Leikkilaulut tempaavat mukaansa -Ovatko nämä laulut tuttuja?

Leikkilaulut tempaavat mukaansa -Ovatko nämä laulut tuttuja?
Kuva: Frank mcckenna / Unsplash

Musiikki on upea juttu. Pienetkin vauvat hakevat rytmiä sointuja kuulleessaan ja monesti seurauksena on ihastuttava hytkytys musiikin tahtiin. Välillä vanhemmista saattaa tuntua, että pienokaisella on itseä parempi rytmitaju. Musiikilla on myös paljon hyödyllistä vaikutusta myös Lasten kehityksen kannalta.

Suomessa on paljon yhtyeitä, jotka esittävät lapsille suunnattuja leikkilauluja. Tällaisia ovat muun muassa Fröbelin Palikat ja Kengurumeininki. Lapset nauttivat, jos pääsevät joskus katsomaan lempibändiään livekeikalle. Näissä konserteissa riittää menoa ja meininkiä. Nykyaikana on helppo, kun monia lauluja voi myös katsoa ja kuunnella internetin kautta. Esimerkiksi YouTube on pullollaan perheen pienimmille sopivia lauluja. Lapsi voi leikitellä niiden tahdissa yksinään tai yhdessä aikuisen kanssa.

10 leikkilaulua lapsille

Alla olevassa listauksessa on leikkilauluja lapsille. Monet näistä ovat tuttuja vuosikymmenten takaa.

1. Metrolla mummolaan

Tämä laulu on monelle tuttu muskarista. Tässä ihastuttavassa laulussa pääsee vanhempikin kunnolla jumppaamaan, jos vauva istuu sylissä musiikin aikana. Isommat lapset pääsevät seisten leikkimään tämän biisin tahdissa.

2. Pienen pieni veturi

Tämä on jokaiselle pienelle junafanille sopiva laulu.

3. Ihahaa

Tämä tuttuakin tutumpi hevoslaulu on hauskuuttanut lapsia läpi vuosikymmenten. Tätä laulamalla ja leikkimällä, saa pikkukiukutkin muuttumaan nopeasti nauruksi.

4. Leijonan metsästys

Kun kerran kuulee tämän laulun, jää se varmasti mieleen pitkäksi aikaa. Tässä laulussa on sopivasti jännitystä mukana!

5. Täti Monika

Vieläkö tämä laulu kuuluu nykyajan lasten suosikkeihin? Varmasti suurin osa vanhemmista ainakin tunnistaa ja muistaa, kun tädin hattu ja kassi heiluivat sekä loppuhuipennuksena peppu.

6. Viisi pientä ankkaa

Tämä leikkilaulu on helppo oppia ja muistaa. Ankka-sanan tilalle voi vaihtaa myös jonkun muun mieluisan eläimen.

7. Elefanttimarssi

Tämä laulu sopii hyvin silloin, kun paikalla leikkimässä on monta lasta. Tässä laulussa otetaan mukaan marssille aina yksi toveri lisää.

8. Leipuri hiiva

Tässä ihastuttavassa leivontalaulussa pääsevät pikkuleipurit laittamaan pullia uuniin.

9. Pää, olkapää, peppu

Tämä jumppalaulu virkistää kehon hetkessä. Jokainen vartalon osa saa varmasti liikettä, kun lähtee liikkumaan musiikin tahdissa.

10. Sutsisatsi

Fröbelin Palikoiden Sutsisatsi ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Tässä laulussa pääsee jumppaamaan ihan toden teolla. Sen lisäksi tämä laulu jää lähtemättömästi mieleen, kun sen on kerran kuullut.

Mikä on sinun / teidän perheen suosikkilaulu?

Teksti: Mami Mixtuura

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *