Moni vauvaperhe jää vaille apua – samaistutko syihin?

Kuva: Pexels/ Antoni Shkraba

Vauvan synnyttyä vanhemmat ovat uuden edessä ja vauvaperheen arjessa on etenkin esikoisen kohdalla paljon opeteltavaa. Arjessa jaksaminen voi olla myös koetuksella. Apua ja tukea on saatavilla, mutta kaikki palvelut eivät ole jokaiselle vauvaperheelle tuttuja. Osa puolestaan kokee esteitä avun saamiselle.

Vauvaperheet jäävät yksin uupumuksen ja vaikeuksien kanssa. Ensi- ja turvakotien liiton Miten pärjäät? -kyselyyn vastanneet perheet toivat esiin, että noin kolmannes (31 %) vauvaperheistä oli jäänyt ilman riittävää apua.

Suurimpina esteinä avun saamiselle olivat tarve pärjätä omillaan ja pelko siitä, ettei omia huolia oteta vakavasti. Esteitä olivat myös uupumus, häpeän ja syyllisyyden kokemus omasta tuen tarpeesta ja tilanteesta sekä pelko siitä, että tukea ei tarjota, vaikka sen tarpeesta kertoi.

Perheet toivat esiin kyselyssä, että he eivät luottaneet tulevansa autetuiksi tai kokivat pelkoa huonosta kohtelusta, mutta myös hoidon kustannuksista.

”On surullista kuulla, että osa perheistä on kokenut pelkoa huonosta kohtelusta ja joutuneet vaatimaan tai kamppailemaan saadakseen tarvitsemansa avun”, Tanja Henttonen Ensi- ja turvakotien liitosta kommentoi tuloksia.

”Miten voisimme laskea avun hakemisen rimaa niin, että yksikään perhe ei kokisi syyllisyyttä tai häpeää avun tarpeestaan? On luonnonvastaista ajatella, että vauvan ja vanhemman tulisi selvitä omillaan apua tarvitsematta”, hän toteaa.

Ei varaa jättää yhtään vauvaa tai vanhempaa yksin

Vanhemmat toivoivat konkreettisia keinoja perheiden tueksi, kuten kodin- ja lastenhoitoapua, synnytysvalmennuksia ja matalan kynnyksen apua, kuten uniohjausta. Äidin hyvinvoinnin huomioiminen myös synnytyksen jälkeen oli yksi toistuvista toiveista. Rutiininomaiset toimintatavat ja mittaukset johtavat helposti yksinjäämisen kokemukseen.

”Monesti riittävä apu voi olla pieniä konkreettisia asioita, joilla perheen tilanne helpottuu oleellisesti. Vinkit vauvan unen haasteisiin ja itkuisuuteen voivat pelastaa vauvaperheen uupumuksen kierteeltä. Huonosti nukutut yöt heijastuvat vauvan kanssa olemisen lisäksi myös parisuhteeseen. Väsyneenä mieliala laskee ja arjesta tulee raskaampaa”, Henttonen toteaa.

Väsymys voi muuttua uupumukseksi, jos vanhempi ei saa tarvitsemaansa apua, mikä puolestaan vaikuttaa vauvan ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen. Uupuneen vanhemman kyky huolehtia vauvasta sensitiivisesti laskee ja vanhempi voi etääntyä lapsesta emotionaalisesti. Vauvan hoitamisesta tulee suorittamista ja ilon kokemukset vauvasta ja vanhemmuudesta vähenevät.

”Vauvaperheitä kohtaavien työntekijöiden on tärkeä kuunnella vanhempia herkin korvin ja huomioida rivien välissäkin sanotut asiat ja kysyä rohkeasti, miten vanhempi voi. Lisäksi tarvitaan konkreettisia keinoja vähentää vanhempien kokemaa kuormitusta. Meillä ei ole varaa jättää yhtään vauvaa eikä vanhempaa yksin”, muistuttaa Henttonen.

Tietoa palveluista kaivataan lisää

Miten pärjäät? -kyselyssä perheet toivoivat, että tieto erilaisista palveluista olisi paremmin tarjolla. Vanhemmat toivoivat tietoa oman alueen vauvaperheille suunnatuista palveluista ja että ammattilaiset kertoisivat palveluista aktiivisesti. Vauvaperheiden palvelut ovat juuri vanhemmaksi tulleille vieraita ja niitä on vaikea itse löytää. Kyselyssä toivottiin erityisesti, että palvelujärjestelmässä tunnistettaisiin paremmin perheiden tuen tarve.

Ensi- ja turvakotien liiton 17 jäsenyhdistyksessä vauvaperheitä autetaan ympäri Suomea. Esimerkiksi vauvaperheohjaus toimii useilla paikkakunnilla ja sen kautta voi saada apua vaikkapa unipulmiin tai jaksamisen haasteisiin. Apu on perheille maksutonta.

Myös toisten perheiden vertaistuki voi auttaa vähentämään yksinäisyyttä ja vanhempien kokemaa kuormitusta. Yksi mahdollisuus tähän ovat vauvaperheiden kohtaamispaikat, joissa perheet voivat tavata toisia ja päästä jakamaan vauvavaiheen huolia. Toimintaa vetää aina ammattilainen.

Ensi- ja turvakotien liiton tarjoamaan apuun voit tutustua tarkemmin täällä. Muita lapsiperheiden tukipalveluita on koottu Ruuhkavuosien aiemmin julkaisemaan artikkeliin täällä. Jos haluat tutustua Miten pärjäät? -kyselyn tuloksiin lisää, voit tehdä sen täällä.

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.