkaa jossakin vaiheessa rapauttamaan suhdetta. Kun puolisolle pystyy paljastamaan itsestään kaikki puolet, se lisää itsevarmuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jos ei kykene olemaan täysin oma itsensä kumppanin kanssa, kannattaa kysyä itseltään, mistä tämä pohjimmiltaan johtuu. Jos kyse on omasta epävarmuudesta, kannattaa tunteesta pyrkiä pääsemään eroon. Mikäli suhteessa on aitoa rakkautta, puoliso kyllä hyväksyy myös sellaiset puolet kumppanissaan, jotka itsestä saattavat tuntua noloilta.

Yllä kuvattujen seikkojen ohella toimivassa suhteessa on avainroolissa myös kyky tukea toista ja kyky kommunikoida hyvässä hengessä myös sellaisissa tilanteissa, joissa on puolison kanssa eri mieltä. Kun toisen hyväksyy sellaisena kuin hän on, tämä auttaa hyväksymään myös sen, että puolisolla voi olla eriäviä näkemyksiä. Empatia ja kunnioittava asenne kumppania kohtaan auttaa pitämään parisuhteen toimivana ja vakaalla pohjalla.

Lähde: Verywell Mind

Teksti: Sonja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.