Tilanne varhaiskasvatuksessa on ollut huono jo pitkään. Varhaiskasvatusta vaivaa muun muassa ankara resurssipula. Pätevää henkilökuntaa on liian vähän ja ryhmäkoot kasvavat. Koska alle 1-vuotiaita on tullut varhaiskasvatuksen piiriin paljon aikaisempaa enemmän, tuottaa se omat haasteensa. Vanhempien barometri-kyselyn mukaan monet vanhemmat ovat huolissaan varhaiskasvatuksen työntekijöiden jaksamisesta, henkilöstön resurssipulasta, työntekijöiden pätevyydestä sekä tuttujen sijaisten puuttumisesta.
Suomen Vanhempainliiton ja Förbundet Hem och Skola i Finlandin vanhempien barometri -kyselyn mukaan useat vanhemmat kritisoivat päiväkotien suuria ryhmäkokoja. He myös kokivat henkilöstöpulan heikentävän lasten turvallisuutta ja hyvinvointia. Työntekijät puolestaan kertovat viestiä siitä, kuinka aika ei riitä varsinaisen työn tekemiseen. He haluaisivat tarjota laadukasta hoitoa, jossa on aikaa kuunnella lasta, huolehtia erityislasten tarpeista, opettaa lapsia sekä leikkiä heidän kanssaan. Päivät ovat kuitenkin usein tulipalojen sammuttamista ja pelkkää selviytymistä.
Omat haasteensa on tuonut myös 1-vuotiaiden kasvuun räjähtänyt paljous varhaiskasvatuksen piirissä. Vauvat tarvitsevat yleensä niin sanotun ”kantajan” päivähoidossa, jolloin yhden hoitajan kädet ovat sidotut siihen hommaan. Vauvojen lisääntyminen varhaiskasvatuksessa johtuu erilaisista syistä, jotka ovat esimerkiksi taloudellisia ja asennemuutoksesta johtuvia.
”Nämä pienet tarvitsevat apua ihan kaikessa: pukemisessa, syömisessä sekä vessa-asioissa. Heitä myös kannetaan sylissä paikasta toiseen,” Hausjärven Ryttylän päiväkodin varhaiskasvatuksen opettaja Eve Suihkonen kertoo.
Varhaiskasvatuksen työntekijät sairastuvat muita kunta-aloja herkemmin
Kevan tilasto- ja tutkimustiedon mukaan varhaiskasvatuksessa on kohonnut riski työkyvyttömyyteen verrattuna muuhun kunta-alaan. Heille kertyy myös paljon poissaoloja sairauden takia. Lyhyemmät ja keskipitkät sairaspoissaolot ovat yleisiä varhaiskasvatuksessa ja lisäävät henkilöstön riskiä joutua työkyvyttömyyseläkkeelle. Työkyvyttömyysriski korostuu lastenhoitajilla ja ikääntyvillä työntekijöillä.
Kevan mukaan lähivuosina arvellaan noin 6060 lastenhoitajan siirtymistä työkyvyttömyyseläkkeelle. Varhaiskasvatuksen opettajien kohdalla puhutaan noin 300 henkilöstä kolmen vuoden aikana. Kevan selvityksen mukaan yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle joutumiseksi on varhaiskasvatuksen opettajilla mielenterveyshäiriöt sekä kaikilla tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Työkyvyttömyysriski kohoaa erityisesti 50 ikävuoden jälkeen. Sairaspoissaolot ovat lisääntyneet varsinkin alle 30-vuotiailla työntekijöillä. Suurinta se oli vuonna 2022.
Ongelma on erityisen paha, sillä jo nyt varhaiskasvatuksessa kärsitään suuresta resurssipulasta ja pätevien työntekijöiden saamisesta. Nimittäin varhaiskasvatuslain mukaan vuoteen 2030 mennessä päiväkodeissa tulee opetus- ja kasvatushoitohenkilöstöstä olla 2/3 varhaiskasvatuksen opettajia tai sosionomeja. Tuosta puolet on oltava varhaiskasvatuksen opettajia. Lisäksi henkilöstön tulee olla muuten varhaiskasvatuksen lastenhoitajia.
”Henkilöstörakenteen muutos tulee vaikuttamaan merkittävästi jo nyt haastavaan henkilöstötilanteeseen. Vaikuttaa siltä, että henkilöstön riittävyyden suhteen haasteet ovat jatkuvia ja pitkäaikaisia. Ratkaisuja tarvitaan heti eikä vasta vuonna 2030,” sanoo Kuntaliiton kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen.
Asiantuntijat korostavat, kuinka tärkeää on, että varhaiskasvatuksesta löytyy koulutettua henkilöstöä. Kasvatustieteen professori Mirja Kalland Helsingin yliopistosta huomauttaa, että tutkimustulosten mukaan varhaiskasvatuksesta on lapselle hyötyä ainostaan silloin, kun se on laadukasta. Laadukas päivähoito on puolestaan sellaista, jossa henkilöstöllä on riittävä koulutus.
Kallandin mielestä nyt ja tulevaisuudessa varhaiskasvatuksessa työskentelevät tarvitsevat toden teolla työssään enemmän osaamista sen takia, että lapset tulevat aiempaa moninaisimmista taustoista. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla varhaiskasvatuksen piirissä olevat lapset puhuvat äidinkielenään yli 50 erilaista kieltä. Lapsilla on myös yhä aiempaa enemmän erityistarpeita. Heillä voi olla autisminkirjon häiriötä tai ADHD:n kaltaisia piirteitä. Myös vanhemmuuden erilaiset haasteet vaikuttavat, kuten ero -tai uusioperheiden mahdolliset ongelmat.
Vanhempien barometri-kyselyn mukaan suurin osa vanhemmista oli kaikesta huolimatta tyytyväisiä lastensa saamaan varhaiskasvatukseen. He kuitenkin kokivat tilanteensa harvinaisen hyväksi ja vertasivat sitä jopa lottovoittoon.
Saako lapsesi laadukasta varhaiskasvatusta? Onko päiväkodissanne tarpeeksi koulutettua henkilökuntaa?
Lähteet: Kuntaliitto, MTV, Vanhempainliitto, Yle
Teksti: Anne-Mari Valta