Lasten ruokavalioissa on parantamisen varaa – näin se onnistuu

silver fork and knife on plate
Kuva: Thought Catalog

Jokaisen olisi hyvä pyrkiä ylläpitämään terveellistä ruokavaliota, missä auttaa esimerkiksi ravitsemus- ja ruokasuositusten noudattaminen. Lasten kohdalla syömisen kanssa voi kuitenkin tulla vastaan ongelmia, ja etenkin valikoiva syöminen on lapsilla yleistä.

Suomalaislasten ja -nuorten ruokavalioissa olisi parannettavaa: tutkimusten mukaan heidän ruokavaliot eivät ole ravitsemussuositusten mukaisia eikä ympäristön kannalta kestäviä. Tällä hetkellä suurimmat haasteet ovat liian vähäinen kasvisten, hedelmien ja marjojen saanti, käytetyn rasvan laatu ja liika suola.

Myös joidenkin vitamiinien ja kivennäisaineiden riittämätön saanti on ongelma. Lisäksi lihan ja maidon liialliseen kulutukseen tulisi kiinnittää huomiota ja lisätä kestävän kalan sekä palkokasvien käyttöä.

Kouluterveyskyselyn 2023 mukaan esimerkiksi 8.–9.-luokkalaisista vain hieman yli 40 prosenttia söi aamupalan joka arkiaamu. Moni lapsi ja nuori aterioikin epäsäännöllisesti, mikä lisää napostelua ja heikkolaatuisten välipalojen syöntiä. Lapset saavat ison osan energiasta ja sokerista välipaloista ja yli kolmannes lapsista saa sokeria yli suositusten.

Terveen kasvun ja kehityksen edellytys on hyvä ravitsemus kasvuiässä. Jos ravitsemus on heikkoa, altistaa se ylipainolle sekä monille kansantaudeille. Se voi vaikuttaa myös psyykkiseen hyvinvointiin.

”Ravitsemushaasteet kasautuvat usein sosioekonomisesti heikoimmassa asemassa oleviin perheisiin, joilla ei ole voimavaroja hyviin valintoihin. Ravitsemukselliset riskiryhmät tulisikin tunnistaa ajoissa”, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuspäällikkö Sari Niinistö muistuttaa Suomen Hammaslääkäriseura Apollonian tiedotteessa.

Lasten ruokaympäristöä muuttamalla kohti parempaa ravitsemusta

Miten lapsien ravitsemusta muutetaan parempaan suuntaan? Yksi vastaus siihen on ruokakasvatus sekä ruokaympäristön muuttaminen terveyttä edistäviä valintoja tukevaksi. Ruokaympäristössä on nykyisin runsaasti terveyttä heikentävää ruokaa saatavilla ja näkyvillä. Ruokaympäristön muokkaaminen voisi onnistua terveysperusteisella hinnoittelulla, epäterveellisten elintarvikkeiden mainonnan rajoittamisella ja elintarvikkeiden ravintosisällön parantamisella.

Päiväkodeissa ja kouluissa on pääosin tarjolla laadukasta ja monipuolista ruokaa. Tutkimusten mukaan kodin ulkopuolella hoidossa olevat lapset syövät monipuolisemmin ja terveellisemmin kuin kotihoidossa olevat. Ruokatarjontaa varhaiskasvatuksessa, kouluissa sekä oppilaitoksissa voisi kuitenkin muokata edelleen kasvipainotteisemmaksi ja kehittää lapsille maistuvia reseptejä.

Terveyttä edistävä ja kestävä ruokakulttuuri vaatii myös positiivista ruokapuhetta ja ruokakasvatusta. Lapsena opitut makumieltymykset ja tavat säilyvät pitkälle aikuisuuteen. Tästä syystä ruokaympäristön merkitys on niin suuri.

Tutkimustieto ja tiedon välittäminen muokkaavat myös ruokaympäristöä. Ravitsemustutkimustieto on koottu eri alueilta ja eri aikoina kootuista tutkimushankkeista. Leikki-ikäisisten ja nuorten koululaisten ruokavaliosta on sirpaleista tietoa, mutta nuorten osalta tieto lähes puuttuu.

”Meillä ei ole saatavilla valtakunnallista, kattavaa tutkimustietoa lasten ja nuorten ravitsemuksesta. Tutkimusta tarvittaisiin, että ravitsemushaasteisin pystyttäisiin puuttumaan paremmin”, Niinistö toteaa.

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.