Vanhempi, osaatko pysähtyä lomalla ja ottaa myös omaa aikaa?

woman in white shirt and black pants standing on rocky mountain during daytime
Kuva: Danilo Ćalić

Loman eräs tärkeimmistä funktioista on rentoutuminen ja rauhoittuminen arjen kiireiden jäädessä hetkeksi taka-alalle. Rentoutuminen edellyttää, että kykenee aidosti irtautumaan arkiajattelusta ja antamaan itselleen luvan pysähtyä. Myös omaa aikaa kannattaa pyrkiä varaamaan johonkin kohtaan lomaa, jos vanhempi kokee sitä tarvitsevansa akkujen lataamiseksi.

Lapsiperheen arki on usein kiireistä ja pysähtyminen voi olla vaikeaa. Arjen onnistunut pyörittäminen voi monessa perheessä käytännössä edellyttää jatkuvaa asioiden organisoimista ja lähitulevaisuuden suunnittelua. Jos lapsia on useampia ja kaikilla omat harrastukset, perheen viikkoaikataulu voi pahimmillaan olla minuuttipeliä. Ei ole ihme, jos vanhempi välillä tuntee olonsa kuormittuneeksi ja stressaantuneeksi yrittäessään pitää kaikki langat käsissään.

Eri ihmisillä toimivat erilaiset rentoutumistaktiikat

Jonkun kohdalla parasta rentoutumista on päästä viettämään aikaa ystävien kanssa esimerkiksi teatteriin tai ravintolaan. Toinen taas rentoutuu parhaiten kotisohvalla hyvän elokuvan tai kirjan parissa. Jonkun mieli lepää tehokkaimmin lenkkipolulla tai muussa urheiluharrastuksessa.

Tärkeintä on, että tunnistaa juuri itselleen parhaiten sopivan tavan rentoutua. Tämän lisäksi pitäisi myös uskaltaa varata itselleen aikaa rentoutumiseen. Jos oma mieli lepää parhaiten hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä, vanhemman olisi tärkeää pystyä järjestämään itselleen rauhallisia yksityisiä hetkiä edes jossain vaiheessa lomaa.

Joskus vanhemmasta voi tuntua vaikealta pyytää omaa aikaa ja rauhaa muulta perheeltä, koska pelkää loukkaavansa heidän tunteitaan. Vanhempi saattaa pelätä, että hänen lapsensa voivat tulkita oman ajan ottamisen siten, ettei vanhempi halua viettää heidän kanssaan aikaa. Onkin tärkeää, että asian esittää lapsille oikealla tavalla, jottei synny vääriä käsityksiä.

Jos omaa aikaa tarvitseva vanhempi välillä viettää aikaa itsekseen, tämän jälkeen on usein entistä ihanampaa olla taas perheen parissa. Toki on selvää, että perheellisen mahdollisuudet viettää omaa aikaa ovat rajalliset verrattuna perheettömiin, mutta kannattaa silti pyrkiä edes lyhyisiin yksityisiin hetkiin, jos tämä edesauttaa jaksamista.

Joku kaipaa yksinäisyyttä, toinen tarvitsee sosiaalisuutta

Yksinolo voi jollekin olla henkireikä jaksamisen kannalta, siinä missä toinen voi kaivata rentoutuakseen muiden ihmisten seuraa ja sosiaalisuutta. Tällöinkin kannattaa uskaltaa silloin tällöin ottaa omaa aikaa esimerkiksi ystävien kanssa ravintolassa tai teatterissa käynnin muodossa. Joissakin perheissä toinen vanhempi saattaa käydä joskus omalla ystäväporukalla pienillä lomamatkoilla. Jokaisessa perheessä toimitaan omalla tavallaan, eikä ulkopuolelta käsin tulisi arvostella muiden tapoja rentoutua. Tärkeintä on, että rentoutumistapa on vanhemmalle itselleen toimiva ja myös hänen perheelleen sopiva.

Rentoutumisen lisäksi kannattaa lomalla pyrkiä opettelemaan stressitöntä eämäntapaa, joka voi hyödyttää arjessa myös loman jälkeen. Jos harjoittelee lomalla “hetkessä elämistä” ja juuri tästä päivästä nauttimista ilman, että stressi huomisesta varjostaa liikaa mieltä, tämän taidon voi viedä lomalta mukanaan myös arkielämään, kun työt, koulut ja päiväkodit aikanaan jälleen alkavat.

Miten sinä rentoudut parhaiten lomalla?

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.