Miehet antaisivat lapsille enemmän viikkorahaa kuin naiset

Kuva: Pixabay / VisionPics

Viikkorahan antaminen on yleinen tapa lapsiperheissä ja se on myös oiva tapa opettaa lapselle taloustaitoja. Jotkut antavat viikkorahaa palkkioksi esimerkiksi kotiaskareista, kun taas osa ei edellytä mitään tekoja viikkorahan eteen.

Minkä verran 10-vuotiaalle lapselle voi antaa viikkorahaa? Valtaosan suomalaisista mielestä sopiva summa on keskimäärin 9 euroa, osoittaa OP:n teettämä kyselytutkimus. Keskimääräisessä summassa ei ole tapahtunut muutosta vuodessa, sillä myös viime vuonna vastaavassa kyselyssä tulos oli 9 euroa.

Kyselyyn vastanneista 35 prosenttia sanoi 1-5 euroa olevan sopivin summa viikkorahaa 10-vuotiaalle, kun taas 32 prosenttia totesi, että 6-10 euroa on sopivin määrä. OP:n mukaan neljäsosa vastaajista ei osannut sanoa sopivaa summaa lainkaan ja loput äänet hajautuivat 10 euroa ylittäviin summiin.

”Viikkorahojen määrissä on isoja eroja, jotka selittyvät esimerkiksi perheen käytössä olevilla varoilla”, OP Ryhmän pankkitoiminnan henkilöasiakkaista vastaava johtaja Aki Gynther sanoo.

Eroja on myös sukupuolten välillä: miehet antaisivat viikkorahaksi hieman suuremman summan kuin naiset. Enemmistö naisista (43 %) arvioi 1-5 euron olevan sopiva summa, kun miehistä vastaava määrä oli 27 prosenttia. OP:n mukaan ero naisten ja miesten välillä on kasvanut viime vuodesta.

14 prosenttia miehistä sen sijaan totesi, että yli 15 euroa on sopiva viikkorahasumma 10-vuotiaalle, mutta naisista samaa mieltä oli vain viisi prosenttia.

Oiva keino taloustaitojen opetteluun sekä säästämiseen

Viikkorahan antaminen on hyödyllinen tapa, jonka avulla lapsi voi opetella taloustaitoja. Gyntherin mukaan taloustaitojen opettelu on syytä aloittaa jo nuorella iällä.

”Viikkoraha on hyvä keino auttaa lasta harjoittelemaan rahankäyttöä sekä hahmottamaan taloudenpitoa. Sen avulla lapsi voi opetella suunnittelemaan tulevia hankintoja ja seuraamaan menoja”, hän muistuttaa.

Jotkut vanhemmat odottavat lapsilta jotain tekoja, jotta he saisivat viikkorahansa, eli viikkoraha on vastikkeellista. Lapsi voi esimerkiksi saada muutaman euron, kun on siivonnut huoneensa tai tehnyt jonkin muun kotiaskareen. Samalla lapsi motivoituu uuden tavaran hankintaan ja oppii paremmin ymmärtämään sen arvon.

”Viikkoraha on oivallinen keino säästämiseen. Lapsen kanssa voi sopia, että isompiin hankintoihin kuten vaikkapa uuteen tablettiin tai polkupyörään säästetään viikkorahasta. Tämä sisältää opetuksen siitä, että kaikkea ei ole mahdollista saada heti, vaan menoja on priorisoitava”, Gynther kertoo.

Gyntherin toteaa, että yhä useampi vanhempi sijoittaa lapselleen, minkä voi myös ajatella lapsen käyttöön tulevana rahana. OP:n mukaan alaikäisille tehdyt osakeostot ovat tänä vuonna olleet selvässä kasvussa viime vuoteen verrattuna ja myös kuukausisäästäminen rahastoihin on suosittua. OP:n asiakkaiden keskuudessa rahastoihin sijoitetaan keskimäärin 40 euroa alaikäisille kuukausisäästösopimusten kautta.

Menestyvän Suomen elinehtona on tulevien sukupolvien kiinnostus talouteen

Keskeinen osa OP Ryhmän vastuullisuustyötä ovat taloustaitojen edistäminen ja oman talouden hallinnan tukeminen. Oman talouden hallinnan taidot ovat tärkeitä kansalaistaitoja ja nuoruudessa opitut taidot luovat tärkeää pohjaa pitkälle aikuisuuteen.

OP Ryhmän taloustaitotyön kivijalka on osuuspankkien koulu- ja oppilaitoskäynnit ympäri Suomen. Vuonna 2023 OP Ryhmä tavoitti taloustaitotyössä osuuspankkien ja kumppaneiden kanssa yhteistyössä noin 90 000 lasta ja nuorta.

”Menestyvän Suomen elinehtona on tulevien sukupolvien kiinnostus talouteen. Haluamme, että kaikilla nuorilla taustasta, sukupuolesta ja elämäntilanteesta riippumatta olisi tasavertaiset mahdollisuudet tavoitella taloudellista hyvinvointia”, Gynther päättää.

OP Ryhmän kyselytutkimukseen vastasi huhtikuussa 2024 yhteensä 3 533 yli 16-vuotiasta suomalaista. Tulokset on painotettu väestöä edustavaksi. Vastanneiden määrä vaihteli kysymyksittäin.

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.