Voi, kuinka helppoa olisi vaipua epätoivon alhoon nykypäivän vanhemmuusstandardeja jahdatessa. Äidin pitäisi olla yhtä aikaa uraohjus, hellä ja kiltti pullantuoksuinen kotiäiti sekä luova ja innovoiva kodinhengetär. Saisiko sittenkin vain kasvaa kiinni sohvaan selaamaan somesta muiden unelma elämää?
Sarjat ja leffat opettavat äiti-ihmisille, että pikkuihmisen elämää tulee ohjailla kuin nukkemestari. Lapsen epäonnistuminen on ennen kaikkea vanhemman huonommuutta, pettymyksen karvasta makua ei tule koskaan tarjoilla yhdessäkään kotikeittiössä.
Äidin tulisi ehtiä ylläpitämään kaunista, siistiä ja trendikkäästi sisustettua kotia samaan aikaan kuin huolehtii sekä lapsen sosiaalisesta elämästä, koulutuksesta että harrastuksista. Työelämän tulisi olla menestyksekästä ja nousujohteista, omista verkostoista pitäisi pitää huolta. Niin oman kuin lapsenkin elämän tulisi olla ennalta suunniteltu ja kulkea virtaviivaisesti piirrettyjen nuottimerkkien mukaan.
Kun syyllisyys unohdetuista eväistä tai hyvän päivän- toivotuksista alkaa painaa liikaa, on tärkeää muistaa istahtaa sohvalle ja avata mikä tahansa sosiaalisen median kanava. Juuri silloin on oivallinen hetki selata kanssaäitien julkaisemia tähtihetkiä heidän harmonisista aamiaisista ja täydellisistä yhteisistä luontoretkistä. Vain siten voi todella saada kaiken irti siitä ihanasta syyllisyyden tunteesta.
Aina raskausajasta asti äiti saa kuulla, millainen äiti hänen pitäisi olla. Jokaisella onnittelijalla tuntuu olevan oma näkemyksensä täydellisen äitiyden reseptiikasta. Kukaan ei koskaan kysy, millainen äiti haluaisit olla. Entä jos leipoisikin oman mielen mukaan juuri sellaisen kakun kuin haluaisi?
Omaa syyllisyyttä someen paetessa unohtaa niin kovin helposti, että nämä syötteellä pyörivät kuvat ovat vain tähtihetkiä näiden perheiden elämistä. Kuvaajan taakse piiloutui todennäköisesti kammottava tiskivuori ja keko viemättömiä mainos-ja ilmaisjakelulehtiä siinä tietyllä keittiön tasolla.
Täydellisyyden jahtaamisen sijaan äiti haluaisi opettaa pojalle, että epäonnistuminen on osa tätä kokemusta. Äiti kertoo mielellään pojalle omista kommelluksista, jotta he voivat yhdessä nauraa niille. Sattumuksista on helpompi päästää irti, kun ne on jakanut jonkun toisen kanssa.
Itselle tärkeisiin asioihin kannattaa panostaa ja omia pienen pieniäkin onnistumisia saa juhlia. Esimerkiksi, kun on jaksanut tehdä Duolingon italian kielen harjoituksia joka päivä kokonaisen vuoden ajan, on todellakin ansainnut italialaisen teemapäivän kahviloissa ja museoissa kierrellen.
Rehellisellä keskustelulla selviää ihan mistä tahansa. Jos koulupäivän aikana on touhu lipsahtanut pööpöilyn puolelle, on parempi kertoa äidille itse. Äideillä on sellainen kummallinen taito saada aina tietää. Satunnaiset pööpöilyt eivät haittaa, mutta on uskallettava seistä ylpeänä pöllönä töllön töidensä takana.
Äidin kodissa useissa asioissa onkin hieman neuvotteluvaraa. Äiti-kortti vedetään taskusta vain äärimmäisen pakon edessä. Lähinnä silloin, kun äidiltä on perustellut argumentit päässeet loppumaan.
Vaikka äiti on se vanhempi, ei hänen pitäisi joutua yksin kantamaan taakkaa kodin ylläpidollisista asioista. Yhteistyöllä kurjista aikuisten tehtävistä selviää usein nopeammin ja jää enemmän aikaa kaikelle hauskalle.
Tiskivuori odottaa kyllä huomennakin, jos tänään skuuttiparkin kutsu kaikuu voimakkaammin.
