Löytyykö parisuhteestasi nämä 5 terveen suhteen peruspilaria?

Kuva: Pexels/ cottonbro studio

Halusitpa sitten pitää uuden romanttisen suhteesi vahvana tai korjata umpikujaan ajautunutta aiempaa suhdetta, ovat artikkelin vinkit sinua varten. Ne voivat auttaa sinua tuntemaan olosi rakastetuksi sekä rakastamaan ja olemaan yhteydessä kumppaniisi.

1. Vahvan perustan rakentaminen

Jotta parisuhde kestäisi, on sen perusta rakennettava vahvaksi. Se luo pohjan terveelle parisuhteelle ja toinen toistaan tukevalle ja rakastavalle kumppanuudelle. Vahvaan perustaan kuuluu myös toimiva kommunikaatio sekä molemminpuolinen luottamus.

2. Toimiva kommunikaatio

Toimiva kommunikaatio on kaiken A ja O. Vain keskustelemalla saat selville, mitä kumpanisi ajattelee, tuntee, haluaa ja mistä hän haaveilee. Vain sen avulla saatte myös riidat selvitettyä. Yhtä tärkeää kuin osata puhua, on oppia kuuntelemaan, mitä toinen oikeasti sanoo.

Aktiiviseen kuuntelemiseen kuuluu keskittyminen siihen, mitä toisella on oikeasti asiaa. Silloin tulisi olla keskeyttämättä toista tai tekemättä olettamuksia. Kuuntelemalla aktiivisesti osoitat kumppanillesi, että arvostat hänen tunteitaan ja ajatuksiaan.

3. Keskinäinen luottamus

Vahva ja terve parisuhde vaatii keskinäisen luottamuksen, joka onkin perustavanlaatuinen tekijä tasapainoisessa parisuhteessa. Kumppaneiden tulee voida luottaa toisiinsa aivan arkipäiväisissä asioissa, mutta myös suuremmissa päätöksissä. Luottamus kasvaa ja kehittyy kumppaneiden johdonmukaisista hyvistä sanoista ja teoista.

4. Yksityisyyden ja tilan kunnioittaminen

Terveessä parisuhteessa kunnioitetaan toisen yksityisyyttä ja annetaan tilaa. Kumppaneiden ei tarvitse olla keskenään 24/7. Itseasiassa pieni hajurako tekee vain hyvää parisuhteelle. Samoin molemmilla kumppaneilla tulee olla mahdollisuus yksityisyyteen, kuten omiin ajatuksiin, unelmiin ja ystävyyssuhteisiin. Myöskään toisen päiväkirjaa tai puhelinta ei saa katsoa.

5. Rakentava riitely

Hyvään parisuhteeseen kuuluu taito riidellä rakentavalla tavalla, joka ei ole tuhoisaa suhteen kannalta. Riitelyssä ei saisi esimerkiksi uhkailla erolla ja käyttää henkistä tai mitään muutakaan väkivaltaa. Riidat tulisi aina sopia ja anteeksipyyntöjen olla aitoja. Riidellessä molempien tulisi saada kertoa omat mielipiteensä ja ajatuksensa ilman pelkoa. Riitelyn keskellä tulisi säilyttää keskinäinen toisen kunnioittaminen.

Nämä asiat eivät kuulu terveeseen parisuhteeseen

Terveeseen parisuhteeseen ei kuulu tarve olla aina oikeassa. Oikeassa olemisen tarpeessa keskitytään yleensä negatiivisiin asioihin ja asenne toista kohtaan on ikävä. Oikeassa olemisen tarpeesta kannattaa opetella pois. Se tapahtuu asteittain. Aloita ensin vähäpätöisemmistä asioista ja siirry sitten vaikeampiin.

Luottamukselliseen parisuhteeseen ei kuulu missään nimessä uskottomuus toista kohtaan. Terveessä parisuhteessa ei myöskään leikitä sillä ajatuksella, missä uskottomuuden raja mahtaa kulkea, vaan tehdään asiat varman päälle reilulla ja toista kunnioittavalla tavalla, vaikka hän ei olisikaan paikalla näkemässä.

Tasapainoisessa parisuhteessa toista ei myöskään syytellä. Jatkuva syyttely nakertaa parisuhdetta. Samoin toistuvilla itsesyytöksillä ei ole yhtälailla sijaa hyvässä parisuhteessa.

Riippuvuus teknologiasta voi aiheuttaa nykyaikana varsin suuria ongelmia parisuhteessa. Mikäli kumppanisi käyttää enemmän aikaansa puhelimen kanssa tai sosiaalisessa mediassa kuin sinun kanssasi, olisi asian muututtava. Jos jommalla kummalla tai molemmilla kumppaneista on kännykkäriippuvuus, kannattaa kännykän käyttöä rajoittaa yhdessä vähitellen.

Terveessä parisuhteessa ei ole minkäänlaista väkivaltaa. Esimerkiksi mököttäminen on henkistä väkivaltaa ja se ei ole ok parisuhteessa. Toiseen ei saa kajota fyysisesti tai seksuaalisesti hänen tahtomattaan missään tilanteessa. Myös parisuhteessa seksiin on oltava aina yhteinen suostumus, joka kerta uudestaan. Kerran annettu suostumus ei siis päde aina.

Terveeseen parisuhteeseen ei kuulu myrkyllinen tapa kommunikoida toiselle. Se voi olla esimerkiksi kritiikin esittämistä, häpäisemistä, halveksimista, nimittelyä tai ivaamista. Myöskään toisen loukkaaminen eri tavoin ei kuulu hyvään parisuhteeseen.

Löytyykö teidän parisuhteestanne artikkelin viisi terveen parisuhteen peruspilaria? Mitkä asiat eivät kuulu mielestäsi hyvään parisuhteeseen?

Lähteet: Deittisaitit, Help guide, Keskustellen, Metropoli, Newyork state, Terveystalo

Teksti: Anne-Mari Valta

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.