Näin kiellät lasta niin, ettet sano ei tai älä – 7 esimerkkiä!

Mieti hetki, kuinka usein sanot lapsellesi jonkin ei- tai älä-sanalla alkavan kiellon? Todennäköisesti määrä on suuri; Ruuhkavuodetkin on aiemmin kertonut yhdysvaltalaisen tutkimuksen havainneen, että 1-vuotias saattaa kuulla ei-sanan jopa 400 kertaa päivässä.

Jatkuva kieltäminen voi alkaa uuvuttaa sekä vanhempaa että lasta ja liian usein toistuessaan ei- ja älä-sanat voivat myös menettää tehonsa. Parents-sivuston mukaan tästä syystä niitä on parempi käyttää harkiten ja säästää uhkaaviin tilanteisiin. Jotkut asiantuntijat myös uskovat, että jos lapselle sanoo ”ei” liian usein, voi se aiheuttaa kaunoja.

Lasta joutuu kuitenkin kieltämään, mutta miten se tehdään sanomatta ei tai älä? Alla on muutamia esimerkkitilanteita vaihtoehtoisista tavoista.

Näin kiellät lasta sanomatta ei tai älä

Lapsi heittelee/leikkii ruoallaan

Jos taapero esimerkiksi kaataa murokulhon lattialle, älä korota ääntäsi ja toru lasta. Sen sijaan siivoa jäljet ja selitä rauhallisesti lapselle, miksi ruoan kanssa ei pitäisi toimia noin.

Lapsi yrittää syödä lisää herkkuja

Lapsi haluaisi syödä karkkia tai jäätelö? Kieltämisen sijaan tarjoa lapselle terveellisempi vaihtoehto, kuten jogurttia. Älä myöskään lupaa lapselle, että hän saa haluamaansa herkkua ”ehkä huomenna”, koska psykologi David Walshin mukaan siitä, että pienten lasten aikakäsitys on vielä huono.

”Yleensä taaperot vain haluavat mitä haluavat, joten vanhempien täytyy rauhallisesti, tiukasti ja lämpimästi tarjota terveellisempää välipalaa lapsen protesteista huolimatta”, kasvatusoppaita kirjoittanut Walsh selitti.

Kovat otteet kasvien tai lemmikkien kanssa

Jos huomaat taaperon tekevän liian läheistä tuttavuutta kukkapurkin kanssa tai hän on nappaamassa koiraa hännästä, keskeytä hänen puuhansa ja kerro, että kyse on elävästä asiasta; jos sitä käsittelee rajusti, siihen sattuu. Tämä edistää empatiataitojen kehittymistä ja lapsi tulee tietoiseksi myös muista elävistä asioista.

Lapsi lyö sisarustaan tai toista lasta

Jos lapsi lyö toista lasta, on taustalla usein jokin tunne, kuten turhautuminen tai lapsi hakee huomiota. Terapeutti Linda Shook Sorkinin mukaan on tärkeä rauhoittaa tilanne heti ja sitten rauhallisesti sanoa esimerkiksi, että ”emme lyö toisia silloin, kun olemme vihaisia”. Auta lasta tunnistamaan hänen kokemansa tunteet missä tahansa tilanteessa. Kun tunne on tunnistettu, on seuraava askel ratkaista ongelma.

Lapsi kitisee jonkin perään

Sen sijaan, että sanoisit lapselle ”älä kitise”, rohkaise häntä kommunikoimaan yksinkertaisilla sanoilla. Voit esimerkiksi sanoa lapselle, että ”en ymmärrä sinua, kun puhut kitisten”, mikä voi saada lapsen puhumaan jälkeen normaalilla tavalla. Psykologi Richard Bromfieldin mukaan voimakkain ja luonnollisin motivaattori on se, että lapsen sanat, tunteet tai toiveet tulevat kuulluksi ja niihin reagoidaan.

Lapsi ottaa puhelimesi

Puhelin voi olla lapsen silmissä kiinnostava kapistus, mutta se ei ole lelu. Jos lapsi yrittää ottaa puhelimesi esimerkiksi, kun se soi, anna lapselle jokin pieni ja osallistava lelu sen sijaan. Psykologi Eileen Kennedy-Mooren mukaan lapsen on helpompi vaihtaa toiminta muuksi kuin laittaa sille kokonaan piste.

Lapsi on tekemässä jotain vaarallista

Joskus ei- tai älä-sanat eivät riitä kertomaan mahdollisesta vaarasta. Sen sijaan on parempi käyttää vahvoja adjektiiveja tai verbejä ja saada sanoma menemään perille äänensävyn ja elekielen avustuksella. Tarpeen vaatiessa vanhempi voi muun muassa korottaa ääntä, heristää sormea tai näyttää pelästyneeltä. Jos lapsi on esimeriksi koskemassa hellaan, varoita lasta huudahtamalla ”kuuma” tai ”vaara” ja vie hänet heti turvallisempaan paikkaan.

Lähde: Parents

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.