Jos vanhempi havaitsee lapsensa syömisessä ja painossa muutoksia, tämä voi tuntua pelottavalta. Jos vanhempi reagoi asiaan saarnaamalla nuorelle syömishäiriöön liittyvistä vaaroista, tämä voi vain pahentaa tilannetta. Kuinka syömishäiriöistä olisi parasta puhua nuorelle?
Ennen kuin vanhempi alkaa keskustella lapsensa kanssa syömishäiriöistä, hänen kannattaa perehtyä aiheeseen etukäteen huolellisesti. Syömishäiriöistä on liikkeellä myös sellaista tietoa, joka ei välttämättä perustu faktoihin. Siksi on tärkeää, että vanhempi perehtyy aiheeseen luotettavien lähteiden avulla. Näin hänellä on paras ymmärrys siitä, mitä hänen lapsensa käy läpi.
Näin puhut nuorelle syömishäiriöstä
Valmistaudu huolellisesti keskusteluun
Jos aihe on nuorelle epämiellyttävä, hän ei välttämättä jaksa tai halua keskittyä keskusteluun kovin pitkää aikaa. Siksi vanhemman on tärkeää tiivistää sanoma mahdollisimman selkeästi, jotta nuoren on mahdollista sisäistää se. Tärkeimmät asiat voi esimerkiksi kirjoittaa paperille ennen keskustelua.
Älä saarnaa
Vaikka vanhemman tarkoitus on hyvä, tunteiden ollessa pinnalla hän saattaa sortua saarnaamiseen, jolloin hän dialogin sijasta kertoo nuorelle luentotyylisesti, miksi liika laihduttaminen on vaarallista. Saarnaamisella ei kuitenkaan useinkaan saa viestiä perille halutulla tavalla. Parempi lähestymistapa on pyrkiä tasapuoliseen keskusteluun, jossa nuori voi esittää omia ajatuksiaan ja näkemyksiään.
Syömishäiriöön voi liittyä voimakkaita tunteita, jotka osaltaan ylläpitävät häiriötilaa. Siksi nuorelta kannattaa kysyä, miten hän voi henkisesti ja miten hänen elämänsä sujuu tällä hetkellä. Vanhemmalle saattaa tulla yllätyksenä, että hänen lapsensa tuntee olonsa surulliseksi, eikä ehkä koe hallitsevansa elämässään tapahtuvia asioita. Jos näistä asioista ei ole aiemmin pysähtynyt ajan kanssa keskustelemaan nuoren kanssa, vanhemmalla ei välttämättä ole ollut kosketuspintaa nuoren todelliseen arkeen.
Pysy tyynenä ja kerro nuorelle, että hän on tärkeä
Vanhemman on tärkeää pitää huolta siitä, että hän itse pysyy tyynenä, vaikka keskustelu olisi vaikea. Nuoren on tärkeää ymmärtää, että vanhempi välittää hänestä ja että vanhemman huolen taustalla on rakkaus kontrolloinnin tarpeen sijaan. Ei kannata laskea sen varaan, että nuori kyllä tietää tämän sanomattakin. Teini-ikä on tunteiden vuoristorataa ja jos nuori kokee olevansa yksin ongelmiensa kanssa, tämä voi lisätä hänen ahdistustaan.
Vältä puhumasta nuoren vartalosta
Syömishäiriön taustalla voi olla vääristynyt mielikuva omasta vartalosta tai pakkomielteenomainen tarve näyttää tietynlaiselta. Ruoka voi muuttua nuoren elämän keskipisteeksi, koska hän saattaa kuvitella, että säätelemällä syömistään hän saavuttaa haavekuviensa mukaisen vartalon. Koska vartaloon liittyvät asiat voivat olla nuorelle hyvin herkkä paikka, vanhemman kannattaa tarkoin miettiä, miten valitsee sanansa, jos hän puhuu nuoren ulkonäöstä. Vaikka vanhemman tarkoitus olisi hyvä, maininta pyöreydestä voi murentaa teinin itsetuntoa ja pahimmillaan laukaista laihdutuskierteen.
Ulkonäön sijasta vanhemman kannattaa keskittyä mieluumin nuoren sisäisiin ominaisuuksiin, kuten empatiaan ja toisten huomioonottamiseen. Nuorta voi kehua tällaisista ominaisuuksista ja fyysiset ominaisuudet voi jättää pienempään rooliin. Näin vanhempi voi tukea lapsensa terveen itsetunnon kehitystä.
Lähde: Verywell Family
Teksti: Sonja