Harrastaako lapsesi scoottausta? Siitä voi tulla olympialaji!

Kuva: Pexels/Markus Spiske

Harrastukset tekemät ihmisille hyvää – ikään katsomatta! Vanhempien kannattaa rohkaista lapsiaan harrastamaan, koska sillä on monia hyötyjä ja etenkin yhteisöllisten harrastusten positiiviset vaikutukset heijastuvat kauas tulevaisuuteen.

Scoottaus eli temppupotkulautailu on suosittu harrastus nuorten keskuudessa. Suomessa harrastustoiminnasta on alettu tehdä yhteisöllisempää ja järjestetympää, kun suomalaiset ammattiscoottaajat, alan yritykset sekä lajia harrastavien lasten vanhemmat ovat perustaneet valtakunnallisen Suomen Scoottiliiton.

”Liiton ykköstavoite on innostaa nuoria liikkumaan. Toimimme alan yhdistysten kattojärjestönä ja meille on tärkeää, että laji tunnistetaan virallisesti kilpaurheilu- ja harrastelajiksi. Suomalaisia scoottaajia osallistuu kansainvälisiin kilpailuihin jo merkittäviä määriä. Tämä helpottaa myös lajin kansainvälisten yhteyksien rakentamista”, liiton varapuheenjohtaja Helmeri Pirinen kommentoi.

Scoottausharrastuksen suosio on kasvanut Suomessa jo kymmenen vuoden ajan. Arvioiden mukaan Suomessa on tällä hetkellä noin 60-80 000 scoottauksen harrastajaa, joista suurin osa on 8-18-vuotiaita poikia.

”Scoottaus on matalan kynnyksen liikuntaharrastus: mukaan porukkaan voi tulla ilman aiempaa kokemusta ja scootti maksaa sadasta eurosta ylöspäin. Myös kilpailuihin voi osallistua ilman erillistä lisenssiä”, kertoo Pirinen, joka on ollut mukana tuomassa scoottausta Suomeen järjestämällä erilaisia tapahtumia jo yli 20 vuoden ajan.

”Scootin kanssa on helppo liikkua ihan kaikkialla, ja scoottajia näkeekin nykyään katukuvassa ja koulujen pihoilla kaikkialla Suomessa”, hän jatkaa.

Tulevaisuuden olympialaji?

Scoottausharrastukseen liittyy kilpailupuoli: on niin kansallisia kuin kansainvälisiä kilpailuja. Suomen Scoottiliitto järjestää tänä vuonna kaikille avoimia scoottauksen SM-kisojen karsintakilpailuja ympäri maan. Jokaisesta karsintaosakilpailusta on mahdollista lunastaa paikka kesän finaaleihin, joiden perusteella valitaan Suomen maajoukkue tuleviin MM-kisoihin Roomaan.

Työtä tehdään myös sen eteen, että scoottauksesta tulisi olympialaji kesän 2028 olympialaisiin Los Angelesiin. Kansainvälisen Olympiakomitean päätöstä lajin hyväksymisestä odotetaan ensi syksynä. Kansainvälisesti scoottausta edustaa World Skate -rullaurheiluliitto, joka sai skeittauksen Tokion olympialaisiin.

”Säännöt ja sarjat on jo luotu MM-kisoja varten, mutta olympialaisissa riittää silti järjestettävää. Tilanne näyttää kuitenkin hyvältä, skeittaus lisättiin lajiksi Tokion olympialaisiin ja scoottaus hyödyntää samoja kilpailualueita”, Pirinen sanoo.

Liiton tärkein painopiste on kuitenkin muualla.

”Tällä hetkellä Suomen Scoottiliiton tärkein painopiste on saada toiminta vauhdilla käyntiin ja saada lapset ja nuoret liittymään mukaan lajiliittoon. Ihan ensimmäiset somepostauksemme keräsivät muutamissa tunneissa satoja tykkäyksiä, joten kyllähän tätä on porukka ympäri Suomea odottanut jo pitkään. Tervetuloa mukaan”, Pirinen kannustaa.

Jos lapsi alkaa tutustua scoottaukseen, on tärkeä muistaa turvallisuus ja oikeat varusteet. Jos haavereita sattuu, löydät vinkkejä niiden hoitoon aiemmin julkaistusta artikkelista täällä.

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.