Vanhempainvapaat kannattaa suunnitella etukäteen – näin sujuvoitat hakuprosessia

Miten ja milloin vanhempainvapaita kannattaa hakea? Tulevilla vanhemmilla voi mennä sormi suuhun tukiviidakossa, etenkin jos edellisestä Kelan kanssa asioimisesta on jo aikaa.

Vanhempainvapaat ja vanhempainraha ovat todennäköisesti tuttuja käsitteitä kaikille, jotka odottavat perheeseensä uutta tulokasta. Hakemusten tekeminen voi kuitenkin herättää paljonkin kysymyksiä, ja eri etuudet voivat vaikuttaa toisiinsa eri tavoin.

Kun vanhempainvapaiden hakemiseen perehtyy huolellisesti ja hyvissä ajoin, voi loppuraskaudesta keskittyä valmistautumaan uuden perheenjäsenen saapumiseen.

Vanhempainraha lasketaan tulojen mukaan

Vanhempainraha määräytyy aina hakijan vuositulojen mukaan. Hakemusta tehdessä Kelalle täytyy toimittaa yleensä vain raskaustodistus, sillä palkkatiedot Kela saa pääsääntöisesti tulorekisteristä. Mikäli molemmat tai jompikumpi tuen hakijoista saa palkkaa vanhempainvapaan ajalta, tarvitaan mukaan aina myös työnantajan hakemus. Tällöin etuus maksetaan suoraan työnantajalle.

”Ensimmäiset 16 päivää vanhempainrahan määrä on 90 % palkasta, jos hakijan vuosittaiset tulot ovat enintään 68 776 euroa. Tämän jälkeen vanhempainrahan määrä on 70 % tuloista, mikäli vanhemman vuositulot eivät ylitä 44 702 euroa. Eli mitä isommat tulot, sitä pienempää prosenttia päivärahan laskemisessa käytetään”, Kelan lapsiperhe-etuuksien asiantuntija Johanna Aholainen kertoo.

Kuinka vanhempainvapaat voi jakaa?

Hakuprosessin sujuvoittamiseksi vanhempainvapaiden jakaminen kannattaa suunnitella tarpeeksi ajoissa ennen lapsen syntymää. Monille vanhempainvapaiden käyttö on kuitenkin epäselvää. Kelalle tuleekin usein kyselyitä siitä, milloin ja miten vanhempainvapaita voi käyttää ja kuinka vanhempainvapaita voi jakaa.

”Molemmat vanhemmat ovat oikeutettuja saamaan vanhempainvapaita yhteensä 320 arkipäivää, eli 160 päivää kumpikin. Vanhempainvapaapäiviä voi myös luovuttaa toiselle vanhemmalle tai lapsen hoidosta vastaavalle henkilölle maksimissaan 63 arkipäivää.”

Jos huoltajia on vain yksi, hän saa kaikki 320 päivää omaan käyttöönsä. Mikäli lapsella ei ole toista vahvistettua vanhempaa, huoltaja voi jakaa maksimissaan 126 vanhempainrahapäivää toiselle lapsen hoitoon osallistuvalle henkilölle.

Mikäli perheeseen tulee kaksoset, vanhempainvapaita maksetaan 84 arkipäivää enemmän. Näissä tapauksissa myös vanhempainvapaita voi luovuttaa toiselle henkilölle yhteensä 105 arkipäivää.

Vanhempainvapaat voidaan suunnitella joustavasti vanhempien omien toiveiden mukaisesti – vapaita voi pitää lyhyitäkin aikoja tai jopa yksittäisiä päiviä. Halutessaan vanhempainvapaita voi pitää myös yhdessä, enintään 18 arkipäivän verran.

