Unelmia on monenlaisia, kuten on unelmoijiakin: yksi saattaa unelmoida lottovoitosta, toinen maratonin juoksemista ja kolmas tietystä työpaikasta. Unelmat ovat tuttu juttu myös nuorille, joiden kohdalla sukupuolella on vaikutusta niin unelmiin kuin uskoon niiden toteutumisesta.
Lähes kolme neljästä yläkoululaisesta (73 %) pitää unelmointia tärkeänä ja suuri osa uskoo saavuttavansa unelmansa (63 %). Tämä ilmenee Nuorten unelmat 2024 -selvityksestä, jolla Lasten ja nuorten säätiö selvitti yläkoululaisten ajatuksia unelmoinnista, unelmien kohteista sekä niiden saavuttamisesta. Nuoret pitävät unelmointia tärkeänä huolimatta siitä, uskovatko he niiden saavuttamiseen.
”On ilahduttava huomata, että näin moni nuorista edelleen uskoo unelmiinsa, vaikka viime aikojen tapahtumat ovat koetelleet vahvasti nuoria ja heidän tulevaisuudennäkymiään”, Lasten ja nuorten säätiön toimitusjohtaja Olli Alanen kommentoi tiedotteessa.
Sukupuolten välillä on eroa siinä, minkälaisia unelmoijia he ovat. Lasten ja nuorten säätiön tiedotteessa kerrotaan, että tyttöjen unelmat ovat maltillisempia kuin poikien. Lisäksi tytöt eivät usko yhtä suuresti unelmiensa toteutumiseen ja he näkevät enemmän esteitä unelmiensa tiellä.
Poikien unelmat sen sijaan ovat muihin sukupuoliin verrattuna kunnianhimoisempia ja menestykseen keskittyneempiä. Säätiön mukaan huomionarvoista on esimerkiksi se, että poikien kirjoittamista avovastauksista joka viidennessä unelmoitiin urasta ammattilaisurheilijana.
Muunsukupuolisten nuorten unelmien aiheina korostuivat muihin sukupuoliin verrattuna etenkin ulkonäkö, mielenterveys sekä fyysinen terveys. Heidän vastauksissaan mielenterveys korostui myös unelmien toteutumisen esteissä ja lisäksi he suhtautuvat pessimistisemmin unelmiensa saavuttamiseen kuin muut sukupuolet.
”On tärkeää, että nuorten unelmointia tuetaan”
Yläkoululaisten unelmissa näkyvät ajankohtaisten yhteiskunnallisten tilanteiden vaikutukset. Selvityksen mukaan monet nuoret haaveilevat parhaillaan taloudellisesta tasapainosta. Taloudellinen turva koettiin myös edellytyksenä muiden unelmien saavuttamiselle, ja moni nuori kokee, että ura tai tuleva työelämä on tärkeä edellytys unelmien saavuttamiselle.
Nuoret ovat vastaustensa perusteella hyvinkin realistisia unelmissaan. Lasten ja nuorten säätiön mukaan vastausten perusteella voidaan myös todeta, että nuoret kokevat tarvitsevansa unelmointia motivoidakseen itseään ja samalla unelmointi voi valaa uskoa parempaan tulevaisuuteen. Erityisen tärkeää on pyrkiä vähentämään paineita siitä, että vain tiettyä polkua seuraamalla voi saavuttaa unelmansa.
”On tärkeää, että nuorten unelmointia tuetaan, sillä unelmat kuljettavat eteenpäin ja tuovat elämään merkitystä. Myös yhteiskunnan kannalta on välttämätöntä, että nuoret näkevät tulevaisuudessa myönteisiä ja tavoittelemisen arvoisia asioita”, Alanen toteaa.
Nuorten unelmat 2024 -selvitys on osa Lasten ja nuorten säätiön Dreams-ohjelmaa, joka toteutetaan yhteistyössä Pohjola Vakuutuksen kanssa. Selvitykseen vastasi 13-16-vuotiaita nuoria yhteensä 2 762 syyskuun 2023 ja huhtikuun 2024 välisenä aikana. Vastaajista noin puolet oli tyttöjä (1 496), poikia oli 1 100, muita 71 ja 95 vastaajaa ei halunnut vastata sukupuolta koskevaan kysymykseen. Vastaajia oli 15 maakunnasta ympäri Suomen.
Voit tutustua selvityksen tarkkoihin tuloksiin täällä. Ruuhkavuosien aiemmin julkaisemasta artikkelista voit puolestaan lukea, mihin tarvitaan kykyä unelmoida.
Teksti: Miia