Jos pieni lapsi toivoo tietynlaista lahjaa ja saakin toisenlaisen lahjan, hän ei pysty peittämään pettymystään samalla lailla kuin aikuinen. Pieni lapsi ei välttämättä osaa olla kiitollinen toisenlaisesta lahjasta, jos mielessä on siintänyt esimerkiksi juuri tietynlainen lelu. Aikuistenkaan ei tulisi aliarvioida pienen lapsen pettymyksen voimakkuutta tällaisessa tilanteessa.
Iltalehti kertoi äidistä, joka oli työttömänä ollessaan saanut lapselleen joululahjan seurakunnan keräyksen kautta. Keräyksen tarkoituksena oli auttaa vähävaraisten perheiden lapsia saamaan toivomansa joululahja. Lapset voivat esittää toiveita tietystä heille mieluisasta lahjasta ja keräykseen osallistuvat tuntemattomat henkilöt voivat valikoida listalta tietyn lahjatoiveen ja hankkia sen lapselle.
Myöhemmin taloudellisen tilanteen parannuttua äiti oli itse osallistunut samaan keräykseen lahjan antajana. Hän kertoo ostaneensa lahjan tytölle, joka toivoi piirustustarvikkeita. Äiti painottaa, että hänelle oli hyvin tärkeää ostaa tytölle juuri sellainen lahja, jota tämä oli toivonut. Myös hänen oma lapsensa oli aikanaan saanut toivomansa lahjan.
Äiti kertoo nähneensä somessa, kuinka eräs vähävaraisen perheen äiti oli surrut sitä, että hänen lapsensa ei ollut saanut keräyksessä toivomaansa tietynlaista lahjaa. Lapsi oli toivonut ääntelevää kissapehmolelua, mutta oli saanut koirapehmolelun. Lapsi oli ollut surullinen, koska lahja ei ollutkaan toivotun kaltainen.
Iltalehden haastattelemaa äitiä suretti vähävaraisen perheen äidin postaukseen vastanneiden ihmisten kommentit. Monet ihmiset olivat sitä mieltä, että oli pääasia, että lapsi sai jotain ja että lapsi ei huomaa, onko pehmolelu koira vai kissa.
Pieni lapsi ymmärtää, saiko hän toivomansa lahjan vaiko ei
Tuntuu surulliselta ajatella, että jotkut aikuiset todella ovat sitä mieltä, että pienelle lapselle ei olisi väliä millaisen pehmolelun hän saa. Jos lapsi on toivonut erityisesti tietynlaista pehmolelua, on lapsen aliarvioimista todeta, ettei hänen pitäisi “havaita eroa koiran ja kissan välillä” tai että hänen pitäisi olla iloinen mistä tahansa pehmolelusta.
Jos pieni lapsi ymmärtää eron kissan ja koiran välillä ja hänen sydämensä läpättää kissapehmoleluille niin paljon, että hän toivoo nimenomaan sellaista lahjaksi, on pettymys ymmärrettävästi suuri, jos paketista paljastuukin koirapehmolelu. Pieni lapsi ei vielä osaa naamioida pettymystään aikuisen tapaan, vaan näyttää tunteensa suoraan. Lapsen pettymys saa ymmärrettävästi vanhemmallekin surullisen mielen.
Jokainen vanhempi tietää, kuinka paljon pieni lapsi kykenee ymmärtämään ja havainnoimaan maailmaa. Jos hyväntekeväisyyskeräyksen konsepti on, että lapsi saa esittää toiveen itselleen kaikkein mieluisimmasta lahjasta, jota hän sitten jää jännityksellä odottamaan, olisi hyvä pyrkiä varmistumaan siitä, että lahja todella olisi toivotunkaltainen. Aina tämä ei ymmärrettävästi ole mahdollista. Silloin tulisi tehdä lapselle selväksi, että lahja saattaa olla mikä vaan, jottei lapsi pety odotettuaan pitkään juuri tietynkaltaista lahjaa.
Oletko sinä sitä mieltä, että vähävaraisen lapsen tulisi olla kiitollinen mistä tahansa lahjasta, vai saako hänkin toivoa tietynlaista lahjaa ja pettyä, jos ei saa toivomaansa?
Lähde: Iltalehti
Teksti: Sonja