Kun vauva itkee, herää vanhemmassa halu varmistaa, että lapsella on kaikki hyvin. Itku voi olla sydäntä raastavan kuuloista ja aiheuttaa monenlaisia tunteita. Jopa ahdistus on mahdollista, etenkin jos vanhempi on väsynyt ja vauva on normaalia itkuisempi.
Itkeminen on vauvan tapa viestiä ja kommunikoida tarpeistaan. Itkun taustalla voi olla esimerkiksi nälkä, väsymys, läheisyydenkaipuu, märkä vaippa tai jostain syystä aiheutuva epämukava olo. Vauvalle itku on eloonjäännin ja hyvinvoinnin tae, kuten Ruuhkavuodet on kertonut aiemmin.
Aina vanhempi ei kuitenkaan osaa heti sanoa, miksi vauva itkee. Tästä voi syntyä ikäviä tunteita, joihin tuore tutkimus voi tuoda lohtua. Kukaan, ei edes tekoäly, voi saada tolkkua siitä, mitä vauva viestittää itkullaan, kertoo Iltalehti.
Communications Psychology -lehdessä julkaistu tutkimus selvitti, että vauvoilla ei ole salattua ”itkukieltä”, jonka voisi kääntää sanoiksi. Tutkimuksen mukaan pelkän itkuäänen perusteella on liki mahdotonta tunnistaa, miksi vauva itkee.
Iltalehden mukaan vauvojen itkua on pidetty jopa omana kielenä, joka voidaan avata. Nykyaikana on esimerkiksi kehitetty maksullisia sovelluksia, joiden on väitetty voivan kääntää vauvojen itkun sanoiksi. Tällaiset sovellukset ovat kuitenkin tutkimuksen mukaan haihattelua.
Vanhempi osaa usein arvioida itkun syyn oikein
Vauvan itkun syyt ovat kuitenkin vanhemman tulkittavissa ja aavistettavissa. Tutkimusta varten kerättiin itkunäytteitä ja vanhemmat täyttivät lomakkeen, jossa he antoivat oman arvionsa vauvan itkun syystä. Lisäksi vanhemmat kertoivat, millaisin keinoin he saivat itkun loppumaan.
75 prosentissa tapauksista vauvojen itkun syy vastasi vanhempien antamaa arvioita. Esimerkiksi jos vanhempi oli arvioinut vauvan itkun syyksi nälän, rauhoittui vauva syömisen myötä. Jos taas vanhempi oli arvioinut syyn väärin ja vauva rauhoittui jollain toisella tavalla, kirjattiin itkun syy oikean rauhoittumistavan mukaan.
Iltalehti kertoo, että tutkijat havaitsivat, että vanhempien olettamat syyt olivat oikeita usein sen takia, että vanhemmat tiesivät, milloin viimeksi vauva oli syönyt tai vaippa oli vaihdettu. Toisin sanoen syynä ei ollut se, että vauvan itku itsessään olisi antanut vanhemmalle jotain tietoa, miksi vauva itkee.
Tutkimuksessa oli käytössä 39 201 itkunäytettä yhteensä 24 vauvalta. Itkunäytteitä äänitettiin noin kolmen kuukauden pituisen jakson aikana, minkä alussa vauvat olivat 15 päivän ikäisiä ja lopussa 3,5 kuukauden ikäisiä.
Vaikka tutkimuksessa ei löydetty vauvojen ”itkukieltä”, ilmeni tutkimuksessa se, että jokaisella vauvalla oli erityinen tapansa itkeä, joka myös säilyi; sävelkorkeus. Iltalehden mukaan vauvojen itkun olennainen asia voikin olla sen yksilöllisyys, koska vauvalle on tärkeää, että juuri hänen tunnistetaan itkevän.
Voit tutustua itse tutkimukseen tarkemmin englanniksi täällä.
Lähde: Iltalehti
Teksti: Miia