Monet haaveilevat täydellisestä elämästä ja heillä on sille omat määritelmänsä. Toiset haluavat olla täydellisiä vanhempia, kumppaneita, ystäviä tai työntekijöitä. Mutta kannattaako täydellisyyden tavoittelu?
Toisinaan täydellisyyden tavoittelu on ihan ok, mutta jos omistat koko elämäsi sille ja elät elämääsi kuin perfektionisti, voit tehdä itsellesi enemmän haittaa kuin hyvää. Tutkimuksen mukaan kaikkensa täydellisyyden eteen tekevät kärsivät eniten. Suuri tarve olla koko ajan täydellinen voi lisätä itsetuhoisuutta.
Kun tarkastellaan kaikista menestyneimpiä ihmisiä, he ovat kaukana täydellisestä. Psykologi Thomas S. Greenspon mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, että menestyneimmät ihmiset ovat epätodennäköisemmin perfektionisteja, koska täydellisyyttä tavoittelevia hidastaa virheiden tekemiseen liittyvä ahdistus.
”Jos kirurgi miettii oikean ratkaisun tekemistä ja haluaa olla absoluuttisen varma päätöksestä, voisin sitä odotellessa vuotaa kuiviin”, Greenspon on todennut.
Jos uskot, ettet koskaan ole tarpeeksi hyvä ja pyrit täydellisyyteen, teet myös henkistä haittaa itsellesi. Tarve olla paras painaa vaakakupissa enemmän kuin myötätunto ja lempeys itseä kohtaan, mitä tarvitaan, jotta osaa antaa itselleen myös tilaisuuksia hengähtää.
”Tämä ei tarkoita, että tavoitteet ja kunnianhimo pitäisi lakaista maton alle, mutta tilaa virheille täytyy olla; vain niistä voi kasvaa ja oppia”, Amanda Chatel kirjoittaa Your Tangossa.
Vanhemman perfektionismi heijastuu lapseen
Entä sitten vanhempien täydellisyyden tavoittelu? Tutkimukset ovat osoittaneet vanhemman perfektionismin heijastuvan lapsiin, koska vanhemmalla on tavallista korkeammat standardit itselleen ja lapsilleen. Täydellisyyden tavoittelusta kumpuava käytös ja ahdistus tarttuvat myös lapsiin. Perfektionistin lapsi voi kokea paljon paineita.
Lasten tulee kuulla myös tarinoita virheistä ja epäonnistumisista. Se kertoo siitä, ettei kukaan ole täydellinen ja osoittaa, etteivät vanhemmatkaan ole mitään superihmisiä.
”Jos antaa lasten kasvaa ilman täydellisyyden tavoittelun tuomia rajoitteita, lapset saavat nauttia lapsuudesta. Maailma tarvitsee enemmän lapsia, jotka tekevät virheitä, jos haluamme tulevaisuuteen enemmän menestyviä ja onnellisia aikuisia”, Chatel toteaa.
Mistä sitten tunnistaa, jos vanhemmalla on taipumusta perfektionismiin? Ruuhkavuosien aiemmin julkaistussa artikkelissa listataan vanhemman perfektionismiin viittaavia merkkejä. Toisessa artikkelissa kerrotaan, miten täydellisyyden sijaan kannattaa pyrkiä olemaan mahtava vanhempi ja kuinka siinä voi onnistua.
Lähde: Your Tango
Teksti: Miia