Monilla on mielikuva siitä, millaista olisi juuri itselle sopiva unelmaelämä. Visioon saattaa kuulua seurustelukumppanin kanssa matkustelua, ystävien kanssa ajan viettämistä, juhlimista ja uran luomista. Perheen perustaminen kuuluu myös monen tulevaisuudenhaaveisiin, mutta vasta sen jälkeen kun edellämainitut asiat on ensin koettu. Jos elämäänsä suunnittelee liian tarkasti, saattavat tärkeimmät haaveet kuitenkin jäädä toteutumatta.
Moni nainen suunnittelee hankkivansa lapsia vasta kolmenkympin rajapyykin ylitettyään. Opiskelujen jälkeen täytyy tehdä töitä, jotta voi kasvattaa varallisuuttaan ja hankkia perheelle asunnon, auton sekä muut asiat, jotka sisältyvät mielikuvaan täydellisestä elämästä. Samaan aikaan kello tikittää jatkuvasti.
Moni ei tiedosta, kuinka dramaattisesti naisen hedelmällisyys heikentyy kolmannenkymmenennen ikävuoden jälkeen. Jos haaveissa on saada omia lapsia ja pyrkii aikatauluttamaan elämänsä täydellisesti, saattaa herätys todellisuuteen olla karvas siinä vaiheessa, kun lasta ryhdytään yrittämään ja kuukausi toisensa jälkeen joudutaan pettymään. Todellisuus saattaa olla kalliita hedelmöityshoitoja sekä jatkuvaa stressiä ja ahdistusta ajatuksesta, että jossakin kohtaa tulee vastaan raja, jonka jälkeen mitkään hoidot eivät enää auta.
Iltalehden artikkelissa pohditaan syitä siihen, miksi moni suomalainen nainen lykkää lapsenhankintaa niin pitkään, että raskaaksi tuleminen saattaa lopulta olla hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta. Artikkelissa nostetaan esille äidin iän lisäksi myös muita tärkeitä näkökulmia. Eräs näistä on toimiva turvaverkko. Jos lasten hankkimista lykkää hyvin pitkälle, omat vanhemmat saattavat olla jo sen ikäisiä, etteivät he jaksa tai kykene hoitamaan lapsenlapsiaan niin paljon kuin nuorempana. Muutkaan läheiset eivät välttämättä ole enää samalla lailla käytettävissä avuksi.
Turvaverkko on perheelle kullanarvoinen tuki
Lapsiarki voi olla hyvin kuluttavaa. Jos turvaverkkoja ei ole, vanhemman stressin määrä voi kasvaa merkittävästi. Jos haaveissa on useampi kuin yksi lapsi, turvaverkko voi olla yksi lisäsyy olla odottamatta “ideaalisinta hetkeä” lasten hankkimiseen.
Vanhempi saattaa ajatella, että ei halua enempää kuin yhden lapsen ja tästä syystä voi rauhassa odottaa hiukan vanhemmalle iälle ennen yrityksen aloittamista. Kun ensimmäisen lapsi on syntynyt, saattaa mieli kuitenkin muuttua. Lapselle saattaa toivoa sisarusta ystäväksi ja turvaksi sitä aikaa varten, jolloin vanhempia ei enää ole. Jos lapsia haluaa enemmän, perheen perustaminen kannattaa aloittaa jo aikaisemmin, jos haluaa optimoida onnistumismahdollisuudet.
Elämää ei kannata suunnitella liian yksityiskohtaisesti
Kannattaa luopua ajatuksesta, että elämän pitäisi mennä täysin tietyn ideaalisen kaavan mukaan. Jos toiveissa on lapsia ja jää odottamaan hetkeä, jolloin jokainen palanen on juuri sellaisessa asennossa elämässä kuin haluaa, saattaa käydä niin, että sitä kaikkein tärkeintä palasta, eli omia lapsia, ei koskaan tule. Jos toiveena on saada lapsia, kannattaa siis ryhtyä tuumasta toimeen mielummin ennemmin kuin myöhemmin. Muu elämä kyllä järjestyy perheen ympärille omalla painollaan.
Lähde: Iltalehti
Teksti: Sonja