5 tutkittua syytä, miksi koko perheen kannattaa syödä yhdessä

5 tutkittua syytä, miksi koko perheen kannattaa syödä yhdessä
Kuva: Pexels/Kampus Production

Yhdessä syöminen voi olla kiireisen arjen keskellä yksi harvoja tilaisuuksia kokoontua yhteen koko perheen voimin edes toviksi. Yhdessä syömisellä on myös monia hyötyjä sekä lapsille että vanhemmille.

Jos perheessänne ei ole tapana syödä yhdessä edes kerran päivässä, kannattaa tämä tapa yrittää ujuttaa osaksi arkea. Yhteinen ruokahetki voi olla päivällinen, mutta se voi olla myös jokin muu ateria. Tärkeintä on, että perheenjäsenet unohtavat hetkeksi askareet sekä koukuttavat ruudut ja ovat aidosti läsnä toisilleen syömisen ajan.

Yhdessä syöminen voi parantaa jokaisen perheenjäsenen fyysisistä ja henkistä hyvinvointia. Tutkimuksissa on havaittu seuraavat hyvät vaikutukset:

Terveellisemmät syömistottumukset

Perheen kanssa syöminen on yhteydessä parempaan ruokavalioon etenkin nuorten kohdalla. Vuonna 2018 julkaistussa tutkimuksessa ilmeni, että perheensä kanssa syöneet teinit söivät todennäköisemmin enemmän hedelmiä ja vihanneksia ja vähemmän pikaruokaa ja sokerisia juomia.

Apua mielen hyvinvointiin

Kanadalaistutkijat totesivat vuonna 2015, että toistuvat päivälliset perheen kesken voivat estää syömishäiriöihin, päihteiden käyttöön, väkivaltaiseen käytökseen, masennukseen ja itsetuhoisuuteen liittyviä ongelmia nuorilla. Tuoreempi tutkimus puolestaan osoitti, että 91 prosenttia vanhemmista koki perheensä olevan merkittävästi vähemmän stressaantunut, kun perhe söi säännöllisesti yhdessä.

Epätodennäköisemmin paino-ongelmia aikuisuudessa

Vuonna 2015 julkaistu tutkimus havaitsi, että kun ihminen söi nuoruudessaan tiheään yhdessä perheensä kanssa, oli hän epätodennäköisemmin liikalihava tai ylipainoinen 10 vuotta myöhemmin. Tutkimus totesi, että perheiden kannattaisi pyrkiä syömään yhdessä vähintään 1-2 ateriaa joka viikko, jotta se suojaisi lapsia myöhemmiltä paino-ongelmilta.

Vastaavia tuloksia on saatu vuonna 2017 julkaistussa tutkimuksessa. Tuossa tutkimuksessa kuitenkin todettiin, että aikuisuuden ylipaino-ongelmia oli vähemmän vain silloin, kun perhe söi yhdessä kotona tehtyä ruokaa.

Lasten itsetunto vahvistuu

Tutkijoiden mukaan säännöllinen syöminen yhdessä perheen kanssa voi auttaa lapsia tuntemaan olonsa itsevarmemmaksi. Kun lasta rohkaisee kertomaan päivästään ruokailun yhteydessä (ja aidosti kuuntelee), viestit lapselle arvostavasi häntä sellaisena kuin hän on. Lasten pitäisi saada valita itse oma paikkansa pöydässä ja heitä pitäisi kannustaa auttamaan ruokahetkeen liittyvissä askareissa.

Kommunikaatiotaidot paremmaksi

Vuonna 2017 julkaistu kanadalaistutkimus seurasi lapsia varhaislapsuudesta lapsuuteen. Tutkijoille ilmeni, että hyviä ruokahetkiä perheensä kanssa kokeneet 6-vuotiaat hyötyivät siitä positiivisesti monin tavoin 10 ikävuoteen mennessä. Lisäksi tutkimukseen osallistunut Montrealin yliopiston professori Linda Pagani on todennut, että ruokailun yhteydessä käydyt keskustelut voivat tehdä lapsista parempia kommunikoimaan.

Ruuhkavuodet on aiemmin julkaissut artikkelin ruokailuhetken tärkeydestä ja voit lukea siitä täällä.

Lähde: Parents

Teksti: Miia

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *