Yhteisvanhemmuudella tarkoitetaan vanhempien tapaa toimia yhdessä, kun he kasvattavat lastaan. Yhteisvanhemmuutta on sekä silloin, kun vanhemmat ovat parisuhteessa keskenään kuin myös vanhempien eron jälkeen. Jyväskylän yliopiston mukaan toimiva vanhempien välinen yhteistyö edistää niin lapsen kuin vanhempienkin hyvinvointia.
Suomalaisvanhemmista on tunnistettu kolme erilaista yhteisvanhemmuuden tyyppiä: vuorottelevat vanhemmat, tasavertaiset jakajat sekä stressaantuneet etsijät. Jyväskylän yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka esikoislapsen vanhemmat pariskuntina toimivat yhdessä vanhempina lapsen ollessa noin puolivuotias.
Esikoislapsen vanhemmat toteuttavat yhteisvanhemmuutta omien toiveiden, lähtökohtien ja arjen mahdollisuuksiensa rajoissa. Pariskunnat jaettiin yhteisvanhemmuustyyppeihin, jotka kuvasivat yhteistyön toteutumista perheen arjessa lapsen ensimmäisten kuukausien aikana.
Yhteisvanhemmuuden eri tyypit
Vuorottelevat vanhemmat
Tässä yhteisvanhemmuuden tyypissä molemmat vanhemmat osallistuivat lapsen hoitoon ja kotitöihin vuorotellen mahdollisuuksiensa mukaan. Kun isä oli töissä, vastasi äiti arjessa lapsen hoidosta, mutta muutoin molemmat olivat lapsensa aktiivisia huolehtijoita. Vuorottelu vanhempien välillä näkyi lapsen nukuttamisessa tai aamuherätyksissä. Lapsen hoitoa jaettiin erityisesti helpottaakseen äidin työmäärää.
”Kumppanin tuki koettiin erityisen tärkeäksi niin päivittäisen jaksamisen, kuin myös vanhemmuuteen sopeutumisen kannalta”, väitöskirjatutkija Minna Ranta Jyväskylän yliopistosta kuvailee.
Isän kiireinen ja stressaava työ koettiin yhteistyötä heikentäväksi tekijäksi. Tämä johtui siitä, että se vei aikaa yhteiseltä perheajalta, heikensi perheilmapiiriä ja lisäsi vanhempien välistä tyytymättömyyttä.
Tasavertaiset jakajat
Tutkimuksen mukaan tasavertaiset jakajat korostivat yhteistyössään tasavertaisuutta lapsen hoidossa ja kodin töissä sekä vahvaa keskinäistä tukea. Tämän tyypin vanhemmille tasavertaisuus merkitsi molempien aktiivista osallistumista ja joustavuutta sovituissa vastuissa samalla huomioiden toistensa tunteet ja päivittäisen jaksamisen.
Nämä pariskunnat jakoivat tai olivat aikeissa jakaa perhevapaita lapsen ollessa 6 kuukauden ikäinen. Lisäksi molemmat puolisot saivat viikoittain omaa vapaa-aikaa, mikä auttoi heitä myös jaksamaan arjessa.
Stressaantuneet etsijät
Kolmas yhteisvanhemmuustyyppi on stressaantuneet etsijät. Nämä vanhemmat kuvasivat yhteistyötään epätasaisena jakamisena, jossa äidillä oli päävastuu lapsen hoidosta ja kotitöistä. Nämä pariskunnat eivät tavoitelleet tasavertaista vanhemmuutta tai tasan jaettuja vastuita. Äidit kuitenkin toivoivat isän osallistumista enemmän lapsen hoitoon ja kotitöihin. Vanhemmuuden roolit olivat siten hyvin erilaiset.
”Yhteisen ajan puute ja erilaiset käsityksen lapsen hoidosta ja kasvatuksesta johtivat usein erimielisyyksiin ja tyytymättömyyteen vanhempien välillä. Kaiken kaikkiaan yhteisvanhemmuuden voitiin nähdä olevan vielä niin sanotusti etsintävaiheessa”, kertoo Ranta.
Yhteisvanhemmuuden toimivuus tärkeä tunnistaa varhaisessa vaiheessa
Kaikki tutkimuksessa mukana olleet parit korostivat päivittäisten keskustelujen ja vanhempien välisen vuorovaikutuksen merkitystä. Yhteiset suunnitelmat ja avoin keskustelu tunteista, tarpeista ja arjen kokemuksista helpottivat arkea. Vanhemman oman vapaa-ajan järjestäminen oli tärkeää hyvinvoinnin kannalta, mutta kaikkien parien ei ollut yhtä helppoa sitä järjestää.
”Kun ajatellaan mikä merkitys vanhempien välisellä tuella on heidän päivittäiseen jaksamiseensa, olisi tärkeää tunnistaa yhteisvanhemmuuden toimivuus lapsen ensimmäisinä kuukausina jo esimerkiksi neuvolassa”, Ranta toteaa.
Tulokset osoittavat myös, että vanhempien positiiviset tai negatiiviset tulkinnat lapsesta voivat olla tärkeässä roolissa yhteistyön merkityksissä muokaten vanhempien tunteita ja tuen tarpeita toinen toisilleen. Etenkin kun vanhemmat ovat väsyneitä, on heidän välistään vuorovaikutusta usein haastavampaa yhteensovittaa.
”Onkin tärkeää tunnistaa niin lapsen kehitykseen kuin yhteisvanhemmuuteen liittyvä muuttuvuus eri elämäntilanteiden ilojen ja vaatimusten keskellä”, Ranta huomauttaa.
Vanhempien välinen tuki merkittävä voimavara
Tutkimus osoitti, että vanhemmille heidän keskinäinen tukensa on merkittävä voimavara ja vaikuttaa siihen, millaisena he kokevat perheen arjen. Tasavertainen vanhemmuus ja molempien vanhempien osallistuminen lapsen ensimmäisinä kuukausina ovat tavoitteita monille pareille.
Sen onnistumiseen käytännössä kuitenkin vaikuttaa moni asia, kuten vanhempien keskinäisen vuorovaikutuksen laatu, yhteiset arjen käytännöt sekä koti- ja työroolien yhteensovittaminen.
”Yhteisvanhemmuuden toteuttaminen tasavertaisesti on mahdollista, mutta perheet ovat riippuen elämäntilanteistaan monin tavoin erilaisessa asemassa toisiinsa nähden”, Ranta sanoo.
Families, Relationships and Societies -aikakausijulkaisussa ilmestyneessä tutkimuksessa oli mukana 30 suomalaista yhdessä asuvaa pariskuntaa, eli yhteensä 60 esikoislapsensa saanutta vanhempaa. Voit tutustua tutkimusartikkeliin tarkemmin englanniksi täällä.
Tunnistitko itsesi ja puolisosi näistä yhteisvanhemmuuden tyypeistä?
Teksti: Miia
