Lasten harrastukset aikatauluttavat monen lapsiperheen arkea. Usein vanhemmat vievät lapset harrastuspaikalle autolla tai järjestävät heille kimppakyytejä muiden vanhempien kanssa. Asiantuntijoiden mukaan olisi kuitenkin parempi päästä pois tästä kuskaustavasta.
Lasten toistuva kuskaaminen harrastuksiin on niin tuttu näky harrastuspaikkojen pihalla, ettei siihen kiinnitetä juuri huomiota. Jos lapset kuitenkin kulkisivat harrastuksiin autokyytien sijaan jalan tai pyörällä, kohentuisi suomalaisten kansanterveys merkittävästi. Tätä mieltä on UKK-instituutin johtaja ja professori Tommi Vasankari, joka on kritisoinut kuskausrumbaa Helsingin Sanomien (HS) haastattelussa.
”Jos kyyditsemissysteemiä onnistuttaisiin muuttamaan niin, että lapset ja nuoret kulkisivat harjoituksiin auton sijaan jalan tai pyörällä, se näkyisi suomalaisten painossa, kunnossa ja työkyvyssä”, hän toteaa.
”Se olisi älyttömän iso juttu”, Vasankari lisää.
Kuskausrumba on maailmanlaajuinen ilmiö, josta on tehty myös tutkimusta. HS:n mukaan esimerkiksi Palloliitto tiedotti viime vuonna tutkimuksesta, jossa ilmeni, että valtaosa pääkaupunkiseudun treenimatkoista kuljetaan autolla ja lapsia saatetaan kyyditä harjoituksiin hyvin lyhyitäkin matkoja (85 prosenttia matkoista oli alle viisi kilometriä). Tulokset eivät ole Vasankarille yllätys.
”Samankaltaista tietoa on tullut muualtakin”, hän sanoo HS:ssa.
Kuskausrumban pysäyttäminen tarvitsee yhteistyötä
Vaikka liikkumattomuuden riskit ja haitat terveydelle ovat tunnettuja, kuskataan lapsia silti harrastuksiin ja usein myös kouluun. Miksi mikään ei muutu? Liikkumiskäytänteitä ja urheiluliikkeen vastuullisuutta tutkineen Jonne Silonsaaren mukaan tähän kysymykseen ei ole helppoa vastausta. Syyn etsiminen on aloitettava nyky-yhteiskunnasta ja siitä, miten hyvä vanhemmuus määritellään.
”Lasten harrastaminen ja harrastuksiin kyyditseminen nähdään merkityksellisenä osana vastuullista ja tiedostavaa vanhemmuutta”, Amsterdamin yliopistossa tutkijana toimiva Silonsaari kertoo HS:ssa.
Taustalla ovat sosiaaliset normit, mihin liittyen Silonsaari antoi esimerkin: jos lapsen annetaan kulkea harrastuksiinsa omin päin, ei vanhemman välttämättä nähdä kannustavan lasta liikkumaan. Sen sijaan hänet voidaan nähdä vastuuttomana tai peräti ajattelemattomana. Sekä Silonsaaren että Vasankarin mukaan tarvittaisiinkin laajempaa asennemuutosta siinä, miten yhteiskunnassa suhtaudutaan lasten kyyditsemiseen ja kulkemiseen.
HS:n haastattelussa Silonsaari muistuttaa, että vanhemmat toimivat aina osana yhteiskunnan rakenteita, eivätkä he tee ratkaisuja tyhjiössä. Siksi kuskausrumbaa ei voi pysäyttää silmänkäänteessä, vaan tarvitaan yhteispeliä. Siinä osallisena ovat niin vanhemmat kuin urheiluseurat, kaupungit ja esimerkiksi kestävän liikkumisen paikallistoimijat, kuten pyöräilyseurat.
Arkea on helpotettu, mutta nyt sitä pitäisi vaikeuttaa
Liikenneturvallisuus on yksi selitys, jolla vanhemmat perustelevat kuskausrumbaa. Toinen selitys ovat aikataulupaineet, joita ei kuitenkaan Silonsaaren mukaan välttämättä olisi, jos lasten itsenäinen kulkeminen olisi normalisoidumpaa.
Vasankari on itsekin vanhempi ja hän tunnustaa, että lasten vieminen autolla harjoituksiin on helppo ratkaisu. Pieni lapsi tarvitsisi mukaansa saattajan, jos kulkisi harrastuksiin jalan tai pyörällä, mikä voisi viedä vanhemmalta enemmän aikaa kuin autokyydin antaminen.
”Olemme nyt siinä pisteessä, että olemme vuosia pyrkineet helpottamaan arkeamme kaikin mahdollisin tavoin. Nyt siitä pitäisi tehdä taas vähän rankempaa”, Vasankari toteaa HS:ssa.
Seurat voisivat olla yksi käänteentekijä ja saada muutoksen alulle. Vasankarin mukaan seura voisi tehdä aloitteen ja ehdottaa, että matkat lasketaan mukaan harjoitusaikaan eli ne voisivat toimia esimerkiksi alku- tai loppuverryttelynä. Kaikkialla tämä ei kuitenkaan onnistu; haja-asutusalueella matkoja ei ole aina järkevää kulkea jalan tai pyörällä.
”Tällöin pitäisi miettiä muita tapoja, miten kyyditsemistä voidaan vähentää. Harjoituksien aikaistaminen niin, että ne olisivat suoraan koulupäivän jälkeen, olisi yksi ratkaisu”, Vasankari päättää.
Kuskataanko teillä lapsia harrastuksiin? Voisiko kuskausrumbasta luopua?
Lähde: Helsingin Sanomat
Teksti: Miia