Lapsiperheissä kasvaa tulevaisuuden työntekijöitä, ja vanhempien onkin hyvä puhua lapsilleen myös työelämästä. Sillä on kuitenkin väliä, miten puhut työelämästä.
Lapsiperheissä vaihdetaan yleensä kuulumisia työ- ja koulu- tai päiväkotipäivien jälkeen; mitä kukakin teki, miten päivä sujui, ynnä muuta sellaista. Samalla vanhemmille tarjoutuu tilaisuus auttaa lasta rakentamaan mielikuva työstä ja työelämästä. Tästä syystä Terveystalon vastaava psykoterapeutti Annukka Yrjövuori kannustaakin vanhempia puhumaan työelämästä kotona lasten kanssa.
”Työelämää kohtihan lapsetkin kasvavat. Heidän on tärkeää kuulla läheisten aikuisten työstä ja kokemuksista”, Yrjövuori muistuttaa tiedotteessa.
Vanhemman kokemukset vaikuttavat lapsen asenteeseen ja sillä onkin väliä, miten vanhempi puhuu työelämästä. Miten lapselle rakennetaan positiivinen ja realistinen kuva työelämästä? Yrjövuori on listannut siihen muutaman vinkin.
Puhu niin, että lapsi ymmärtää
”Lapsen mielikuva vanhemman työstä on usein ihan muuta kuin mitä se todellisuudessa on. Vanhempi saattaa puhua työstä sanoilla, joita lapsi ei ymmärrä. Silloin lapsi kuvittelee sen, mitä ei ymmärrä”, Yrjövuori sanoo.
Lapselle on hyvä kertoa työstä esimerkkien kautta ja lyhyesti, ilman pitkiä selityksiä ja vaikeita termejä. Voit kertoa työstä myös tarinoiden avulla. Yrjövuori muistuttaa, että vanhemman elämä ja kasvutarina kiinnostavat lapsia.
”Lapset ovat yleensä hyvin kiinnostuneita siitä, mikä vanhemman haaveammatti oli lapsena, mikä häntä kiinnosti koulussa ja miten hän päätyi nykyiseen työhönsä. Kerro siis tarinoita ja muistele sattumuksia”, psykoterapeutti vinkkaa.
Vanhempi, kuuntele omaa puhettasi työelämästä
Vanhemman omat kokemukset värittävät lapsen asennetta ennen kuin hän on itse työelämässä. Yrjövuori kehottaakin vanhempia kuuntelemaan omaa puhettaan.
”Kuuntele, millä sävyllä puhut ja tukeeko se sitä, millaisen kuvan työelämästä haluat lapsillesi välittää. Entä korostatko tai vähätteletkö työn merkitystä arjessa”, hän kuvailee.
Vanhemman tehtävä on myös opettaa lapselle, että kaikki työt ja ammatit ovat tärkeitä ja kaikkia tarvitaan. Yrjövuoren mukaan lapselle on annettava mahdollisuus ja vapaus kiinnostua niistä asioista, jotka häntä koskettavat.
”Vanhemman tehtävä on tukea ja kannustaa lasta unelmoimaan ja löytämään itsensä”, hän lisää.
Suojele lasta työmurheilta
Työelämän hankalat tunteet, paineet, epävarmuudet ja pettymykset Yrjövuori neuvoo purkamaan muualla kuin lasten kuullen; työelämän haasteet ja epävarmuus ovat aikuisten asioita, joilla lapsia ei pidä kuormittaa.
”Lapsella herää herkästi huoli vanhemman jaksamisesta. Tietoisesti elävä vanhempi kantaa vastuun omista tunteistaan ja ymmärtää, miltä asioilta lasta on suojeltava”, Yrjövuori kertoo tiedotteessa.
Täysin lapsia ei kuitenkaan kannata sulkea työelämän nurjilta puolilta. Vanhempi on lapselleen koko ajan ja monista asioista esimerkkinä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että arjessa pitäisi yrittää olla jotain muuta kuin mitä on.
”Jos työasiat painavat omaa mieltä tai aiheuttavat väsymystä, kannattaa väsymyksestä kertoa lapselle. Lapsen on hyvä nähdä, että on ihan ok, että aina ei ole ok. Samalla on tärkeää korostaa, että väsymys tai paha mieli eivät johdu lapsesta”, Yrjövuori toteaa.
Sovi etätyön pelisäännöt myös kotona
Monessa perheessä etätyö on osa arkea, ja se tuo työelämän näkyvästi kodin seinien sisäpuolelle. Yrjövuori kehottaa sopimaan etätyön pelisäännöistä myös kotona.
”Lapsen kanssa on hyvä jutella, mitä etätyöskentely tarkoittaa ja missä tilanteissa vanhempaa voi kesken työpäivän ja varsinkin palaverin häiritä. Se, saako ottaa keksin ei ole tällainen hätätilanne, mutta jos leikkaa juustohöylällä sormeen, on apua saatava heti”, psykoterapeutti sanoo.
”Jos kotona on erillinen työhuone, oveen voi laittaa merkiksi vaikka punaisen lapun silloin, kun huoneeseen ei saa tulla. Yhdessä sovitut pelisäännöt tuovat selkeyttä sekä lapselle että vanhemmalle”, hän jatkaa.
Yrjövuori ehdottaa etätöitä tekevää vanhempaa varaamaan työpäivästään hetken silloin, kun lapsi tulee koulusta kotiin.
”Esimerkiksi niin, että kun lapsi tulee koulusta, voisi varata 10 minuuttia siihen, että ottaa lapsen rauhassa vastaan ja kuuntelee tärkeimmät asiat. Kun lapsi saa hetken tankata vanhemman läsnäoloa, hän malttaa antaa työrauhan”, hän kertoo.
Ruuhkavuodet kertoi aiemmin, että yhä useampi nuori pelkää työelämän olevan itselle liian raskasta. Voit lukea aiheesta enemmän täällä.
Teksti: Miia