Monissa leikkipuistoissa näkee nykyään vanhempia, jotka tuijottavat kuin transsissa puhelintaan vieressä olevan lapsen yrittäessä ilmeillä ja eleillä saada vanhemman huomiota. Jos vanhempi näkisi itsensä ulkopuolisen silmin, saisiko se hänet laittamaan puhelimen pois ja keskittymään sen sijaan lapseensa?
Kuljin jokin aika sitten leikkipuiston ohitse. Puistossa oli hiljaista, vain yksi taapero leikki hiekkalaatikolla vanhemman istuessa vieressä penkillä. Lapsi kauhoi hiekkaa lapiolla ja jokelteli itsekseen. Aina välillä hän katsoi vanhemman suuntaan kontaktia hakien, mutta vanhemman huomio oli imeytynyt puhelimeen.
Hidastin askeliani, toivoen näkeväni vanhemman jossakin vaiheessa havahtuvan siihen, että hänen lapsensa haki hänen huomiotaan. Lapsi katseli vanhempaa jonkin aikaa, mutta koska ei saanut tähän kontaktia, jatkoi hän yksin leikkiään.
Hetken kuluttua lapsi jälleen kääntyi iloisesti hihkaisten vanhemman suuntaan, haluten näyttää tälle kuinka hienosti oli onnistunut kasaamaan hiekkaa ämpäriin. Olin aivan varma, että nyt viimeistään vanhempi nostaa katseensa puhelimesta ja huomioi lapsensa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.
Toki voi olla, että oli jokin erityinen syy, joka sai vanhemman huomion kiinnittymään juuri sillä hetkellä voimakkaasti puhelimeen. Hän oli esimerkiksi saattanut saada jonkin hyvin tärkeän viestin, johon hänen oli reagoitava, eikä hän siksi kyennyt keskittymään lapseen.
Tämä näky puheilmeen imeytyneestä vanhemmasta ei kuitenkaan valitettavasti ollut ainutkertainen kyseisessä puistossa. Hyvin usein puiston ohitse kävellessäni näen samanlaisen näyn. Pieni lapsi leikkii yksin ja vieressä istuu vanhempi nenä kiinni puhelimessa, aivan omissa maailmoissaan.
Jatkoin matkaani tietämättä, laittoiko vanhempi jossakin vaiheessa puhelimen sivuun keskittyäkseen digimaailman sijaan tärkeimpään, eli lapseensa. Pienelle lapselle on iso asia, että hän saa esitellä hienoja hiekkateoksiaan ja muita aikaansaannoksiaan vanhemmalle. Interaktiivisuus ja asioiden jakaminen on tärkeä osa lapsen kehitystä.
Varmasti vanhempien välillä on tämänkin asian suhteen runsaasti eroja. Jotkut vanhemmat ovat hyvin tarkkoja sen suhteen, etteivät anna älylaitteiden ajaa lastensa ohitse. Toisaalta on kuitenkin myös niitä vanhempia, jotka eivät kykene tai halua vähentää somen käyttöään lapsen kanssa ollessaan. Some voi olla hyvin addiktoiva. Jos vanhempi on tottunut ennen lapsen syntymää selailemaan somea jokaisena vapaahetkenään, on tavasta ymmärrettävästi vaikeaa opetella pois.
Lapsuus kestää vain hetken
Toivon, että puiston penkillä puhelimeensa syventynyt vanhempi havahtuisi siihen, että hänen lapsensa on pieni vain hyvin vähän aikaa. Arvokkaat viikot ja kuukaudet suhahtavat ohitse nopeammin kuin uskoisikaan ja pian lapsi on jo kouluikäinen. Ensimmäiset elinvuodet ovat kullanarvoista aikaa, jolloin vanhemman ja lapsen keskinäinen suhde vahvistuu ja syvenee. Jos osan näistä arvokkaista hetkistä viettää puhelimen äärellä, tämä voi harmittaa vanhempaa myöhemmin. Menetettyä aikaa ei koskaan saa takaisin. Siksi kannattaa miettiä kaksi kertaa, ottaako puistossa puhelimen esille, vai jättäisikö sen kuitenkin taskuun ja keskittyisi kerrankin vain lapsensa leikkien seuraamiseen?
