Vanhempi, vauvasi nukkuu paremmin, kun huomioit nämä 5 asiaa!

Kuva: Pixabay/blankita_ua

Vauva ei nuku tai uni on katkonaista, ja yöt täyttyvät heräilyistä sekä pienokaisen itkusta; vauvan univaikeudet ovat hyvin tuttu asia monissa perheissä. Onneksi niin vinkkejä kuin asiantuntijoiden tarjoamaa apua on saatavilla, jotta niin vauva kuin koko perhe saisi nukuttua levollisemmin.

Lukuisissa vauvaperheissä painitaan parhaillaankin vauvan uniongelmien kanssa. Uniohjaaja Teija Kauton mukaan uneen voidaan kuitenkin vaikuttaa ihan pienestä asti, jos on terve lapsi ja kaikki hyvin, ja vauva-ajan ei tarvitse olla järkyttävää väsymystä, kertoo Iltalehti.

Kautto sanoo uniongelmien olevan yleisiä, koska monet vanhemmat painivat samanlaisten tilanteiden kanssa sekä toisaalta tekevät myös samoja virheitä. Iltalehden haastattelussa hän listasikin viisi virhettä, joita vanhemmat tekevät usein vauvan uneen liittyen.

Vältä näitä 5 virhettä vauvan uneen liittyen

Ei apua uneen

Vauvojen uneen liittyy yksi harhaluulo, johon monet vanhemmat Kauton mukaan yhä sortuvat: monet luulevat, että vauva kyllä nukkuu, kun häntä nukuttaa. Kauton mukaan suurella osalla ei ole näin helppoa. Hän painottaakin, että iso osa vastasyntyneistä isompiin vauvoihin tarvitsee niin sanotusti auttaa uneen, koska vauva ei osaa itse sitä vielä tehdä.

”On tärkeää seurata sopivaa heräämisaikaa, tarkkailla niitä väsymysmerkkejä, rauhoittaa se leikki ja viedä lapsi ajoissa nukkumaan. Monikaan vauva ei nukahda tuosta vain leikkimatolle”, Kautto kertoi Iltalehdelle.

Päiväunet valoisassa paikassa

Kauton mukaan päiväunet nukutaan ehdottomasta pimeässä. Tämä ei sekoita päivää ja yötä, vaan varmistaa riittävät päiväunet, jotta yöunet menevät hyvin.

”Sellaiset ärsykkeisiin helposti reagoivat vauvat eivät välttämättä edes nukahda siihen valoisaan paikkaan kunnolla, joten se uni voi loppua heti, kun unisykli loppuu noin reilun puolen tunnin kohdalla, jos he näkevätkin jotain kiinnostavaa”, Kautto selittää.

Vauvan annetaan nukkua liian pitkät päiväunet

Jos ajattelit, ettei vauvaa saa herättää päikkäreiltä, olet väärässä. Kautto nimittäin painottaa, että on tärkeää mennä rohkeasti herättämään vauva päiväunilta ja katsoa tarkkaan päiväunien määrää. Pienet vauvat jaksavat olla hereillä yleensä vain muutamia tunteja, mutta päiväunien ei silti saisi antaa mennä liian pitkiksi, koska sitten myös yöunet kärsivät.

”Jos vauva herää vaikka klo 4.30 aamulla ja ensimmäiset pitkät päikkärit ovat jo seitsemältä, niin siinä tuli jo liikaa sitä unta. Tämä on tosi klassinen ongelma, johon törmään”, Kautto sanoo Iltalehdessä.

Uniongelmat laitetaan kehitysvaiheiden piikkiin

Kautto nosti Iltalehden haastattelussa esiin etenkin neljän kuukauden hulinat, jotka hänen mukaan tarkoittavat sitä, että siihen mennessä unisykli on muodostunut, jolloin vauvalla on selviä heräämisiä unisyklien välissä. Jos lapsi ei osaa itse nukahtaa, se näkyy. Vauva voi oppia tietyn kaavan, kuten samanlaisen avun, jonka hän saa aina jatkaakseen unta.

”Usein kuulee puhuttavan, että ”meillä alkoi neljän kuukauden hulinat ja ne ovat vieläkin päällä, kun vauva on yhdeksän kuukautta.” Eli siihen muodostui unisykli ja se vauva ei koskaan oppinut nukkumaan itse, joten siksi te joudutte häntä tunnin välein auttamaan”, Kautto totesi Iltalehdelle.

Nukkumaympäristö ei ole turvallinen

Kauton mukaan uniympäristön pitäisi olla tyhjä: ei peittoja, ei unileluja, paitsi vähän isommilla voi olla se yksi unilelu, hän totesi. Kautto korostaa Iltalehden haastattelussa myös sitä, ettei vauvan asentoa saa rajata millään.

”Usein näen sellaisia tilanteita, että on esimerkiksi jollain pyyhkeellä tai muulla pakotettu se vauva kyljelleen. Se ei ole turvallista. Olen sitä mieltä, että se kaikista turvallisin paikka vauvalle on se oma unialusta. Oli se sitten sivusänky, pinnasänky tai kehto, jossa on riittävän kova patja, koska jos vauva menee mahalleen, niin hän pystyy hengittämään sen patjan läpi tai kääntämään itsensä helposti”, Kautto kommentoi.

Hän huomauttaa, että myös äitiyspakkauksessa tuleva makuupussi voi olla vaarallinen, ellei sitä käytetä oikein. Hän ei itse uskaltaisi nukuttaa tässä makuupussissa öisin.

”Makuupussi on ihana tuote, mutta vaunuissa käytettynä, kun sitä unta valvotaan”, Kautto sanoi Iltalehdelle.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin sivuilla kerrotaan enemmän ohjeita vauvan turvalliseen uneen. Ruuhkavuodet on myös julkaissut artikkeleita vauvan uniongelmiin liittyen: tässä artikkelissa kerrotaan vinkkejä, joilla autat vauvaa nukkumaan paremmin, ja tässä artikkelissa annetaan uniongelmiin vinkkejä.

Lähde: Iltalehti

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.