9 salaisuutta onnelliseen parisuhteeseen – moniko teillä toteutuu?

Kuva: Pexels/ cottonbro studio

Onnellinen parisuhde tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Parisuhteessa on kaksi ihmistä, jotka kunnioittavat toisiaan ja kommunikoivat keskenään avoimesti ja rehellisesti. Parisuhteessa kumppaneilla on yhtälaiset oikeudet, velvollisuudet ja mahdollisuudet. Hyvä parisuhde sisältää myös rakkautta, läheisyyttä, seksuaalista vetovoimaa, kumppanuutta, yhteensopivuutta ja sitoutumista.

1. Rakkaus ja läheisyys

Rakkaus ja läheisyys ovat yksi hyvän parisuhteen kulmakivistä. Ei pidä olettaa, että kerran sanottu rakkaudentunnustus riittäisi, vaan rakkautta tulee osoittaa päivittäin sanoin ja teoin. Läheisyydelle täytyy löytyä tilaa ja sitä tulee vaalia kiireisenkin arjen keskellä. Osoita kumppanillesi monin eri tavoin, että välität hänestä. Läheisyyttä voi olla esimerkiksi pieni hierontahetki, hellä takapuolelle läpsäisy ohimennen, kädestä kiinni pitäminen tai sylikkäin istuminen.

2. Avoin kommunikaatio

Kommunikaation tulee olla avointa, rehellistä, rohkeaa ja toista kunnioittavaa. Keskusteluissa kummankin asenteen tulisi olla enemmänkin kuunteleva. Kumppaneiden tulisi pystyä puhumaan avoimesti myös vaikeistakin asioista, sillä ilman avoimuutta on vaikeaa saada toiseen aitoa yhteyttä. Toimiva kommunikaatio sisältää kyvyn kuunnella toista ja tulla myös itse kuulluksi.

3. Yhteinen aika

Kiireisenkin arjen keskellä tulisi huolehtia siitä, että on yhteistä aikaa. Sitä voi suunnitella kalenteriin. Yhteisen ajan tullen olisi hyvä käydä läpi se, mitä molemmille aidosti kuuluu, mutta jättää myös tilaa hauskalle ja rentouttavalle puuhastelulle. Samalla on hyvä käydä läpi sitä, minkä verran kumpikin kaipaa ja tarvitsee omaa aikaa. Siinä kumppaneilla voi olla eroavaisuuksia ja se tulisi hyväksyä.

4. Seksuaalisen vetovoiman ylläpitäminen

Seksuaalinen vetovoima ja seksi erottavat parisuhteen muista ihmissuhteista. Ongelmat sillä alueella ovat usein varoitusmerkki parisuhteen haasteista. Opetelkaa tuntemaan toisenne seksuaalisten halujen suhteen ja puhukaa asioista avoimesti. Flirttailua ja seksuaalista hellyyttä ei pidä unohtaa parisuhteessakaan. Antakaa toisillenne pitkiä suudelmia, lämpimiä halauksia ja pitäkää läheisyyttä yllä muulloinkin kuin seksin yhteydessä. Se virittää paria oikeanlaiseen tunnelmaan ja antaa paremmat mahdollisuudet seksin harrastamiseen useammin.

5. Uskollisuus

Kumppanilleen tulisi olla uskollinen ja lojaali kaikin tavoin. Se ei tarkoita pelkästään sitä, että kumppania ei saa pettää toisen ihmisen kanssa. Kumppanin luottamusta ei myöskään tulisi rikkoa millään muullakaan tavalla.

6. Kiinnostuksen säilyttäminen toiseen

Parisuhteen alussa on ilmiselvää, että kumppanit ovat kiinnostuneita toisistaan ja kaikesta, mikä toiseen liittyy. He haluavat tietää, mitä kumppanille kuuluu, mikä häntä innostaa ja mistä hän haaveilee. Kumppanit haluavat tutustua toisiinsa perin pohjin, mutta ajan kuluessa kiinnostus toiseen saattaa laimentua. Sitä tulisi pyrkiä välttämään ja säilyttää kiinnostus toista kohtaan. Läheinen yhteys on vastalääkettä kiinnostuksen lopahtamiselle. Kumppaneiden tulisi olla aktiivisia ja perillä toistensa elämästä.

7. Luokaa yhteisiä tavoitteita

Jokaisella meistä on omia unelmia, joista on hyvä pitää kiinni ja, joita kumppanin tulisi kunnioittaa. Onnellisessa parisuhteessa on tilaa kummankin elämän unelmille. Toisen unelmien ja elämän kunnioittaminen on tärkeää. Mutta sen lisäksi parisuhteessa olisi hyvä olla myös yhteisiä tavoitteita. Niitä voivat olla esimerkiksi asumiseen liittyvät asiat, lomanviettotavat sekä mahdollinen perheen perustaminen. Pariskunnalle voi kehittyä myös keskinäisiä rutiineja, jotka voivat lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta parisuhteessa. Kumppaneilla olisi hyvä olla samanlaiset elämänarvot, sillä se helpottaa yhteisten tavoitteiden asettamista ja tekee elämästä rikkaampaa ja yksinkertaisempaa.

8. Rakentava riitely

Riitoja tulee jokaisessa parisuhteessa, mutta se kuinka riidellään ja miten riitoja käsitellään, ovat olennaista. Hyvässä parisuhteessa kumppanit osaavat riidellä rakentavasti. Kumpikaan ei lähde tällöin syyttelemään toista tai heittäydy itse marttyyriksi. Sen sijaan molemmat voivat esittää eriävän mielipiteen rakentavalla ja toista kunnioittavalla tavalla. Yhdessä löydetään kompromissi tilanteeseen.

9. Sitoutuminen ja suhteeseen panostaminen

Parisuhteessa kumppaneiden tulisi olla toisiinsa sitoutuneita ja valita toisensa joka päivä uudelleen. Heidän tulee päättää haluta olla toistensa kanssa, jolloin se kantaa myös vaikeiden aikojen yli. Tällöin ei edes kiinnostuksen hetkellinen lopahtaminen ja motivaation puute tarkoita parisuhteen päättymistä, koska taustalla on vahva päätös haluta olla toisen kanssa.

Jokainen parisuhde vaatii työtä, eikä se säily hyvänä itsestään. Jos alkaa pitää kaikkea itsestäänselvänä, on parisuhde suuressa vaarassa. Sen takia molempien tulisi pysyä koko ajan hereillä ja kuulostella, missä mennään. Parisuhteeseen kuuluu myös erilaisia vaiheita, joista on hyvä olla perillä. On tärkeää luoda me-henkeä ja tehdä tiimityötä.

Oletko onnellisessa parisuhteessa? Toimiiko parisuhteesi jokaisella yhdeksällä osa-alueella?

Lähteet: Better health, Hyvä kysymys, Ilta-Sanomat, MTV

Teksti: Anne-Mari Valta

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.