“Minun lapseni ei syö sokeria alle kolmevuotiaana” ja muita pyörrettyjä (kasvatus)päätöksiä

“Minun lapseni ei syö sokeria alle kolmevuotiaana” ja muita pyörrettyjä (kasvatus)päätöksiä
Kuva: Patrick Fore

Teksti Rouva Tirehtööri

Luulin olevani päättäväinen ja jämpti. Jos olen jotain mieltä asiasta, niin todella pysyn tässä kannassani loppuun asti. Kysyttäessä kuvailisin itseäni määrätietoiseksi ja kertoisin, että kova tahto ja periksiantamattomuus ovat hyveitäni, en jousta mistään periaatteestani piiruakaan. Pikkuhiljaa elämääni taaksepäin muistellessani kuitenkin huomaan, että päätökset jotka teen, kaatuvat yksi kerrallaan ja yhtäkkiä olenkin täysin voimaton vaikuttamaan asioiden kulkuun.  

Toden teolla nämä päätökset alkoivat rapista aikalailla jo esikoiseni syntymän jälkimainingeissa. Minun lastani ei heivata isovanhemmille hoitoon muulloin kuin äärimmäisessä hädässä. Pyörretty päätös nro 1. Äitini kehotti melko pian esikoistyttäreni syntymän jälkeen tekemään “oman vauvan” koska tämä uunituore, itsetehty tyttönen olikin kuulemma mummun oma. Tähän ehdotukseen en tarttunut, mutta kyllä vain Tytärlapsi vietti paljon aikaa Mummulassa. Monesti tosin olin siellä myös itse lataamassa akkuja.

Alkuperäisen päätökseni horjuttua huomasin, miten onnekkaita me olimme; minä sain jakaa vastuuta luotettavien ja rakkaiden ihmisten kanssa ja lapseni sai elämäänsä muitakin tärkeitä ihmisiä kuin vain vanhempansa. Olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että vain vartin ajomatkan päässä kotoani asui sekä äitini että mummuni. Sai ns. kaksi mummua yhdellä iskulla ja aina oli monta syliä auki kun hurautti paikalle. Ja tosiaan, jos jotain omia menoja ilmaantui, oli vauvalla, ja myöhemmin kaikilla Lisäosilla, luotettava hoitopaikka. Koskaan ei ole ollut hetkeä, etteikö olisi apukäsiä ollut tarjolla. 

Minun lapseni syö pelkästään itsetehtyjä ruokia (ei sentään mitään “pelkkää luomua”, sen verran minullakin oli todellisuudentajua). Pyörretty päätös nro. 2. Muistan kokeneeni kovia paineita nuorena äitinä. Halusin olla oppikirjamaisen täydellinen äiti ja hiki hatussa väänsin perunamuusia vauvalleni. Voi kuinka reippaasti tämä hampaaton ihmistaimi yritti syödä sitä kamalaa liisteriä, jota elämässäni ensimmäistä kertaa tein, ja joka ei todellakaan ollut perunamuusiksi luokiteltavaa. Urheasti Tytärlapsi muutaman lusikallisen söi, kunnes tajusin luovuttaa ja heittää mestariteokseni (sen liisterin, en vauvaa) roskiin.

Opettelin ruuanlaittoa ja syötin ruuat vauvan isälle, mutta onneksi ymmärsin säästää vauvani näiltä ihmiskokeilta ja myönnän että ensimmäisen elinvuotensa ajan Tytärlapsi söi mummun tekemiä ruokia ja ihan rehellistä Pilttiä. Eikä edes hävetä. Hyvä tyttö tuli. Poika Poikasen kohdalla olin jo hieman harjaantunut keittiöhommissa, mutta edelleen pilttipurkit täyttivät sekä kuivakaapin hyllyjä että vauvani mahaa. Raivottaren kohdalla aikaa oli kulunut jo sen verran paljon, että väitän oppineeni ruuanlaiton perusteet. Innoissani surruttelin soseita pakkasen täyteen Mummin avustuksella. Tässä kohtaa ongelmaksi muodostui Raivottaren makumaailma. Hän nimittäin arvosti valmisruokaa enemmän kuin näitä rakkaudella survottuja sössöjä.. Oli miten oli, valmisruokia on tarjottu enemmän tai vähemmän jokaisen Lisäosan kohdalla.  

Minun lapseni ei syö sokeria alle kolmevuotiaana. Tarvitseeko tähän lisätä muuta kuin katso kohta 1 ja valitse taistelusi –ideologia? Pyörretty päätös nro. 3 kuitattu. 

Tytärlapsen kohdalla olin vielä melko lailla ummikko ja “suvun vanhimman” eli Mummun elämänohjeiden ja kasvatusneuvojen varassa. Tekemällä oppii, sanotaan ja näin kolmannen Lisäosan kohdalla on jo vähän erilainen ote ja varmuus omiin kykyihin äitinä. Olen toki saanut kultaakin kalliimpia neuvoja, joista olen erittäin kiitollinen.  Olen myös oppinut vähän joustamaan. Elämässä harvoin menee kaikki täsmälleen kuten itse haluaa ja on suunnitellut, joten olen yrittänyt olla muodostamatta mitään kovin ehdottomia mielipiteitä asioista, joista en joko tiedä mitään, tai joihin en pysty mitenkään vaikuttamaan. 

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä artikkelit:

Lahjusrusinat ja muita oivalluksia: “En uskonut, että sortuisin käyttämään lahjojntaa jo vuoden ikäiselle”

Vauvavuoden kamalimmat kommentit: “Miten voi valittaa, että on väsynyt, jos vauva nukkuu yöt? Nykyajan äidit on kovia valittamaan.”

Rouva Tirehtööri

Olen pirskahteleva ja räiskyvä, kolmenkympin rajapyykin yli pari vuotta sitten kiukulla kammennut kolmen lapsen äiti. Elämäni keskipisteet ovat 12v Tytärlapsi, 9v Poika Poikanen ja 2v Raivotar. Lasteni ja mieheni, Perheenpään, lisäksi uusperhe-sirkukseni kokoonpanoon kuuluu sekalainen setti eläimiä; pari saksanpaimenkoiraa, corgi, ja kissa. Elämässäni ovat hyvin vahvasti läsnä aikataulut, to do –listat, ahdistus ja kiukuttelu sekä toive seesteisestä ja rauhallisesta elämästä. Elämänhallintani on heikohkoa ja otteeni lipsuu vähän väliä. Onneksi olen jääräpäinen ja sinnikäs enkä ilmeisesti koskaan suostu menemään siitä mistä aita on matalin. Juuri kun joku osa-alue elämässäni alkaa sujumaan, keksin jotain uutta kivaa puuhaa tilalle.