6 helppoa tapaa suojata lapsen herkkä iho auringolta

Kuva: Feri & Tasos

Pienen lapsen iho on ohuempi kuin aikuisilla, minkä vuoksi lasten iho on alttiimpi auringon haitallisille vaikutuksille. Jos iho palaa lapsuudessa, lisää se merkittävästi aikuisiän melanoomariskiä.

Iho ei unohda palamisesta aiheutuvaa vahinkoa ja mitä useammin iho palaa, sitä suurempia terveysriskejä siitä aiheutuu. Jo rusketus kertoo, että ihossa on tapahtunut dna-vaurioita. Terveystalon yleislääkäri Emilia Lagus toteaakin, että hänen mielestään olisi aika luopua ajatuksesta, että rusketus kuuluu kesään.

”Aikuisen on siis hyvä toimia itse esimerkkinä ja suojautua hyvin auringolta. Näin opettaa lastakin terveelliseen auringossa oleiluun pienestä pitäen”, Lagus sanoo.

Näin lapsen iho suojataan hyvin auringolta

Vältä auringossa oleskelua keskipäivän aikaan

”Keskipäivän aurinko säteilee voimakkaimmin, joten lapsen altistumista auringolle keskipäivällä olisi hyvä välttää. Varjoa ja taukoa suorasta auringon paahteesta kannattaa suosia aina neljään saakka iltapäivästä, kun auringon säteily on hyvin voimakasta”, lääkäri neuvoo.

Vaatteet ensisijaisena suojana

”Pukeutumisessa kannattaa suosia vaaleita kankaita, pitkähihaisia paitoja, housuja ja leveälierisiä hattuja, jotka suojaavat tehokkaasti lasten ihoa auringolta. Kankaan tulisi olla tiheää, jotta se estää UV-säteilyä pääsemästä läpi. Etenkin alle kaksivuotiailla lapsilla vaatteet ovat ensisijainen suojautumiskeino auringolta”, Lagus kertoo.

Valitse riittävä aurinkosuojavoide

”Aurinkosuojavoide on välttämätön apu yli kaksivuotiaan lapsen ihon suojaamiseksi. Valitse lapsille sopiva aurinkovoide, joka suojaa sekä UVA- että UVB-säteilyltä. Suojakertoimen tulisi olla mahdollisimman korkea, mieluiten 50. Etenkin pienille lapsille suositellaan fysikaalista aurinkosuojavoidetta”, Lagus opastaa.

Käytä aurinkosuojavoidetta oikein

Lagus muistuttaa, että aurinkosuojavoidetta tulisi levittää lapsen iholle vähintään 15–30 minuuttia ennen auringolle altistumista.

”Muista myös korvat, niskat ja varpaat! Voidetta tulisi lisätä runsaasti: usein paljon enemmän kuin on tapana ja lisätä säännöllisesti, erityisesti uimisen tai hikoilun jälkeen”, hän sanoo.

Suojaa myös lapsen silmät auringolta

”UV-säteily voi vahingoittaa silmiä ja lisätä silmäsairauksien riskiä. Auringon säteet läpäisevät lasten silmien kerrokset helpommin kuin aikuisella, mutta useimmat ongelmat ilmenevät vasta aikuisiällä. Esimerkiksi kaihileikkauksissa käy nyt se sukupolvi, joiden silmiä ei lapsena suojattu”, Lagus kertoo.

Ruuhkavuosien toimitus julkaisi aiemmin neuvoja, miten valitset lapselle sopivat aurinkolasit.

Muista riittävä nesteytys

”Aurinkoisina päivinä on tärkeää varmistaa, että lapset juovat tarpeeksi nestettä. Riittävä nesteytys auttaa ylläpitämään terveen ihon kuntoa ja suojaamaan ihoa auringon kuivattavalta vaikutukselta. Kovissa helteissä veden lisäksi on hyvä juoda mehua ja maitoa ylläpitämään elektrolyyttitasapainoa”, Lagus neuvoo.

Lisäksi: Nauti kesästä

Vaikka auringolta suojautuminen on hyvä ottaa vakavasti, saa kesäilmoista nauttia täysin rinnoin.

”Ohjeet on hyvä osata, mutta aina ei vanhempana huomaa laittaa aurinkolaseja tai mukana laukussa onkin vain aikuisten aurinkorasva. Paras suojavoide on aina se, jota tulee käytettyä. Joten nautitaan kesästä”, Lagus päättää.

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.