“Tuntemattomille aikuisille ei saa puhua” Näin turvakasvatat lasta

“Tuntemattomille aikuisille ei saa puhua” Näin turvakasvatat lasta
Kuva: Kristina Flour

Monet lapset vilkuttelevat ja juttelevat esimerkiksi kassajonossa täysin tuntemattomille aikuisille ennen, kun osaavat edes ujostella. Jotkin lapset eivät ujostele koskaan, ja olisi valmis lähtemään parkkipaikalla kivan oloisen tädin luokse yökylään. Miten ihmeessä opettaa lapselle, että aikuinen saattaa olla paha?

Kun lapsella on riittävä perusturva, hän kykenee ympäristönsä tutkimiseen ja valloittamiseen kertoo Mannerheimin lastensuojeluliitto. Lapsi oppii myös hakemaan, sekä vastaanottamaan hoivaa ja tukea silloin, kun hän sitä tarvitsee.

Riittävän hyvä varhainen vuorovaikutus ei vaadi ihmeellisiä taikatemppuja, vaan tavallinen perheen yhteinen arki rutiineineen riittää luomaan aikuiseen luottavan lapsen. Pysyvät ihmissuhteet ja toistuvat tuttu, rakastava ja turvallinen perustarpeiden hoido (uni, ruoka, puhtaus, ulkoilu) on oivallinen perusta varhaisvuosien hyvälle kasvulle.

Lapsi oppii pääasiassa luottamaan aikuiseen, kun lähipiirissä ja varhaiskasvatuksessa on monia turvallisia ja rakastavia aikuisia. Kaikki aikuiset eivät valitettavasti ole turvallisia, joten lapsen kasvatukseen kannattaa sisällyttää tunne- ja turvataitokasvatusta. Näin saa lapsi toimintamalleja tilanteisiin kun niitä voidaan tarvita.

Vaara on totta ja todellinen

Ihmiskauppa on totta. Häiriintyneitä aikuisia on olemassa. Pedofiileja on Suomessakin, kertoo seksuaaliterapeutti (NACS) ja sairaanhoitaja Kirsi Porras Ylelle. Kuinka puhua pienelle lapselle etukäteen vieraista aikuisista jotka mahdollisesti tekevät lapselle pahaa?

Porras kertoo artikkelissa, että lapsille kannattaa kertoa rehellisesti, että on ihmisiä, jotka toimivat väärin. Esimerkkinä voi kertoa varastamisesta tai toisen satuttamisesta. On kerrottava, että on olemassa ihmisiä, joihin ei voi luottaa.

-“Lapselle tulisi selittää pahan tekemisen käsite ja tehdä selväksi, ettei pahan tekemisellä tarkoiteta aina lapsen vahingoittamista eli esimerkiksi lyömistä tai muuta satuttamista. Pahan tekemisen käsitettä voidaan avata esimerkiksi niin, että “jotkut ihmiset eivät ymmärrä, että lapsen keho on yksityisalue, johon muut ihmiset eivät saa luvatta koskea”. Pahan tekemistä on myös se, jos tuntemattomat tai lapselle vieraat aikuiset haluavat esimerkiksi kosketella lapsen kehoa vaatteiden päältä tai vaatteiden alta”, selventää Kirsi Porras.

Lapselle saa ja pitää sanoa ettei vieraille tarvitse puhua

Lisäksi on hyvä kertoa, että lapsi voi vastata vieraalle aikuiselle, että ”vanhemmat ovat sanoneet, että minulla ei ole lupa puhua kanssasi, koska en tunne sinua” neuvoo Porras. Lapselle on hyvä tämän lisäksi opettaa poistumaan reippaasti paikalta.

Poikkeustilanteetkin on hyvä käydä lapsen kanssa läpi, koska kaikki aikuiset eivät ole epäluotettavia. Jos lapsi joutuu eroon vanhemmistaan esimerkiksi kauppakeskuksessa tai huvipuistossa, kannattaa lapselle opastaa turvalliset tahot kenelle voi jutella. Kaupan kassa, huvipuiston työtekijä, vartija jne.

Kauppareissun aikana voi yhdessä lapsen kanssa kertoa ja näyttää, mistä tunnistaa kaupan työntekijän, tai muun luotettavan ihmisen kenelle voi kertoa olevansa eksynyt.

Lapsen koskemattomuus lapselle tiedoksi

Kun sanoo lapselle, että jotkut aikuiset voivat tehdä pahaa, täytyy pahan tekeminen kertoa tarkemmin. Porras kertoo, että on hyvä tehdä selväksi, ettei pahan tekemisellä tarkoiteta aina lapsen vahingoittamista, eli esimerkiksi lyömistä tai muuta satuttamista. Pahan tekemisen käsitettä voidaan avata esimerkiksi niin, että:

“jotkut ihmiset eivät ymmärrä, että lapsen keho on yksityisalue, johon muut ihmiset eivät saa luvatta koskea”.

Pahan tekemistä on myös se, jos tuntemattomat tai lapselle vieraat aikuiset haluavat esimerkiksi kosketella lapsen kehoa vaatteiden päältä tai vaatteiden alta.

Hyvät ja huonot salaisuudet

On tärkeää, että lapsen ja vanhemman välillä vallitsee luottamus. Luottamus mahdollistaa sen, että lapsi kertoo kaikki mieltään askarruttavat asiat vanhemmalle pelkäämättä tuomitsemista.  Kaikilla saa olla salaisuuksia, mutta millaisia ja miten hyvät salaisuudet eroavat pahoista?

Hyvä salaisuus: Hyvä salaisuus on sellainen jossa on tarkoitus ilahduttaa toista. Esimerkiksi synttärilahja kaverille, tai isänpäivälahja iskälle kannattaa pitää salassa, jotta jännitys pysyy yllä loppuun asti.

Huono salaisuus: Kun salaisuudesta ei saa puhua siksi, että siitä seuraa aikuisen mielestä jotain pahaa, on kyseessä erittäin huonosalaisuus.

Muut lähteet: Mannerheimin lastensuojeluliitto

Lue myös:

Onko sinulla mentalisaatiokykyä? Sen avulla “vanhemmat voivat ehkäistä monia arjen haasteita”

Kuinka taklata sisarusten välinen riita? Ota käyttöön neljän vaiheen tekniikka

Miksi johdonmukainen vanhemmuus on niin vaikeaa?

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *