Susanna

Susanna
Jaa tästä:

Nelikymppisen suurperheen äidin arkisia oivalluksia pyykkivuorten, vauhtiviivojen ja pohjaan palaneiden puurokattiloiden takaa. Monenlaista touhutaan ja ollaan touhuamatta, mutta kaiken keskellä yritetään muistaa myös pysähtyä ja olla läsnä. Ja kikattaa niin, että tuntuu.

Instagram: @arjenoivalluksia

Susannan artikkelit

  • Kun hattaralinna romahti – Uupumuksen läpikäynyt Susanna: “En kyennyt olemaan sellainen äiti, mitä halusin”

    Neljän lapsen äiti Susanna kertoo, miten hän uupui ja romahti, kunnes sai apua. Nyt hän neuvoo muita, jotka sinnittelevät uupumuksen partaalla. Vanhemmuus on jotain sellaista, mistä ei voi tietää mitään
  • Supervoimii

    Ruuhkavuodet ovat opettaneet ihan uusia taitoja. Taitoja, joista on pikku hiljaa muotoutunut omia erityiskykyjä tai vähintäänkin piileviä voimia. Osaan muun muassa samaan aikaan neuvoa lapsia, tehdä ruokaa ja suunnitella isoa
  • Aikamatkalla

    Vanhemmalla on etuoikeus oman lapsuutensa elämysseikkailuun! Jo mielestä unohtuneet lelut, leikit ja teeveesarjat muistuvat mieleen, kun tietyt asiat tulevat oman lapsen kohdalla ajankohtaisiksi. Miten mahtavaa onkaan, kun on saanut omalle
  • Käykö sinullekin joskus näin?

    Käykö kenellekään muulle niin, että kirjastokirjojen ja laskujen eräpäivät unohtuu? Kauppareissulla aina jotain jää ostamatta ja sitä puuttuvaa palasta viiletetään hakemassa ties miltä huoltoasemalta yöllä. Lapselle unohtuu pakata eväät reppuun,
  • Sopivasti rempallaan

    Seison keskellä yläkerran aulan lattiaa. Ympärilläni on lasten rakentama maailma; majoja, kauppa, ravintola, koulu. Aikuisen silmissä: apua mikä järkyttävä sotku! Lapsen mielessä: paras leikki ikinä! Kun minusta tuli äiti ja
Jaa tästä: