Jare, Jessica ja kymmeniä muita nimiä lisättiin kalenteriin!

Nimipäiväkalenteri
Kuva: Helsingin yliopisto

Nimipäiväkalenteri täydentyi tälle vuodelle kymmenillä uusilla nimillä. Nimipäiväuudistuksia tehdään nykyään viiden vuoden välein ja kalenteriin päästäkseen tietty perusehto on täytyttävä.

Jos lapsesi nimi on Camilla, Juulia, Siina tai vaikkapa Jare, Eppu tai Miki, pääsee hän juhlistamaan nimipäiväänsä ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Vuoden 2025 kalenterissa on nyt mukana kymmeniä uusia nimiä, tiedottaa Helsingin yliopisto. Tälle vuodelle suomalaiseen nimipäiväkalenteriin lisättiin 33 uutta nimeä ja suomenruotsalaiseen nimipäiväkalenteriin lisättiin 27 uutta nimeä.

Helsingin yliopisto kertoo, että suomalaisessa kalenterissa on palaavia nimiä sekä vanhojen nimien uusia muunnelmia. Vanhoja suomalaiseen kalenteriin palaavia nimiä ovat esimerkiksi Aamos, Linus ja Rolf.

Monet uusista nimistä ovat taas vanhojen almanakkanimien uusia variantteja, kuten Alissa, Lili, Livia ja Marju tai Eppu, Ilja, Jasu, Jose ja Miki. Lisäksi kalenteriin saadaan uusia kansainvälisiä nimiä, kuten Camilla ja Jessica tai Kevin, Mio ja Neo.

”Julkisuuden henkilöistä oman nimensä kalenteriin saavat nyt niin Britannian kuningatar Camilla kuin Cheek-nimellä tunnettu entinen rap-artisti Jare Tiihonen”, nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala kertoo tiedotteessa.

”Suomalaisten nimenanto on selvästi kansainvälistynyt. Siksi kalenteriin on nyt hyväksytty useita vierasasuisiakin nimiä, kuten Jessica eikä Jessika, tai Linus eikä Liinus”, hän kommentoi.

Nimissä vaikutteita muista maista

Suomenruotsalaiseen kalenteriin lisätyistä uusista nimistä monet ovat omaksuttu englanninkielisestä maailmasta. Tällaisia nimiä ovat muun muassan Caspian, Elvin, Tristan ja Morris.

Lisäksi englanninkielisestä maailmasta tulevien nimien joukossa on myös kolme -ton-loppuista miehennimeä: Aston, Elton ja Winston. Italialaista nimistöä edustavat taas Sienna, Matteo ja Luca.

”Muutama skandinaavinen nimikin pääsee nyt kalenteriin, kuten Tova ja Joar, jotka esiintyivät jo vanhoissa riimukivissä. Norjalaisesta ja tanskalaisesta nimistöstä lainattuja ovat taas Line ja Lykke”, filosofian tohtori Leila Mattfolk kertoo Helsingin yliopiston tiedotteessa.

Uusien nimien joukossa on myös joitakin kirjallisuuteen viittavia nimiä.

”Esimerkiksi C. S. Lewisin Narnia-tarinoiden prinssin nimi Caspian sijoitettiin samalle päivälle kuin Astrid Lindgrenin ja Tove Janssonin lastenkirjoista tutut Ronja, My ja Mio”, Mattfolk kertoo.

Perusehdon täytyttävä, että nimi pääsee mukaan kalenteriin

Nykyään nimipäiväuudistuksia tehdään viiden vuoden välein. Uudistuksista vastaa Helsingin yliopisto, jolla on tekijänoikeus suomalaisiin nimipäivälistoihin. Nimipäiväasiantuntijat Saarelma-Paukkala sekä Mattfolk ovat laatineet vuoden 2025 uudistukset ja ne on hyväksynyt Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblom.

Tämän vuoden nimipäiväuudistusten pohja-aineistona on käytetty vuoden 2020 aineistoa, joka sisälsi alkuvuonna 2018 elossa olleiden suomen- ja ruotsinkielisten suomalaisten ensimmäiset etunimet. Tähän aineistoon lisättiin Suomessa vuosina 2018–2022 syntyneiden lasten ensimmäiset etunimet. Aineistot saatiin Digi- ja väestötietovirastolta (DVV).

Suomalaiseen kalenteriin pääsyn perusehtona oli, että nimi esiintyy aineistossa vähintään 500 naisella tai miehellä. Näin hyväksytyillä uusilla nimillä on aineistossa kaikkiaan 26 131 suomenkielistä nimenkantajaa. Suomenruotsalaiseen kalenteriin pääsyn raja oli sen sijaan 50 nimenkantajaa ja näin saaduilla uusilla nimillä on aineistossa 1 751 ruotsinkielistä nimenkantajaa.

”Tärkeä periaate on myös, että samat nimet sijoitetaan kummassakin kalenterissa samalle päivälle. Näin esimerkiksi Camilla ja Linus löytyvät vuonna 2025 samoilta päiviltä suomalaisesta ja suomenruotsalaisesta kalenterista”, Saarelma-Paukkala kertoo.

Tuoreista nimipäiväsankareista ensimmäisenä juhlintavuorossa ovat suomalaisen kalenterin Mio ja suomenruotsalaisen kalenterin Caspian, joiden nimipäivää juhlitaan 4. helmikuuta.

Alla on lueteltu kalenteriin lisätyt uudet nimet sekä niiden nimipäivät

Suomalaisen kalenterin uudet nimet

Naisten nimet
21.2. Alva, 25.2. Jessica, 12.4. Juulia, 21.4. Camilla, 2.5. Vivian, 19.5. Amelia, Milena, 20.5. Lili, Lilia, Lilian, 29.5. Livia, 15.6. Mona, 11.7. Elea, 14.7. Alissa, 12.8. Kira, 15.8. Marju, 4.10. Siina, Sinna.

Miesten nimet
4.2. Mio, 16.2. Kaius, 6.3. Rolf, 18.3. Eppu, 19.3. Jose, 31.3. Aamos, 9.4. Ilja, 3.5. Linus, 25.7. Jasu, 12.9. Neo, 28.9. Leon, 29.9. Miki, 7.11. Kevin, 10.11. Martin, 20.11. Jare.

Suomenruotsalaisen kalenterin uudet nimet

Naisten nimet
2.3. Fiona, 23.3. Celine, 13.4. Edla, 5.5. Melanie, 19.5. Emilie, Mila, 2.6. Venla, 3.6. Malva, 22.6. Line, 14.8. Sienna, 6.9. Lykke, 19.11. Elisa, 2.12. Bea, 12.12. Tova.

Miesten nimet
4.2. Caspian, 24.2. Matteo, 9.3. Elvin, 12.4. Julian, 30.4. Marius, 14.6. Aston, Elton, Winston, 5.8. Dominic, 22.8. Joar, 22.9. Morris, 18.10. Luca, 31.10. Tristan.

Ruuhkavuosien aiemmin julkaisemasta artikkelista voit tutustua mielenkiintoisiin faktoihin nimistä sekä nimien antamisesta.

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.