Milloin on aika päättää parisuhde? 9 syytä erota!

Kuva: Pexels/ RDNE Stock project

Joskus on vaikea päättää sitä, erotako kumppanistaan vaiko ei. Mikäli sinulla on tällainen tilanne, etkä tiedä mitä tehdä, voi artikkelista olla sinulle apua. Olemme koonneet tekstiin yhdeksän syytä, jolloin parisuhteen päättäminen voi tulla kysymykseen.

Eron syitä voi olla muitakin kuin nämä artikkelissa yhdeksän mainittua. Jokaiselle ihmiselle eropäätös on henkilökohtainen ja se, mikä on toiselle ok parisuhteessa, voi olla jollekin aivan liikaa. Eropäätöstä pohtiessa voit ottaa artikkelin lisäksi avuksesi ystävien kanssa keskustelemisen, ammattiapuun turvautumisen ja listan, johon kirjoitat parisuhteen plussat ja miinukset.

Sen jälkeen tarkastele listan miinuspuolia ja pohdi, onko niissä joitakin sellaisia, mitkä ovat sinulle ehdoton ei parisuhteessa. Mikäli sellaisia ei löydy, tutki plussia ja miinuksia kokonaisuutena ja puntaroi kumpia on enemmän. Mieti myös, mille niistä annat eniten painoarvoa. Elämme täällä vain kerran, joten ei kannata haaskata aikaansa siihen, että olisi huonossa parisuhteessa.

9 syytä päättää parisuhde

1. Yritys muuttaa toista

Jos et voi hyväksyä kumppaniasi sellaisena kuin hän on ja jotkin hänen piirteensä ovat sinulle iso ongelma, on suhdetta tuskin syytä jatkaa. Ihmiset nimittäin harvoin muuttuvat ja varsinkaan silloin, jos he eivät sitä itse halua ja näe tarvetta muutokselle. Lähtökohtaisesti kumppani tulisi hyväksyä sellaisena kuin hän on.

2. Luottamus on menetetty

Kun luottamus on suhteessa mennyttä, on sitä todella vaikea enää lähteä korjaamaan. Äärimmäisin tapa luottamuksen menettämiselle on pettäminen ja se on myös yksi yleisimmistä eron syistä.

3. Olette jo yrittäneet

Parisuhdetta ei ole järkevää jatkaa, jos olette jo yrittäneet kauan ja kokeilleet kaikki mahdolliset keinot. Varsinkin, jos korjausyrityksissä on ollut mukana omien keinojen lisäksi myös ammattiauttajat.

4. Ystäviesi ja perheesi mielestä teidän tulisi erota

Jokainen päättää tietenkin itse, kenen kanssa haluaa elämäänsä viettää. Jos kuitenkin ystäviesi ja perheesi vallitseva mielipide on se, että olette yhdessä kumppanisi kanssa aivan kamala pari, kannattaa miettiä mistä se johtuu. Jos lisäksi heidän mielestään olette muuttuneet ihmisinä huonompaan suuntaan tapaamisenne jälkeen, on syytä kuunnella läheisiäsi.

5. Olette kasvaneet eri suuntiin

Joskus eron hetkellä kuulee puhuttavan siitä, kuinka pariskunta kertoo kasvaneensa erilleen. Se tarkoittaa sitä, että ihmiset muuttuvat vuosien saatossa ja saattavat nähdä kumppaninsa erilailla kuin suhteen alussa. Voi käydä niin, etteivät ajatukset ja arvot enää kohtaa, eikä teillä ole yhteisiä unelmia. Tällä tavalla toisesta vieraantuminen on melko selvä merkki, että parisuhde on tulossa päätökseen. Suhdetta ei ole syytä jatkaa, jos parisuhde on muuttunut pelkäksi kämppäkaveruudeksi.

6. Sinusta on tullut rauhaton ja vilkuilet muita

Jos jokin varoitusmerkki kannattaa ottaa todesta, niin se on tämä: mikäli olet alkanut pohtimaan, onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella, kannattaisi teidän erota ennen kuin päädyt pettämään kumppaniasi.

7. Ette viihdy enää toistenne seurassa

Parisuhteen tulisi olla ainakin suurimmaksi osaksi leppoista ja hauskaa yhdessäoloa. Sen arkipäiväistyminen tiettyyn pisteeseen asti on kuitenkin normaalia. Mikäli huumorinne ei enää kohtaa laisinkaan ja yhdessäolo ei ole aidosti hauskaa, kannattaa pohtia vakavasti, miksi olette vielä yhdessä.

8. Jatkuva riitely

Jatkuvat samaa kehää kiertävät riidat voivat hiertää parisuhdetta. Mikäli yrityksestä huolimatta ette onnistu riitelemään rakentavasti, on molempien mielenrauhan takia syytä harkita eroamista.

9. Suhteestanne puuttuu kaikki läheisyys

Silloin kun parisuhteessanne ei ole minkäänlaista läheisyyttä jäljellä eli ette halaile, suukottele, eikä teillä ole seksielämää ja ylipäätään intohimoa, on syytä keskustella vakavasti. Näin on etenkin silloin, jos tilanne harmittaa teitä kumpaakin. Toki on pareja, joille läheisyyden puute ei ole ongelma ja he haluavat silti jatkaa parisuhdetta, mikäli suhde on muutoin hyvä. Kun suhteessa on monenlaisia haasteita ja lisäksi puuttuu läheisyys, tarkoittaa se kuitenkin yleensä eroon päätymistä ennen pitkää.

Onko teidän parisuhteessanne näitä haasteita? Pohditko eroamista?

Lähteet: Anna, Bolde, Eliittikumppani

Teksti: Anne-Mari Valta

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.