Viikolla 40, eli 30.9.–6.10. vietetään imetysviikkoa. Vauvan täysimetystä suositellaan 4-6 kuukauden ikään saakka, ja imettämisellä on monia hyötyjä lapselle sen ravitsemuksellisen puolen lisäksi. Nykyään imetystä tapahtuu myös kesken työpäivän.
Imettämisestä on tullut osa työpäivää yhä useammassa työpaikassa, kertoo Yle. Taustalla on vuonna 2022 voimaan tullut perhevapaauudistus, joka pyrki jakamaan perhevapaita tasaisemmin vanhempien kesken. Uudistuksen myötä äidit palaavat entistä useammin töihin, vaikka lapsi on vielä rintaruokinnalla.
Muun muassa Virossa ja Norjassa on tehty lainsäädäntöä palkallisista imetys- tai maidon pumppaustauoista tai imettävän vanhemman muista työaikajoustoista. Suomessa näin ei ole vielä tehty, mutta imetystä edistävän Imetyksen tuki -yhdistyksen mukaan lainsäädännön puuttuminen ei ole kovin suuri ongelma.
”Perheystävällisen työkulttuurin edistäminen voi olla jopa arvokkaampaa ja viedä asioita enemmän eteenpäin kuin pelkkä lainsäädäntö”, yhdistyksen toiminnanjohtaja Heidi Kervinen kommentoi Ylellä.
Imetyksen tuki ry:n mukaan työnantajat ovat suhtautuneet pääsääntöisesti varsin myötämielisesti imetykseen työpaikoilla ja työpäivän aikana. Yhteiset pelisäännöt imetykseen ja pumppaukseen ovatkin jo suunnitteilla monilla työpaikoilla. Ylen mukaan naisvaltaisella sote-alalla asia nähdään myös tasa-arvokysymyksenä.
”Aihe on oman urani aikana putkahtanut esiin pari kertaa, viimeksi ihan äskettäin henkilöstön sisäisessä somessa. Tavoitteena on tarkastella, linjata ja ohjeistaa asiaa organisaatiotasoisesti”, henkilöstöjohtaja Nina Holopainen Etelä-Karjalan hyvinvointialueelta kertoo Ylen haastattelussa.
Uusia puolia esiin työpaikan miehistä
Yksi työpäivän aikana imettävistä äideistä on 10 kuukautta vanhan Taika-vauvan äiti Anniina Koskipalo, joka pyörittää siivousalan yritystä. Hänelle oli selvää, että imettäminen jatkuu töihin paluusta huolimatta; Taika oli päättänyt, ettei hän syö tuttipullosta tai kelpuuta äidinmaidonkorviketta.
Ylen artikkelissa kerrotaan, että Taika kitisee äitinsä sylissä, jolloin Koskipalo alkaa imettää lastaan kesken haastattelun. Äiti kuvailee, ettei ole tehnyt imetyksestä minkäänlaista numeroa.
Välillä imetys on kuitenkin vaatinut lisäjärjestelyitä. Lapsia ei voi esimerkiksi viedä rakennuskohteisiin. Asiakkaat ja työyhteisö ovat suhtautuneet imetykseen ja töissä mukana olevaan lapseen hyvin.
”Se on tuonut yritykseen lisää yhteisöllisyyttä ja inhimillisyyttä. Lisäksi se on tuonut esiin uusia puolia etenkin työpaikan miehistä. Heistä on löytynyt sellaista sydämellisyyttä ja herkkyyttä”, Koskipalo kertoo Ylellä.
Maailma muuttuu ja sen mukana on pystyttävä muuttumaan
Työpaikoilla ei tarvitse pelätä, että töissä imettäminen tarkoittaisi kalliita investointeja tai älytöntä määrää ylimääräisiä taukoja. Ylen artikkelissa yhtenä esimerkkinä esitellään Lappeenrannan Citymarketin kauppias Ari Piiroisen suunnitelma: neuvotteluhuoneeseen tehtäisiin seesteinen imetysnurkkaus.
”Se on rauhallinen tila, jonka valoja saa hämärrettyä. Lisäksi tila on tarpeeksi suuri, että sinne mahtuu sohva, jossa voi imettää lepoasennossa”, hän sanoo Ylellä.
Äidin imettäminen kesken työpäivän voi onnistua niin, että isä tuo vauvan työpaikalle imetettäväksi. Perhevapailla olevien isien määrä on Kelan mukaan hieman kasvanut tänä vuonna. Piiroinenkin on huomannut saman. Jos ennen isien vapaat mitattiin viikoissa, mitataan ne nyt kuukausissa.
”Tämä on normaalia elämänkulkua – lapsia syntyy ja ihmiset ovat välillä pois. Maailma muuttuu. Kyllä meidän täytyy pystyä muuttumaan sen mukana”, kauppias toteaa.
Ruuhkavuosien aiemmin julkaisemassa artikkelissa kerrotaan vinkkejä, joilla imetysmyönteistä ilmapiiriä voi lisätä työpaikoilla. Voit lukea aiheesta lisää täällä.
Oletko sinä imettänyt kesken työpäivän? Minkälaisia kokemuksia sinulla on?
Lähde: Yle
Teksti: Miia