Moni lapsi kokee jossakin vaiheessa elämäänsä tilanteita, joissa oman vanhemman toiminta hävettää. Mutta entä jos vanhempaa hävettää lapsensa käytös muiden edessä? Täytyykö vanhemman kokea huonoa omaatuntoa, jos oman lapsen käytös nolottaa?
Moni vanhempi on ollut tilanteessa, jossa lapsi on saanut kiukkukohtauksen kaupassa tai muussa julkisessa paikassa. Vaikka vanhempi kuinka koittaa rauhoitella lasta, mikään ei auta. Pahimmassa tapauksessa lapsi heittäytyy maahan naama punaisena huutaen ja kieltäytyy liikkumasta. Tällaisessa tilanteessa vanhemman voi vallata epätoivo ja häpeän tunne voi ahdistaa rinnassa.
Vaikka kuinka haluaisi olla häpeämättä lapsen huutoa ja raivoamista julkisella paikalla, voi käytännössä olla mahdotonta estää nolouden tunnetta hiipimästä mieleen. Häpeän tunne voi tuntua vanhemmasta hyvin pahalta. Hän saattaa virheellisesti ajatella, että häpeäminen merkitsee, että hän ei rakasta lastaan ehdoitta, koska vanhemman ei hänestä kuuluisi nolostua lapsen käyttäytytyessä ikätyypillisellä tavalla.
Tällainen ajatus ei tietenkään pidä paikkaansa. Häpeäntunne on vahva sisäänrakennettu mekanismi, eikä siitä ole usein mahdollista tietoisesti säädellä. Harjoittelemalla voi oppia jossakin määrin hallitsemaan sitä, minkälaisissa tilanteissa tuntee häpeää ja hillitsemään nolostumistaan. Jos kuitenkin tilanne tulee yllättäen eteen, eikä asiaan ole ehtinyt valmistautua, nolouden tunne voi vallata mielen niin nopeasti, ettei sitä ehdi estää.
Häpeä on inhimillinen tunne
On tärkeää muistaa, että lähes jokainen vanhempi kokee vastaavassa tilanteessa häpeän tunteita. Tämä ei merkitse, että vanhempi rakastaisi lastaan vähemmän tai että hänen itsetuntonsa olisi heikko. Päinvastoin, häpeäntunne on normaali reaktio edelläkuvatun kaltaisessa tilanteessa, jossa tuntemattomat ihmiset yllättäen alkavat tuijottaa kiukuttelevaa lasta. Tärkeintä on, ettei jää kiinni nolouden tunteeseen ja ala mahdollisesti jopa pelkäämään tietynlaisissa paikoissa ja tilanteissa lapsen kanssa liikkumista.
Vaikka vanhemmat olisivat jokaisessa tilanteessa toimineet täysin oikein kasvatustieteellisestä näkökulmasta katsoen, lapsi saattaa silti saada uhmakohtauksia yksinkertaisesti siksi, että uhmavaihe on tärkeä osa lapsen kehitystä.
Kun vanhempi myöhemmin läpikäy tilannetta mielessään, on hyvä muistuttaa itseään siitä, että jos joku sivustakatsoja mielessään ajattelee, että lapsi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy siksi, ettei häntä ole kasvatettu oikealla tavalla, tämä on yksinomaan kyseisen henkilön ongelma. Tällaisen asenteen ei tarvitse antaa masentaa itseään ja vaikuttaa vanhemman omaan ajatteluun.
Kannattaakin muistuttaa itseään siitä, että kun uhmatilanteita tulee vastaan, niistä selvitään johdonmukaisuudella ja rauhallisuudella, eikä asiaa enää jälkeenpäin tarvitse jäädä murehtimaan. Itseään kannattaa myös muistuttaa siitä, että häpeän tunne on luonnollinen reaktio tällaisessa tilanteessa, eikä kerro mitään esimerkiksi vanhemman kasvatustaidoista. Siksi häpeäntunteen voi sivuuttaa ja olla itselleen armollinen hyväksymällä myös oman nolostumisen tilanteissa, joissa sitä ei pysty estämään.
