Vuosi on vasta alullaan, mutta monet nuoret ovat kääntäneet katseensa jo kesään ja pohtivat myös kesätöiden hakemista. Kesätöitä tekemällä nuori saa arvokkaan ensikosketuksen työelämään, kuten Ruuhkavuodet kertoi aiemmin.
Alaikäinen lapsikin voi tehdä töitä ja hakea esimerkiksi kesätöihin. Suomen laissa on erikseen laki nuorista työntekijöistä, missä todetaan muun muassa, että 14 vuotta täyttänyt tai saman kalenterivuoden aikana 14 vuotta täyttävä nuori voi tehdä kevyttä työtä. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että nuori voi olla enintään puolet koulun loma-ajasta töissä.
Alaikäisten voi olla kuitenkin vaikea löytää kesätöitä; Duunitori kertoo, että alaikäisten kesätyöpaikat ovat tiukassa myös tällä kesätyönhakukaudella. Alle 18-vuotiaille on tarjolla huomattavasti vähemmän kesätyöpaikkoja kuin 18 vuotta täyttäneille. Esimerkiksi juuri Duunitorin kautta alaikäisille suunnattuja kesätyöpaikkailmoituksia löytyy vain noin 380. Sen sijaan täysi-ikäisille on avoinna yli 6 700 kesätyöpaikkaa.
”On todella harmillista, että alle 18-vuotiaille on näin vähän kesätöitä. Valitettavasti tilanne on pysynyt samana vuodesta toiseen”, Duunitorin viestintäpäällikkö Maiju Karhunen sanoo tiedotteessa.
Karhunen toivoo, että työnantajat uskaltaisivat palkata enemmän nuoria kesätöihin.
”Monella työpaikalla on varmasti työtehtäviä, jotka sopivat alaikäisille. Työnantajien on hyvä muistaa, että nuorten työllistäminen vaikuttaa suuresti niin nuoriin, työpaikkaan kuin koko yhteiskuntamme tulevaisuuteen”, hän toteaa.
Alaikäisillä työntekijöillä riittää intoa
Jos nuori haluaa kesätöihin ja paikkoja ei oikein löydy, ei vielä tarvitse lannistua! Duunitorin mukaan kesätyömahdollisuuksia avautuu yleensä enemmän kevään edetessä.
”Alaikäisillä on valtavasti intoa päästä töihin, ja he ovat erittäin motivoituneita. Tästä kertoo myös se, että Duunitorin kesätyökyselyn mukaan kesätöistä saatu kokemus on heille palkkaa tärkeämpää”, Karhunen kommentoi.
Alaikäisille on tällä hetkellä avoinna töitä muun muassa kaupoista, tehtaista ja ravintoloista. Lisäksi monet kunnat, kaupungit, seurakunnat sekä 4H-yhdistykset hakevat kesäksi alle 18-vuotiaita työntekijöitä.
”Vaikka kesätöitä voi saada vielä viime tipassakin loppukeväästä tai jopa alkukesästä, sen varaan ei kannata laskea. Kannustan lämpimästi aloittamaan työnhaun viimeistään nyt”, Karhunen vinkkaa.
Mikäli oma alaikäinen lapsesi miettii kesätöiden hakemista, voi näistä Karhusen vinkeistä olla hänelle apua kesätyöhaussa:
- Hyödynnä työnhaussa työnhakupalveluita, Googlea ja somea. Kysele työmahdollisuuksista myös perheeltäsi ja tuttaviltasi, sillä Duunitorin kesätyökyselyn mukaan moni nappaa kesätyöpaikan perheen tai tuttavien kautta.
- Hae kesätyöpaikkoja aktiivisesti ja ennakkoluulottomasti eri toimialoilta. Muista, että kokemuksen saaminen on kallisarvoista ja helpottaa töiden saamista tulevaisuudessa.
- Näe vaivaa työhakemuksen ja CV:n eteen. Jotta voit erottua valtavan hakijamassan joukosta, räätälöi työhakemus ja CV. Parhaiten se onnistuu tutustumalla huolella työnantajaan ja työpaikkailmoitukseen.
- Korosta motivaatiotasi ja vahvuuksiasi. Jos sinulla ei vielä ole työkokemusta, hakemuksessa kannattaa nostaa esille, miksi haluat töihin juuri tiettyyn paikkaan ja millaisia työhön sopivia vahvuuksia sinulla on.
- Ota kaikki apukeinot käyttöön. Työnhaku voi tuntua hankalalta erityisesti, jos aiempaa kokemusta ei ole. Muista, että et ole yksin, vaan apua on tarjolla. Kysy kokeneemmilta apua, katso erilaisia vinkkivideoita kesätyönhakuun esimerkiksi TikTokista, tutustu kesätyöoppaaseen ja googlaa yleisiä työhaastattelukysymyksiä.
Ruuhkavuosien aiemmin julkaisemassa artikkelissa pohditaan, pitääkö nuoren hankkia kesätöitä. Voit lukea artikkelin täällä!
Teksti: Miia