Kristiina

Kristiina
Kristiina

Uusperhe-elämää viettävä kahden tytön äiti. Rakastan luonnossa liikkumista sekä yhteisiä pelihetkiä. Tykkään tehdä paljon itse ottaen lapsetkin mukaan ja käytämme paljon kierrätysmateriaaleja. Paras taitoni on unohtaa hetkeksi aikuisten murheet, maata lasten kanssa lattialla ja tyttären kanssa miettien sottaisuuden sijaan sitä, miksei kattoon voisi maalata Pipsa possua.

Instagram: @kristiinarah

Kristiinan artikkelit

  • 10 myyttiä allergioista
    Meidän vauvavuosi alkaa olla takanapäin, sillä kuopus täyttää vuoden ensi viikolla. Hänestä on kehkeytynyt kirjoja rakastava tuumailija. Toisin kuin esikoiseni. liikkumaan opittua hän ei sinkoile sinne tänne vailla määränpäätä, vaan hän miettii etukäteen määränpään
  • Ensin opetellaan kuivaksi, sitten huomataan vaipan hyödyllisyys
    Meidän 3-vuotiaan päivävaippailu on ohi. Vähän hirvittelin onko meillä sellainen tilanne, että ensikesänä on kolme vaippaikäistä. Kesällä ja syksyllä tuntui, ettei valmiuksia ollut yhtään ja saatiin kuulla tosi paljon painostusta
  • Ikuinen pojan kaipuu
    Se on vihdoin poika.Luulisi, että kolmannen lapsen kohdalla sukupuolen merkitys olisi jo hävinnyt. Pääajatus olisi vain se, että kumpa lapsella ei olisi elämää haittaavia sairauksia mitä ei pystytä korjaamaan. Mutta
  • “Ei minun lapseni, mutta sinun lapsesi.. “
    “Ei minun lapseni, mutta sinun lapsesi.. ” kuulostaako tutulta? On erikoista, miten ennen vanhemmuutta suuriosa ihmisistä varmasti ajattelee, että minä en sitten ole sinisilmäinen omia lapsia kohtaan. Osalle ihmisistä tämä ajatus jää, mutta
  • Mitä evääksi junamatkalle?
    Hiihtolomat lähenee ja osa varmasti matkaa loma-matkalle tai sukulaisten luokse.  Nappaa alta vinkit matkaeväisiin! Vaikka itselle riittäisi matkaeväiksi usein muutama leipä, lapset tuovat eväiden keksimiseen ihan uudenlaista haastetta. Vauvalle ja pienelle taaperolle eväiden laitto on
  • Synnytys koronakevään aikana: “En ikinä unohda, kuinka kaipasin miestä osastolla”
    Teksti Kristiina Kevään aikana rajoituksia tuli paljon, mutta synnytyssairaalan rajoitus, että isät saivat tulla vain synnytyssaliin, oli silti shokki. Se tuntui pahalta, koska minulla oli aiempi kokemus, että salissa ei olla kauan
  • Lastenhuoneen remontti kierrätysmateriaaleja hyödyntäen – “Teki hyvää parisuhteelle ja lompakkokin kiitti”
    Teksti Kristiina Keväällä korona siirsi minut etätöihin. Koska supistukset pahenivat raskauden edetessä rasituksessa, jouduin siirtymään ensin fyysisestä luontorakennushommasta tietokonehommiin kotiin.  Tuntui, että lapsettomat viikot eivät liikkuneet mihinkään. Vuoroin mietimme mihin timbuktuun sitä karkaisi kun
  • ADHD:n monet kasvot vanhemmuudessa: “Vaikeuksilleni oli joku muu syy kuin laiskuus ja huomionhakuisuus”
    Kristiina muistaa kun diagnoosi tuli. Se oli aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö ADHD, joka selitti monen monta asiaa: miksi lapsuus oli niin hankalaa – niin koulussa kuin kotonakin. Hän koki suurta
  • Onnellisen parisuhteen kriteerit – Näistäkö se syntyy?