”Äiti pystyy luovuttamaan vanhempainvapaita toiselle henkilölle jo ennen lapsen syntymää, mutta toinen vanhempi voi luovuttaa vapaat vasta sitten, kun lapsi on syntynyt. Liikamaksujen välttämiseksi vanhempien kannattaa suunnitella yhdessä kaikki lapsen hoitoa koskevat jaksot, sillä samasta lapsesta ei voida maksaa yhtä aikaa vanhempainpäivärahaa ja kotihoidon tukea. Jos vaikkapa äiti on hakenut kotihoidon tukea omien vanhempainpäivärahojen jälkeen ja isä hakee tämän jälkeen omia vanhempainpäivärahapäiviä, ei äidillä ole oikeutta kotihoidon tukeen isän vanhempainpäivärahapäivien ajalta. Mikäli vanhempainrahajaksojen väliin jää alle kuukausi, ei tältä ajalta ole lainkaan oikeutta kotihoidon tukeen”, Aholainen kertoo.

”Kaikista vanhempainvapaista ja niiden jakamisesta ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa Kelalle yhdellä kertaa. Ilmoitukset vapaiden pitämisestä voi tehdä helposti OmaKelassa.”

Aholainen muistuttaa myös, että kaikki vanhempainvapaat tulee olla käytettyinä lapsen 2-vuotissyntymäpäivään mennessä. Adoptiotilanteissa kahden vuoden aikaraja lasketaan siitä hetkestä alkaen, kun lapsi on saapunut adoptiovanhemmilleen.

Milloin on oikea aika hakea vanhempainvapaita?

Aholaisen mukaan moni erehtyy tekemään hakemuksen vanhempainvapaista turhankin ajoissa, jopa kuukausia etukäteen. Tällöin päätöstä joutuu pahimmillaan odottamaan pitkäänkin. Toisaalta hakemusta ei kannata jättää liian myöhäänkään, sillä hakemus liitteineen olisi hyvä olla lähetettynä jo ennen kuin oikeus etuuteen alkaa.

Paras aika vanhempainvapaan hakemiseen on silloin, kun kaikki hakemuksessa tarvittavat yksityiskohdat, kuten vapaata edeltävän vuoden tulot, ovat tiedossa.

”Synnyttävän vanhemman tulisi lähettää hakemus viimeistään kaksi kuukautta ennen kuin etuutta halutaan saada. Vanhemman oma hakemus tulee jättää Kelaan ajoissa huolimatta siitä, että työnantaja maksaisi palkkaa vapaan alussa ja päiväraha maksettaisiin palkalliselta ajalta työnantajalle”, Aholainen opastaa.

Ajoissa kannattaa olla etenkin silloin, jos jompikumpi vanhemmista saa jo jotain etuutta, kuten perustoimeentulotukea, sairauspäivärahaa tai työttömyysturvaa. Vanhempainrahalla voi olla vaikutusta näihin etuuksiin, joten näin voidaan välttyä toisen etuuden liikamaksulta.

”Toinen vanhempi – yleensä isä – voi hakea ensimmäistä päivärahajaksoa vasta lapsen syntymän jälkeen, koska etuusoikeus alkaa aikaisintaan lapsen syntymäpäivästä alkaen.”

Kela voi antaa päätöksen etuudesta aikaisintaan etuuden alkamiskuukautta edeltävän kuun toisella viikolla. Päätöksen antamiseen vaikuttaa kuitenkin myös se, maksaako työnantaja palkkaa vanhempainvapaan aikana – mikäli maksaa, vanhempainraha tulee suoraan työnantajalle. Tällöin päätös etuuden saamisesta voidaan antaa vasta sitten, kun palkanlaskenta on lähettänyt Kelalle ilmoituksen vanhempainvapaan ajalta maksettavasta palkasta.

Vaikka vanhempainvapaat ja niiden oikea-aikainen hakeminen voivat tuntua epäselviltä, Kelalta voi aina kysyä neuvoa hakuprosessissa.

”Käytännössä lähes kaikki vanhemmat hyödyntävät vanhempainvapaat, ihan pieni osa isistä ei hae etuutta lainkaan”, Aholainen kertoo.

Yhteistyössä: Kela

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.