Pinna on kireällä ja tulee tiuskittua niin lapsille kuin puolisollekin. Päätä särkee ja olo on uupunut. “Se johtuu univelasta”, moni epäilee. Mutta jos kysymys on univelasta, miksi nukkuminen ei auta?
Uskallan väittää, ettei vanhempien uupumus johdu pelkästään univelasta. Vaikka pitkään kestänyt univaje saa kenet tahansa tiuskimaan, vanhempien tapauksessa on kyse myös jostain muusta. Vanhempien uupumus johtuu niistä kymmenistä -tai sadoista asioista, joita he pyörittävät päässään päivittäin. Jos vanhempien aivojen sisältä ottaisi kuvan, se muistuttaisi kävelevää perhekalenteria.
Harrastukset, koulun naamiaiset, kaverisynttärit, hammaslääkäri, luokkaretkimaksu, lounas, pyykkien ripustaminen, vaippojen osto, auton renkaat, vessapaperi on loppu, lapsen sanakoe ja ai niin! Taloyhtiö järjestää perjantaina nyyttärit. Sinne pitäisi leipoa jotain hyvää. ”Kuinka kauan rairuohojen kasvaminen kestää”, näppäilee kauhistunut vanhempi googleen, kun somea selatessaan tajuaa, että pääsiäinen on viikon kuluttua. Toivottavasti edes päiväkodissa on istutettu rairuohot viilipurkkiin.
Vanhempien aivot käyvät jatkuvasti sellaisilla ylikierroksilla, että pieni aivosumu ja unohtelu on enemmän kuin loogista. Isommat lapset onneksi jo muistuttavat omista asioistaan ja pystyvät hoitamaan itse osan omista tehtävistään. Usein nekin kuitenkin vaativat muistuttamista, tai ainakin tarkastamista.
Vaikka kirjoittaisi kaiken ylös kalenteriin, olisi kalenteri silti vilkuiltava jatkuvasti, koska jokaisen päivän jokaiselle tunnille on jotain muistettavaa. “Muistuta minua, että muistan muistuttaa sinua tästä”, on lause jota vanhemmat hokevat toisilleen. Illalla he huomaavat, että kumpikaan ei muistanut muistuttaa.
Kirjaston kirjat palautetaan myöhässä, neuvolaan ilmestytään päivää liian aikaisin ja voi kamalaa tuon yhden otsatukkaa! Miten se on taas kasvanut tuolleen. Vanhemman sydän jättää lyönnin välistä, kun hän huomaa, että kuukausi sitten ostetut housut ovat niin lyhyet, että lapsen nilkat vilkkuvat hänen kirmaistessaan kouluun.
“Minun piti tehdä, minun pitäisi tehdä ja minun olisi pitänyt tehdä jo hyvän aikaa sitten.” Nämä kolme lausetta pyörivät vuorotellen päässä. Illalla nukkumaan mennessä uni ei tule, koska tekemättömät asiat kummittelevat mielessä. Vieläkö kuvittelet, että uupumus kuitataan päiväunilla?
Joten anteeksi, jos lapseni ilmestyi tänään kouluun eripari sukissa. Anteeksi, jos toinen lapsistani unohti tuoda valokuvan perheestään äitienpäiväaskartelua varten. Anteeksi, jos unohdimme taloyhtiön kokouksen. Anteeksi, että unohdin perua lääkäriajan. Anteeksi, että aamupalaksi oli keksejä, koska unohdin ostaa leipää.
Ennen lapsien syntymää oli helppoa arvostella ja olla täydellinen vanhempi. Pyöritellä silmiä muiden lasten harjaamattomille hiuksille tai liian lyhyille housunlahkeille. Kuiskailla siitä, kuinka tuollakin perheellä on vähän vaikeuksia elämänhallinnassa, kun aina ovat myöhässä.
Nyt tekee mieli halata jokaista vanhempaa. Hymyillä ymmärtävästi. Ottaa edes muutama tekemätön asia pois heidän kumaraan kaartuvilta harteiltaan. Huutaa kovaan ääneen ”Minä ymmärrän sinua!”. Ja passittaa se vanhempi niille hiton päiväunille, olipa niistä sitten hyötyä tai ei.