Omatunto se on huonokin omatunto
Moni asia lapsiperhearjessa johtaa kohdallani huonoon omaantuntoon. Se löytyy monista paikoista ja kurkistaa kulman takaa, kun sitä vähiten odottaa.
Vanhempana on maailman helpoin saada itselleen huono omatunto. Olen siinä jonkin asteen guru.
Kirjoittaessani tätä tekstiä istuin pöydän ääressä. Söin suklaapatukkaa ja hörpin kahvia lasten ollessa päiväkodissa ja eskarissa. Kuin salaman iskusta sain aikaiseksi huonon omatunnon kotona yksin istumisesta. Siellä lapset ovat kunnallisten palveluiden hellässä huomassa, kun äiti vain nauttii.
Mutta kappas, en suostunut ottamaan juuri tätä huonoa omaatuntoa vastaan! Siirrän sen syrjään ja jatkoin nautinnossa piehtarointia.
Matka tähän pisteeseen ei ole kuitenkaan ollut helppo. Huono omatunto puhuu kovalla äänellä ja korvani tavoittavat sen aina aika-ajoin. Takanani on useamman kuukauden työ ja vanhemmuudellisen uran alimmat tasot, ennen kuin sain omantunnon ääntä edes hieman hiljaisemmalle kuvitteellisten korvatulppien avulla.
Vei pitkään ymmärtää vertauskuva ”laita happinaamari ensin itsellesi ja sitten muille”, mutta nyt uskon ymmärtäneeni mistä siinä on kyse. (Tai tietenkin tiedän MITÄ se tarkoittaa, mutta ymmärsin tämän vertauskuvan suhteutettuna omaan elämääni) En ole kykeneväinen auttamaan muita ollessani puoliunessa. Saati, että jaksaisin rakastaa itseäni.
Olen useasti kadehtinut ystävääni, joka säännöllisesti irrottaa lapsiperhe arjesta. Hän joogaa, käy ulkomailla, elokuvissa ja viinillä. Toki käyn itsekin, mutta näitä kivoja juttuja sävyttää lähes aina huono omatunto. Elän myös ihmeellisessä utopiassa, kuvitellen asioiden menevän kotona AIVAN TOLALTAAN ollessani hetken pois. Tietenkään näin ei käy. Tähän kun vielä lisää ajatuksen siitä, että ei halua kuormittaa puolisoaan arkisilla haasteilla (#curlingvaimo) on jo pelkkä yksin suihkussa käynti miniloma järvisuomessa.
Koronan vuoksi jouduin osittain lomautetuksi vuoden 2020 alussa. Huolestuin ja rakentelin mielessäni kauhuskenaarioita tulevaisuudesta. Näistä mitkään eivät toteutuneet, vaan päinvastoin. Tulevat viikot osoittivat sen, että tämä aika sai minut voimaan paremmin kuin koskaan.
Ensimmäinen viikko oli kummallinen. Tein töitä kotona ja kello 12 suljin koneen. Hiljaisuus laskeutui. Menin varovasti makaamaan sohvalle. Katsoin neuroottisena eri maiden Love Islandeja (minullakin on paheeni). Toin äänikirjat arkeeni. Pesin pyykkiä ja kävin kirpputoreilla. Olin vastuussa vain itsestäni. Nautin ja podin massiivista huonoa omaatuntoa nauttimisesta. Kun on viimeiset vuodet laittanut lähes aina muut edelle, on hämmentävää laittaa itsensä edelle.
Arjessa ollaan usein uuden edessä ja tulevat ajat jännittävät. Olen kuitenkin hoivannut itseäni hellällä kädellä ja tästä syystä koen olevani huomattavasti tasapainoisempi, jaksavampi ja rohkeampi ottamaan vastaan mitä vaan. Tästä syystä otan vielä toisen kupillisen kahvia. Ja ehkä myös viinerin.
Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä artikkelit