    Teksti Kristiina Mitä tarkoittaa onnellinen parisuhde? Päätin googlettaa tuon kysymyksen. Sillä löytyi satoja artikkeleita ja listoja, jotka takaavat onnellisen parisuhteen. Ajatus siitä, että on olemassa lukuisia listoja, miten saada onnellinen
  • Vauvavuoden kamalimmat kommentit: “Miten voi valittaa, että on väsynyt, jos vauva nukkuu yöt? Nykyajan äidit on kovia valittamaan.”
    Teksti Kristiina Vauvavuosi. Tuo ihana vuosi, jolloin kaikki ulkopuoliset kommentit ovat vain laulua korville. Vai ovatko sittenkään? Minulla on ollut kaksi täysin erilaista vauvaa. Kummankin vauvavuoden aikana olen kuitenkin kuullut
  • Vanhempi voi löytää ystäviä somesta – Yksinäisyyttä tuntenut Kristiina: “Suosittelen antamaan somelle mahdollisuuden”
    Teksti Kristiina Sosiaalisen median puhutaan vievän ihmisiä erilleen. Somessa on myös voimaa, mutta olemmeko osanneet hyödyntää sitä oikalla tavalla sosiaalisten suhteiden löytymisessä? Kristiina kertoo, miten hän löysi ystäviä somen kautta.
  • Haluatko kantaa vauvaasi repussa? Testaa reppu ennen hankintaa – Näin teet sen edullisesti
    Teksti Kristiina Tällä viikolla saimme testikiertueelle KahuBaby-merkkisen kantorepun. Postin ilmoitus saapuneesta paketista tuli heti kun olin päässyt lenkiltä kotiin. Mikähän siinä on, että pakettien ilmoitus saapuu aina juuri silloin. Vaikka
  • Uusperheeseen syntyi uusi vauva – “Tilanne oli ihan kaoottinen”
    Teksti Kristiina Kristiina kertoo, miten vauvan syntymä uusperheeseen vaikutti esikoisen käyttäytymiseen ja miten siitä selvittiin. Meillä ei oikeastaan ollut mitään hajua miten tuleva isosisko ottaisi vauvan vastaan. Koska tyttäreni Aamaa
  • Vauvan allergiat ja refluksi raastavat vanhempia – “On kamalaa olla neuvoton”
    Teksti Kristiina Kristiina on joutunut kulkemaan pitkän tien vauvansa allergioiden kanssa. Nyt hän kertoo, miten refluksi ja allergiat kuormittavat niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Lapseni oli syntyessään jo kovin itkuinen, mutta
  • Joulua varjostamassa Covid-19
    Teksti ja kuva Kristiina Meidän joulua on odotettu syksystä saakka. Onhan edellisestä yhteisestä joulunvietosta jo kaksi vuotta. Tänävuonna on Maddien eka joulu ja olemme kaikki odottaneet, että saamme viettää sen
  • Uusperheen haasteet
    Teksti Kristiina Uusperhe on käynyt tutuksi jo omasta lapsuudesta. Olen itse isän uudesta liitosta ja minulla on kaksi ihanaa siskoa hänen aiemmasta liitostaan. Muistan hämärästi, kun siskot kävivät vain viikonloppuisin
  • Hetkeksi Potter-maailmaan
    Teksti Kristiina Kristiina osaa ruuhkavuosiarjessaan uppoutua mielikuvitusmaailmaan, ja pohtii, voisiko tarjota opastettuja mielikuvituskierroksia kiinnostuneille. Lauantaisin meillä on kansalaisopiston järjestämä vauvajooga. Koska kaksi aiempaa kertaa vauva huusi kurkku suorana joogan jälkeen
  • Vinkit perheen yhteiselle metsäretkelle
    Teksti Kristiina Lue Kristiinan vinkit siitä, mitä lasten kanssa metsäretkeä suunniteltaessa kannattaa huomioida. Olimme sopineet mieheni kanssa, että hänen vapaa viikonloppunsa taas pitkään aikaan vietettäisiin yhdessä. Tarkoitus oli lähteä yhdessä