Heräileekö lapsi öisin? Nämä lääkärin 5 vinkkiä voivat auttaa

baby in bassinet
Kuva: Michal Bar Haim

Lasten uniongelmat ovat melko yleisiä. Todennäköisesti jokaisessa lapsiperheessä tulee tutuksi lapsen öinen heräily, johon voi yrittää puuttua kotioloissa erilaisin tavoin.

Niin vauvat, taaperot kuin hieman vanhemmatkin lapset saattavat heräillä pitkin yötä. Toistuva yöheräily voi olla stressaavaa ja väsyttävää koko perheelle, mutta tilanteeseen voi onneksi puuttua ja yrittää auttaa lasta nukkumaan paremmin. Terveystalon yleislääkäri ja Fokus Unen erikoisyksikön johtaja Eevert Partinen on listannut vinkkejä lapsen yöheräilyyn.

Lääkärin 5 vinkkiä yöheräilyyn

Lapselle rauhoittava iltarutiini

Kun lapsella on säännöllinen nukkumaanmenoaika ja rauhoittava iltarutiini, voivat ne auttaa lasta valmistautumaan uneen ja myös unen laatu voi parantua. Terveystalon mukaan iltarutiini kannattaa aloittaa ajoissa ennen varsinaista nukkumaanmenoaikaa, jolloin lapsi ehtii rauhoittua ja rentoutua ennen unen saapumista.

Iltarutiinien joukkoon voi ottaa esimerkiksi lukuhetken tai rauhoittavan musiikin kuuntelun. Lämmin kylpy tai lempeä halaushetki voivat myös auttaa lasta rauhoittumaan. Tärkeintä on, että iltarutiini on selkeä ja toistuva osa lapsen päiviä, jolloin hän oppii asennoitumaan nukkumaanmenoon ja sitä edeltäviin rauhoittumisen tapoihin.

”Meistä jokaisella on iltarutiineja, joista toiset ovat jo niin automaattisia, ettemme niitä tunnista. Esimeriksi itselläni rutiineja iltaisin ovat hampaiden pesu, suihkussa käynti ja kirjan lukeminen. Rutiinien kannattaa kuitenkin olla sellaisia, jotka eivät kuormita perhettä liikaa”, Partinen kertoo.

Lapsen unihygienia kuntoon

Unen laatuun voidaan vaikuttaa unihygienialla ja unen huollollisilla menetelmillä. Rauhoittavan iltarutiinin rinnalla säännöllinen nukkumaanmenoaika ja heräämisaika auttavat lapsen mieltä ja kehoa asettumaan unirytmiin.

”Yrittäkää nukahtamisajan lisäksi pitää kiinni erityisesti heräämisajasta, ja pyrkikää välttämään yli yhden tunnin muutoksia heräämisajassa. Kun lapsi herää päivittäin samaan aikaan, tapahtuu nukahtaminen myös illalla helpommin”, Partinen sanoo Terveystalon sivuilla.

Iltaa kohden on hyvä välttää myös stimuloivia aktiviteetteja, koska ruutuaika tai vilkas leikki voivat häiritä lapsen unta. Lapsen nukkumisympäristön on hyvä olla rauhallinen, pimeä ja viileä ja sänky mukava.

Kannusta lasta liikkumaan

Kun lapsi liikkuu riittävästi päivän aikana, auttaa se väsymään fyysisesti ja näin edistää nopeampaa nukahtamista sekä syvempää ja pidempää unta yöllä. Yölliset heräämiset voivat vähentyä, kun keho tarvitsee enemmän lepoa ja palautumista. Liian intensiivinen liikunta myöhään illalla voi kuitenkin häiritä lapsen unta, joten liikuntahetket on parempi sijoittaa aamuun tai iltapäivään.

Kevyt iltapala

Terveystalon mukaan lapselle kannattaa tarjota kevyt iltapala, joka sisältää hiilihydraatteja sekä proteiinia. Hyvä iltapala on esimerkiksi annos kaurapuuroa, jonka voi viimeistellä marjoilla. Raskaat ja rasvaiset syötävät tai suuret ateriat ennen nukkumaanmenoa voivat puolestaan häiritä unen laatua. Vanhempien on hyvä myös varmistaa, että lapsi saa illalla tarpeeksi ravintoa ja vettä, ettei hän herää yöllä nälkään tai janoon. Jos lapsi kuitenkin herää yöllä vessaan tai esiintyy yökastelua, kannattaa nesteen nauttimista pyrkiä aikaistamaan,

Mieti päiväunien ajankohtaa

Jos lapsi nukkuu liian pitkät päiväunet tai liian myöhään, voi se vaikeuttaa nukahtamista illalla tai häiritä yöunia. Terveystalon mukaan yleinen ohjeistus on, että päiväunien olisi hyvä päättyä noin 5-6 tuntia ennen yöunille menoa. On kuitenkin hyvä muistaa, että jokainen lapsi on yksilöllinen ja tarvitsee ikänsä mukaan eri määrän unta, joten päivä- ja yöunirytmi on suunniteltava näiden mukaan.

Jos yöheräily on toistuvaa eikä omat keinot kotona auta, on tärkeä kääntyä ammattilaisten avun puoleen.

Lähde: Terveystalo

Teksti: Miia

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.