Tunnelmoi turvallisesti: 6 vinkkiä kausivalojen käyttöön

Kuva: Pexels/Dzenina Lukac

Kun ulkona on pimeää, tuovat kausivalot hentoa valoa ja ihanaa tunnelmaa pihapiiriin. Asiantuntijat ovat kuitenkin muistuttaneet valoihin liittyvistä riskeistä ja kertoneet vinkkejä, miten tunnelmoida turvallisesti.

Valoisa aika on vähissä tähän aikaan vuodesta. Monissa kotitalouksissa onkin laitettu ulos erilaisia joulu- ja kausivaloja koristamaan pihoja sekä parvekkeita ja luomaan tunnelmaa niin pimeän ajan keskelle kuin joulunkin iloksi.

Jos valaistus on kuitenkin toteutettu huolimattomasti, voi siitä aiheutua vaaraa niin pihalla leikkiville lapsille kuin lemmikeillekin. Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry:n tekninen asiantuntija Jenna Kauppila muistuttaa, että tärkeintä on valita ulkokäyttöön sopivat valot.

”Kosteus ja kylmyys vaurioittavat sisäkäyttöön tarkoitettuja valosarjoja nopeasti, mikä heikentää niiden turvallisuutta. Jatkojohtojen käyttöä kannattaa välttää tai käyttää niitä vain lyhytaikaisesti”, hän ohjeistaa STULin tiedotteessa.

”Rikkoutuneita valoja ei kannata yrittää korjata, vaan hävittää ne sähkölaitteille tarkoitettuun keräyspisteeseen. Vanhat valot tulisi korvata nykyaikaisilla LED-valosarjoilla, jotka ovat sekä paloturvallisempia että energiatehokkaampia”, Kauppila neuvoo.

Jos olet laittamassa tai jo laittanut valoja ulos, tarkista valojen kunto sekä se, että valot, muuntaja ja jatkojohto on tarkoitettu ulkokäyttöön. STUL on listannut myös muita vinkkejä pihan turvalliseen tunnelmavalaistukseen.

Näin pidät juhlatunnelman lämpimänä ja turvallisena ja nautit kausivaloista pimeän ajan keskellä:

  • Käytä ulkokäyttöön tarkoitettuna valoja.
  • Säästä sähköä ajastimen tai etäohjauksen avulla.
  • Asennuta pistorasia ulkoseinään.
  • Älä käytä tai korjaa rikkinäistä valosarjaa.
  • Käytä jatkojohtoja vain väliaikaisesti.
  • Varastoi valosarjat lämpimässä ja kuivassa paikassa.

Jos tarvitset apua, teetä sähkötyöt ammattitaitoisella sähköurakoitsijalla.

Kausivalojen lisäksi monet luovat tunnelmaa kynttilöillä, ja myös niiden kanssa on tärkeä muistaa, että niitä polttaa turvallisesti. Ruuhkavuodet kertoi vuonna 2022, että vakuutusyhtiö Ifin tilastojen mukaan joulukuussa sattuu ylivoimaisesti eniten kynttilöiden aiheuttamia paloja ja erityisesti joulunalusaika korostuu riskialttiina. Muista siis nämä elintärkeät tavat, jotta tunnelmointi kynttilänvalossakin tapahtuu turvallisesti.

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.