Jutta

Jutta

Synnytin kolme lasta neljään ja puoleen minuuttiin – mikä sinun erityistaitosi on?

Olen 29-vuotias Jutta ja tuon esiin ihan “tavallista” lapsiperhearkea ihan “tavallisessa” kolmoslapsiperheessä. Luotsaamme arkea sulka päässä 220 senttiä pitkän aviopuolisoni kanssa huumorin ja rakkauden voimin.

Instagram: @kaikkeakolme

Jutan artikkelit

  • Viisi vauvaa kermamunkilla ja muita unia, jotka jälleen muistan

    Teksti Jutta Uneni ovat olleet aina hyvin todellisia, mutta silti niin utopistisia. Joskus unesta ei haluaisi herätä, vaan sen toivoisi jatkuvan. Olen herännyt hölmistyneenä, itkevänä, nauravana, surullisena ja onnellisena. Olen
  • Monikkoisän monologi vanhemmuudesta

    Teksti Jutta Lapsemme täyttävät kohta kaksi vuotta. Isä jäi marraskuussa isyyslomalle, joka päättyy tammikuun puolessa välissä. Tuosta ajasta olin kuukauden töissä. Kysyin mieheltäni, miltä kotona ola on tuntunut, ja sain
  • Tuttipullot pesupussiin ja syöttötuoli tiskikoneeseen

    Teksti Jutta Elämä kolmen samaan aikaan syntyneen vauvan kanssa on meille vanhemmille tavallista normaalia elämää. Huomaamattaan sitä on keksinyt pieniä toimintamalleja, jotka ovat tehneet omasta arjesta mukavasti sujuvia. Niistä arjen
  • Pyykkikorin pohjalla

    Teksti Jutta Asiat, jotka ilahduttavat arjessamme: Se, ettei tarvitse mennä fyysisesti jättimäiseen hypermarkettiin hikoilemaan kilometrin mittaisen kauppalistan kanssa, vaan voi tehdä kauppatilauksen paituli päällä sohvalla makoillen. Seuraavana päivänä soi ovikello
  • Puuro lusikalla seinään ja muita taitoja, joita opin kaksivuotiailta lapsiltani observoidessani heitä päivän ajan

    Teksti Jutta Kun kolme pientä taaperoa yhdistää voimansa, voi lopputulos olla mitä tahansa. Kun kolme pientä taaperoa hukuttaa haleihin, sydän heittää kuperkeikkaa. Tarkkailen taaperoideni elämää päivittäin, mutta yhtenä päivänä talletin
  • Pienestä se ponnistaa

    Teksti Jutta Marraskuun puolessa välissä, 17.11., vietetään keskoslasten päivää. Esimerkiksi monisikiöraskaus lisää ennenaikaisen synnytyksen riskiä; kaksosista noin puolet syntyy ennen raskausviikkoa 37, kolmosista ja nelosista puolestaan kaikki. Keskosuus ei enää
  • Peppu edellä ja elämä edessä

    Teksti Jutta Uloslähtö pienten lasten kanssa voi joskus olla haastavaa. Sataako, tuuleeko, paistaako aurinko? Asutaanko  kerrostalossa ilman hissiä vai omakotitalossa? Onko hiekkalelut rattaissa jo ja kahvi termarissa tarpeeksi vahvaa? Hissitön