Vanhempi haluaa ymmärrettävästi varjella lastaan kaikilta vaaroilta. Joskus tämä voi johtaa siihen, että vanhempi kulkee haukkana lapsen perässä, torjuen hänen tieltään kaikki vastoinkäymiset. Tämä saattaa pitkällä tähtäimellä tehdä lapsen elämästä haastavaa.
Pieni lapsi juoksee innoissaan puistossa nauttien aurinkoisesta säästä. Vanhempi seuraa haukkana perässä, säpsähdellen refleksinomaisesti aina siihen suuntaan, jonne lapsi näyttää kulloinkin olevan kääntymässä. Näin siitä huolimatta, että lapsi on selvästi jo sen ikäinen, että hän kykenee vallan mainiosti pysymään itsekin pystyssä. Vanhempi myös ohjailee lasta sanallisesti jatkuvasti, huutelemalla varoituksia ja kehotuksia. Varo kiveä, varo kuoppaa, ei saa juosta niin kovaa, kävele rauhallisesti, älä liiku noin, älä liiku näin… ohjeiden tulva tuntuu loputtomalta.
Tällaista tilannetta sivusta katsoessa mielessä käy, kuinka hermostuttavalta pienestä lapsesta luultavasti tuntuu tauoton ohjeiden latelu korvan juuressa. Lapsi haluaisi vain nauttia liikkumisen harjoittelusta ja aurinkoisesta päivästä. Vaaroja ei näy ympärillä ja vaikka lapsi muksahtaisi kumoon, ympärillä on vain pehmeää maata.
Lapsen on tärkeää myös epäonnistua
Jos lapsi ei koskaan kupsahda kumoon kävelyä harjoitellessaan, on hänen paljon vaikeampaa oppia säilyttämään tasapainonsa. Nimenomaan kaatumiset ovat niitä tärkeimpiä oppimistilanteita, jolloin lapsen kehon motorinen muisti kehittyy kertomaan hänelle, minkälaisia liikkeitä ei kannata tehdä. Jos vanhemman käsi jatkuvasti ottaa koppia sivuilta ja takaa, oppimisprosessi on luultavasti hyvin paljon hitaampaa.
On toki ymmärrettävää, että vanhempi pyrkii suojelemaan lastaan kaatumiselta. Kun lapsi vasta harjoittelee pystyyn nousemista ja kävelemistä, onkin tärkeää suojata häntä liiallisilta muksahduksilta varsinkin sellaisissa ympäristöissä, joissa on kovia pintoja. Jokainen vanhempi kuitenkin tietää, että on täysin mahdotonta varjella lasta kaatumisilta siinä iässä, kun hän opettelee kävelemään. Kuhmuja ja mustelmia on silloin tällöin jokaisen pienen taaperon päässä.
Vanhemman silmissä lapsi voi vaikuttaa hauraammalta kuin onkaan
Vanhemmalle voi joskus olla haastavaa tunnistaa se hetki, jolloin ei enää tarvitse suojella lasta kaatumisilta, vaan hänen voi antaa mennä ja juosta, jolloin hänellä on mahdollisuus oppia tärkeitä kehon hallinnan taitoja. On ymmärrettävää, että oikean hetken tunnistaminen ei aina ole helppoa. Lapsi kasvaa ja kehittyy niin nopeasti, että vanhemman voi välillä olla vaikea pysyä tahdissa mukana. Kun vanhempi on tottunut valvomaan ja suojelemaan lasta tämän ollessa siinä iässä, että hän on suojelun tarpeessa, tapa voi toisinaan jäädä “autopilottina” päälle pidemmäksi aikaa kuin olisi tarpeellista.
Vanhemman kannattaakin pysähtyä välillä arvioimaan omaa suhtautumistaan lapsen menemisiin. Jos huomaa stressaavansa jatkuvasti lapsen liikkumisesta, itseään voi opettaa rentoutumaan ja voi tietoisesti pidättäytyä ohjeistamasta lasta liikaa. Vaikka aluksi saattaakin tuntua haastavalta jättäytyä sivustakatsojaksi, pidemmän päälle tämä vähentää sekä vanhemman että myös lapsen stressiä. Myös lapselle on hyvin rasittavaa jatkuvasti vastaanottaa ohjeiden tulvaa. Yrityksen ja erehdyksen kautta opitut asiat jäävät usein parhaiten muistiin, erityisesti kun kyseessä ovat motoriset taidot.
Onko sinusta ollut vaikeaa opetella lapsesi kasvaessa pois vauva-aikojen voimakkaammasta huolenpitomoodista?
