Vuoden 2024 äitiyspakkauksen sisältö julkaistiin huhtikuussa ja Kela on alkanut jakaa uutta pakkausta vappuviikolla. Äitiyspakkauksen vaihtumisajankohta vaihtelee vuosittain sen mukaan, kun edeltävän vuoden äitiyspakkaukset on jaettu loppuun.
Uuden äitiyspakkauksen sisältö on jakanut mielipiteitä. Vaikka äitiyspakkauksen tuotevalikoima säilyy Kelan mukaan vuodesta toiseen pitkälti samanlaisena, tapahtuu sisällössä myös joitakin muutoksia; esimerkiksi tekstiilien värit ja tuotteiden määrät vaihtelevat.
Vuoden 2024 äitiyspakkauksessa on 39 tuotetta. Viime vuoteen verrattuna tuotteita on yksi enemmän, kun taas vuonna 2022 tuotteita oli 43. Uudesta äitiyspakkauksesta löytyy erilaisia vaatteita, vauvan hoitotarvikkeita sekä hygieniatuotteita, mutta ei esimerkiksi lelua tai vilttiä.
Erityisesti hygieniatuotteet ovat herättäneet tänä vuonna keskustelua. Iltalehti kertoo, että äitiyspakkaukseen muutaman vuoden tauon jälkeen palanneet kondomit sekä liukuvoide ovat aiheuttaneet kritiikkiä. Lelua on puolestaan kaivattu pakkaukseen mukaan. Hallitusohjelmassakin mainittu pallo pyritään saamaan pakkaukseen aikaisintaan vuonna 2026.
”Musta on törkeää, ettei lapselle ole lelua! Kondomit pakkauksessa vielä ymmärrän, mutta sitä en, että liukuvoide menee lapsen lelun edelle”, nimimerkki Muumimamma kommentoi pakkauksen sisältöä Iltalehden teettämässä kyselyssä.
”Esikoista odottavana olisin mieluummin kaivannut sitä lelua lapselle tai oikeastaan mitä tahansa lapselle sopivaa. Ehkäisyasiat on osattu hoitaa lapsen saantia ennen ja varmasti hoituu syntymän jälkeenkin. Lapseen liittyvät tuotteet olisi olleet tuonkin osuuden arvoisia”, Tuleva äiti puolestaan totesi.
”Tärkeä osa äitiyspakkausta”
Osa sen sijaan puoltaa kondomien sisällyttämistä äitiyspakkaukseen. Nimimerkki Lastentautien sairaanhoitaja kertoi Iltalehden kyselyssä, että kondomien palauttaminen on hyvä asia ja liian moni on aiemmin uskonut siihen, että imetys suojaisi uudelta raskaudelta. Samoilla linjoilla oli nimimerkki Terveydenhoitaja:
”Terveydenhoitajana näen, että ehkäisytuotteet ovat tärkeä osa äitiyspakkausta. Suurin ryhmä, jotka raskauden keskeyttää, ovat juurikin pian vauvan syntymän jälkeen uudelleen raskautuvat. On tärkeää tiedostaa, että esimerkiksi imetyksestä huolimatta raskaus on aina mahdollinen piankin synnytyksen jälkeen.”
Suunnittelija Veera Petäjä Kelan etuuksien ja palvelujen suunnitteluyksiköstä on kommentoinut kondomien mukaan ottamista Ylelle.
”Muistutetaan vanhemmille, että on mahdollista tulla raskaaksi jo hyvin pian synnytyksen jälkeen, eli imetys ei suojaa uudelta raskaudelta”, hän sanoi.
Kondomit ja liukuvoide halutaan pois
Äitiysavustuksen voi valita äitiyspakkauksena tai 170 euron verottomana rahasummana. Iltalehden kyselyssä Äiti7lle totesi, että äitiyspakkauksen pitäisi ehdottomasti olla arvoltaan oikeasti 170 euroa, eikä niin että kierrätettynä saa enemmän kuin nykyinen pakkaus edes sisältää. Arvoon ja valikoimiin on tartuttu Vauva.fi-sivuston keskustelupalstallakin.
”Laihaksi on mennyt. Oma lapseni syntyi 5 vuotta sitten ja silloin oli muun muassa kiva unilelu, viltti, vauvan puuvillamyssy, kuumemittari, enemmän vaatteita jne. Unilelu on meillä edelleen joka yö käytössä”, eräs kommentoi palstalla.
”Viime vuonna oli 38 tuotetta, eli itse asiassa tässä on yksi enemmän, mutta muutokset on halvempaan suuntaan kun yksi body & viltti puuttuu ja tilalla harso, liukkari ja kondomeja”, toinen kommentoi sisältöä.
Useat keskustelijat ovat myös puuttuneet kondomeihin ja liukuvoiteeseen. Yksi keskustelijakin ehdottaa, että ne voisi jättää pois ja kilpailuttaa jonkin kivan lelun vauvalle tilalle ja sisällön karsinnassa pitäisi säilyttää jokin järki.
”En ole koskaan kuullut enkä lukenut, että kukaan olisi tarvinnut noita kortsuja tai liukkareita. Ne jotka sellaisia tykkää käyttää, heillä on niitä jo valmiiksi omasta takaa. Suuri osa lapsen juuri saaneista ei halua käyttää niitä eli ihan turha juttu ovat. Laittaisivat mieluummin lapselle unilelun. Tai viltin”, eräs puolestaan kirjoittaa palstalla.
Voit tutustua vuoden 2024 äitiyspakkauksen sisältöön Kelan sivuilla täällä. Lisää keskustelua aiheesta löydät täältä ja Iltalehden kyselyssä kerättyjä kommentteja täältä.
Lähde: Iltalehti
Teksti: Miia