Syntyvyys on historiallisen alhaisella tasolla Suomessa!

baby sleeping on bed
Kuva: Peter Beukema

Miten paljon Suomessa syntyy lapsia? Syntyvyys on puhututtanut jo vuosia. Vaikka koronavuosina syntyvyys kääntyi parempaan suuntaan pariksi vuodeksi, antavat tuoreimmat tilastot ja tutkimustiedot karun kuvan: suunta on selvästi alaspäin.

Syntyvyys on ennätyksellisen alhaisella tasolla, osoittaa Tilastokeskuksen väestönmuutoksia ja väestörakennetta kuvaava väestön ennakkotilasto. Tammikuun lopulla julkaistun ennakkotilaston mukaan vuonna 2023 Suomessa syntyi 43 320 lasta. Se on noin 1 600 lasta vähemmän kuin vuotta aiemmin.

”Viimeksi näin vähän lapsia syntyi 187 vuotta sitten vuonna 1836, jolloin maamme väkiluku
oli noin 1,4 miljoonaa”, Tilastokeskuksen väestön ja muuttoliikkeen yliaktuaari Markus
Rapo on kuvaillut tilannetta X-palvelussa (entinen Twitter) tekemässään päivityksessä.

Näet videon hyväksymällä evästeet: statistics, marketing

Ennakkotilaston mukaan kokonaishedelmällisyysluku oli viime vuonna 1,26, joka on mittaushistorian alhaisin. Vuonna 2022 kokonaishedelmällisyysluku oli suomalaisnaisilla 1,29 ja ulkomaalaistaustaisilla naisilla 1,51. Vuoden 2022 tilastojen mukaan syntyvyys korkeampaa kouluttautuneemmilla naisilla. Kokonaishedelmällisyysluku kertoo, kuinka monta lasta nainen synnyttäisi elämänsä aikana, jos syntyvyys pysyisi laskentavuoden tasolla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) viimeisin perinataalitilasto puhuu samaa kieltä Tilastokeskuksen havaintojen kanssa. Syntymärekisterin tietoja sisältävän tilaston mukaan
vuonna 2022 Suomessa syntyi 45 186 lasta. Määrä on noin 4 000 lasta pienempi kuin
vuonna 2021. Ennakkotilasto vuoden 2023 syntyvyydestä julkaistaan kesäkuussa.

Perinataalitilasto sisältää tietoja synnyttäjistä, synnytyksistä ja vastasyntyneistä. THL kertoo, että keskeisimpiä osoittimia ovat synnyttäjien määrä, ikä, painoindeksi ja synnytystapa. Lisäksi tilastossa on tietoja tärkeimmistä synnytystoimenpiteistä ja syntyneiden lasten painosta sekä perinataalikuolleisuudesta.

Synnytyksiä käynnistettiin enemmän kuin aiemmin

Siinä missä syntyvyys on laskenut, on synnyttäjien keski-ikä ollut noususuuntainen. Perinataalitilaston mukaan kaikkien synnyttäjien keski-ikä oli 31,7 vuotta ja ensisynnyttäjien keski-ikä 30,1 vuotta. Lisäksi 35 vuotta täyttäneiden synnyttäjien osuus on kasvanut viime vuosina. Vuonna 2022 joka neljäs synnyttäjä oli vähintään 35-vuotias (26,4 %).

Joka viides synnytys tapahtui keisarileikkauksella. Perinataalitilasto osoittaa myös, että 35 prosenttia vuoden 2022 synnytyksistä käynnistettiin. Tämä määrä on suurempi kuin koskaan aiemmin. THL:n mukaan käynnistykset ovat yleisempiä ensisynnyttäjillä ja 40 vuotta täyttäneillä synnyttäjillä.

Tilastokeskuksen ja THL:n julkaisemissa luvuissa on pieniä eroavaisuuksia. Tilastokeskus ilmoittaa vain elävänä syntyneet lapset, minkä lisäksi heillä on käytössä erilainen määritelmä kuin THL:llä.

Tilastokeskus kerää tiedot kaikista syntyneistä lapsista, joiden äidin vakituinen asuinpaikka on lapsen syntymähetkellä Suomessa synnytyspaikasta riippumatta. THL:n käyttämä rekisteri puolestaan sisältää kaikki Suomessa syntyneet lapset äidin asuinpaikasta riippumatta. THL:n luvut painottavat sairaaloiden synnytystoimintaa, kun taas Tilastokeskuksen luvut painottavat Suomen väestön kehitystä.

Voit tutustua Tilastokeskuksen ennakkotilastoihin tarkemmin täällä ja THL:n perinataalitilaston raporttiin täällä.

Teksti: Miia

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.