Iho kaipaa yksilöllistä hoitoa, mutta erilaisia tapoja sekä neuvoja ihonhoitoon liittyen on paljon saatavilla. Nuori voi olla ihonhoitovinkkien ja -neuvojen keskellä ymmällään sekä myös saada haitallisia neuvoja sosiaalisesta mediasta. Teinin ihon ihonhoitorutiinit ovat kuitenkin pohjimmiltaan yksinkertaiset.
Milloin teinin kannattaisi aloittaa ihonhoito? Vastaus tähän on: silloin, kun ensimmäiset finnit, mustapäät sekä muut epäpuhtaudet ilmestyvät, kertoo Yliopiston Apteekki. Ihon rasvoittuminen ja epäpuhtauksien ilmestyminen iholle on kuitenkin hyvin yksilöllistä.
”Tytöillä ensimmäiset epäpuhtaudet saattavat tulla jo 9–10-vuotiaana ja pojilla 11–12-vuoden iässä. Nuori olisi hyvä saada sitoutumaan ihonsa hoitoon jo heti epäpuhtauksien ensimerkeistä lähtien, jotta siitä muodostuu rutiini muiden ilta- ja aamutoimien yhteyteen”, Yliopiston Apteekin tiedotteessa todetaan.
Teini-ikäisen ihonhoidon peruspilarit ovat puhdistus ja kosteutus. Puhdistus kannattaa tehdä sekä aamulla että illalla. Aamupuhdistus on vastaisku talille, jota iho tuottaa enemmän yöllä kuin päivällä. Kasvojen peseminen illalla puolestaan puhdistaa iholta päivän aikana iholle kertyneen talin, epäpuhtaudet, lian ja hien.
”Pelkällä vedellä ihoa ei kannata pestä, sillä vesijohtovesi kuivattaa ihoa ja sulkee ihohuokosia. Silloin tali ei pääse poistumaan iholta, ja epäpuhtauksia syntyy helposti entistä enemmän”, Yliopiston Apteekki selventää.
Mitä tuotteita teinin ihon puhdistukseen?
Nuoren iholle ei kannata laittaa mitä tahansa tuotteita. Viime aikoina on kerrottu, miten nuoret ovat innostuneet jopa anti-aging-tuotteiden käytöstä, jotka ovat liian tehokkaita nuorelle iholle ja voivat aiheuttaa ikävää vahinkoa. Tällaisia tuotteita onkin syytä välttää.
Ihonhoitotuotteissa on hyvä huomioida ihon tarpeet. Esimerkiksi jos iholla on näppyjä, on rakeiset kuorintavoiteet parempi unohtaa. Yliopiston Apteekki kertoo, että rakeiden pyörittely ihon pinnalla levittää aknebakteeria ympäri ihoa ja rikkoo näppyjä. Kuorinnaksi riittää sen sijaan ihoa kuorivaa salisyylihappoa sisältävä kasvovesi.
”Nuoren ihon puhdistukseen sopii epäpuhtaalle iholle tarkoitettu geelimäinen tai vaahtoava puhdistusaine tai laiskemmalle puhdistajalle misellivesi”, kosmetologi ja estenomi Johanna Salmikivi-Mehto Yliopiston Apteekista opastaa.
”Puhdistusta seuraa kevyt kosteusvoide, joka paitsi kosteuttaa, myös jättää ihon mattapintaiseksi ja tasapainottaa ihoa. Toisinaan salisyyli- tai glykolihappoa sisältävä paikallishoitotuote on hyvä levittää finneille yöksi jouduttamaan paranemista”, hän neuvoo ja jatkaa:
”Lisäksi on hyvä huolehtia ihon kosteutuksesta sekä välttää lian kuivattavia tuotteita. Jos kosteusvoide unohtuu tai käyttää liian järeitä kuivattajia, ihon pinta kuivuu ja sen talineritys kiihtyy. Iho nimittäin kuvittelee, että siltä puuttuu kosteutta ja se lisää talineristystä. Silloin epäpuhtaudet vain lisääntyvät.”
Kosmetologin neljä tuotevinkkiä nuorelle
- Epäpuhtaalle iholle tarkoitettu puhdistusgeeli tai -vaahto – poistavat talia hellävaraisesti
- Salisyylihappoa sisältävä kasvovesi – avaa näppyjä, hillitsee talineritystä ja hajottaa aknebakteereita
- Talineritystä tasapainottava kosteusvoide – kosteuttaa ja tasapainottaa ihoa
- Paikallishoitotuote – kuivattaa finnejä, uudistaa ihoa ja nopeuttaa paranemista
Teksti: Miia