Tiesitkö? Tätä kesäherkkua ei pitäisi antaa alle 1-vuotiaille

silver fork and knife on plate
Kuva: Thought Catalog

Kuten esimerkiksi pääsiäis- tai joulukauteen kuuluu omia herkkujaan, on myös kesäkaudella omat tyypilliset herkkunsa. Pienimpien lasten kohdalla on kuitenkin syytä olla tarkkana, etteivät he söisi yhtä tiettyä herkkua lainkaan.

Kesällä lukuisten suomalaisten ruokapöydässä on tarjolla suurena herkkuna pidettyjä varhaisperunoita. Varhaisperunat ovat kesän ensimmäisiä perunoita ja ne nostetaan maasta keskenkasvuisena.

Vaikka perunat ovat terveellistä syötävää, on juuri varhaisperunoiden syömisessä myös vaaransa, kertoo Iltalehti. Syy on glykoalkaloideissa, jotka ovat kasvisten luontaisia myrkkyjä, toisin sanottuna toksiineja.

Ruokaviraston mukaan glykoalkaloidit toimivat kasvisten suojamekanismina tauteja sekä tuholaisia vastaan. Perunat siis tuottavat glykoalkaloideja suojellakseen itseään. Varhaisperunoissa näitä glykoalkaloideja on enemmän kuin perunoissa, jotka nostetaan myöhemmin.

Perunoiden tuottamia glykoalkaloideja kutsutaan solaniiniksi. Ne ovat lievästi myrkyllistä ihmiselle, minkä vuoksi niistä voi aiheutua vatsa- tai suolistokipua, ripulia, oksentelua sekä hermosto-oireita. Suurina annoksina solaniini aiheuttaa kitkerää sivumakua.

Iltalehti kertoo, että solaniinin takia varhaisperunoita ei pitäisi syöttää alle 1-vuotiaille lapsille. Kun vauvalle alkaa tarjota kiinteitä ruokia, on varhaisperunat parempi jättää aikuisten syötäväksi.

Uudet perunat ovat eri asia kuin varhaisperunat

Ruokaviraston mukaan glykoalkaloideja saadaan pääasiassa perunoista, mutta niitä on myös raaoissa vihreissä tai vihertävissä tomaateissa. Tomaatin glykoalkaloideja kutsutaan tomatiiniksi ja ne aiheuttavat samanlaisia oireita kuin perunan solaniini.

Iltalehti kertoo, että solaniinia syntyy myös, kun peruna alkaa vihertää. Vihertyneitä tai vahingoittuneita perunoita ei pidä käyttää ruoanlaitossa. Myöskään raakoja tomaatteja ei suositella käytettäväksi ravinnossa.

Solaniinia on eniten perunan kuoressa, joten perunan kuoriminen vähentää sen pitoisuutta. Ruokaviraston mukaan kuorimisen myötä pitoisuus vähenee noin 60 prosenttia. Perunoiden keittäminen ei puolestaan vähennä solaniinin määrää.

Ohutkuoriset varhaisperunat ovat pieniä ja ne syödään kuorineen, hyvin pestynä sekä harjattuna. Varhaisperunat suositellaan valmistettavan syötäväksi pian maasta nostamisen jälkeen. Varhaisperunakauden jälkeen myyntiin tulee kesäperunoita, joilla on Iltalehden mukaan jo hieman vahvempi kuori.

Jotkut puhuvat varhaisperunoista uusina perunoina, mutta ne ovat todellisuudessa kaksi eri asiaa. Uudet perunat nostetaan syksyllä ja niitä voi varastoida ja käyttää myöhemmin talvella.

Herkutellaanko teidän kotona varhaisperunoilla? Tiesitkö sinä, että uudet perunat ovatkin eri asia kuin varhaisperuna?

Lähde: Iltalehti

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.