Kesälomien saapuessa monissa perheissä mietitään, kuinka pitkään lapset voivat olla yksin kotona tilanteessa, jossa vanhemman oma kesäloma ei vielä ole alkanut. On tärkeää, että lasta ei jätetä yksin kotiin pidemmäksi aikaa ennen kuin hän itse on siihen valmis.
Ilta-Sanomien artikkelissa pohditaan, minkä ikäisenä lapsi on riittävän vanha jäämään yksin kotiin. Artikkelissa Mehiläisen psykologi Heini Järvinen kertoo, että olennaisinta on lapsen kypsyys yksinolemiseen sekä lapsen kehitystaso. Jokainen lapsi on yksilö, joten on vaikeaa määritellä tiettyä ikää, jonka jälkeen lapsi on valmis olemaan yksin. Yksi tietynikäinen lapsi saattaa kyetä olemaan yksin kokonaisen aamupäivän, siinä missä toinen samanikäinen lapsi voi pelätä lyhyttäkin yksinolemista.
Lapsen yksinolon edellytykset
On olemassa tiettyjä perusedellytyksiä, joiden tulisi täyttyä, jotta lapsi voi olla yksin kotona. Eräs edellytys on lapsen ajantajun kehitystaso. Lapsen tulee kyetä hahmottamaan, minkä pituinen on muutaman tunnin ajanjakso, jos hänen on tarkoitus olla yksin kotona joitakin tunteja. Hänen tulee osata ennakoida, milloin muut perheenjäsenet ovat palaamassa takaisin.
Psykologi Heini Järvinen on sitä mieltä, että ensimmäisellä tai toisella luokalla olevia lapsia ei lähtökohtaisesti tulisi jättää koko päiväksi yksin. On kuitenkin vaikeaa määrittää tarkkoja tuntirajoja sen suhteen, kuinka pitkään tietynikäinen lapsi voi viettää aikaa yksinään kotona.
Harjoittelu on tärkeää
Järvinen toteaa, että oleellisinta on, kuinka paljon lapsen kanssa on harjoiteltu yksinolemista. Hän vinkkaa hyvistä keinoista, joiden avulla lasta voi totuttaa pikkuhiljaa olemaan yksin. Harjoittelun voi aloittaa jättämällä lapsen yksin vartiksi vaikkapa lyhyen koiralenkin tai lähikaupassa kipaisun ajaksi. Jos lapsi tuntuu pärjäävän hyvin ja hän itsekin kokee olevansa valmis pidempään yksinoloon, voidaan aikaa hiljalleen pidentää.
Tärkeintä on, ettei lasta pakoteta olemaan pitkään yksin, ellei hän itse koe olevansa siihen valmis. Vaikka lapsen sisarukset olisivat uskaltaneet jäädä yksin kotiin jo aiemmin, täytyy muistaa, että jokainen lapsi kokee yksinolon omalla tavallaan. Toiset lapset ovat herkempiä kuin toiset. Joillekin yksinolo voi olla hyvin pelottava kokemus.
Jos lapsi jää yksin pidemmäksi aikaa, on myös oleellista, että hän osaa itse ottaa ruokaa itselleen kaapista ja tarvittaessa lämmittää ruokaa mikrossa. Kaikkia näitä taitoja on tärkeää harjoitella lapsen kanssa ennen kuin hän jää useammaksi tunniksi yksin kotiin.
Yksin olevalla lapsella tulee aina olla tapa ottaa yhteyttä aikuiseen
Jos lapsi jää yksin kotiin pidemmäksi aikaa, on tärkeää, että hänellä on mahdollisuus ottaa yhteyttä turvalliseen aikuiseen, mikäli eteen tulee odottamattomia tilanteita. Jos lapsi käyttää puhelinta, hänen puhelimessaan on oltava sellaisen aikuisen numero, jolle hän voi soittaa tarvittaessa. Turvallinen aikuinen voi olla myös esimerkiksi kotonaan oleva tuttu naapuri, jonka kanssa on sovittu, että lapsi voi tarvittaessa tulla hänen luokseen.
Minkä ikäisenä teidän perheessä lapset ovat jääneet pidemmäksi aikaa yksin kotiin?
Lähde: Ilta-Sanomat
Teksti: Sonja