Äiti, joka ei osaa leikkiä

Äiti, joka ei osaa leikkiä
Kuva: Emma Darvick

Teksti Ella

Olen se äiti, joka rientää useimmiten tyhjentämään astianpesukonetta kun legolaatikko kaadetaan. Se, joka ehdottaa sellaisen leikin, johon lapsi uppoutuu niin ettei toveria tarvita. Äiti, joka jää aina isille kakkoseksi kun pitäisi olla Vainu, reppuselkä-hevonen tai ihan vaan ukkeli. Miten teillä?

Kyllähän minä lasten kanssa touhuan. Valmistan leikkikeittiössä mielikuvituksellisia annoksia, opetan innokkaalle esikoiselle numeroita ja kirjaimia, pidän kirjojen lukemisesta ja piirretäänkin usein yhdessä. Me myös laulamme paljon ja ihan omilla sanoilla; harva se päivä langalle kiipeää jokin muu kuin hämä-hämä-häkki ja yleensä joululauluihin keksitään vuodenaikaan sopivat sanat, jotta niitä voidaan hoilata viikoittain.

Nyt kunnon talven tullen pulkkailut ja muut ulkoleikit ovat olleet koko perheelle mieleisiä ja joululahjaksi saatuja helppoja lasten lautapelejäkin on päästy testaamaan. Nämä ovat sellaisia leikin tapaisia, joihin ryhdyn mielelläni. Mutta sitten kun eteeni tuodaan epämääräinen hahmo, joka näyttää junankuljettajalta, mutta jonka pitäisi nyt olla mummi, joka tulee kylään tänne taloon, joka on muuten vaippalaatikko, niin osaamiseni on nollissa.

Tämä osaamattomuus leikkimiseen taisi valjeta minulle jo esikoisen vauvavaiheessa. Hän kun makasi leikkimatolla selällään ja heiluttelin hänen yläpuolella helistintä ja liberoperhosta viihdyttämisen merkeissä, niin totesin että tämä ei ole meidän (tai minun) juttu. Niinpä ryhdyimme pitämään kotona äiti-vauva-treenituokioita, joiden lomassa nauratin häntä heilautuksilla ja muilla liikkeillä. Ulkoilutkin olivat silloin henkireikä molemmille, luontoa on mahtavaa tutkia uteliaan lapsen kanssa.

Kuopuksen kohdalla viihdetoimistoyritystä ei ole tarvinnut jatkojalostaa, sillä isosisko on ollut alusta asti suhteellisen vastaanottavainen leikkitoveria kohtaan, mutta hauskoja kokkailu-jumppa-tanssi-laulu-sessioita ollaan kolmisin kotona saatu nytkin aikaiseksi – mikä siinä muuten onkin että lasten kanssa on helpointa heittäytyä hullun hassuksi silloin kun mies on töissä? Jos lapsi sitten selkeästi kaipaa kuitenkin muihin figuuri tms leikkeihin, ohjaan häntä leikkimään ihan itsekseen ja nappaan vauvan kainaloon. On niitäkin hetkiä, jolloin olen yrittänyt leikkiä antaumuksella pikkueläimillä kaikkien äänitehosteiden kera, mutta olen saanut vastakaikuna huokauksia ja kysymyksen ”Milloin isi tulee kotiin?”. Jes.

Jos et siis äitinä koe hallitsevasi hahmoleikkejä, eikä mielikuvituksesi jaksa muuttaa lastenhuoneen jokaista esinettä milloin miksikin kulkuneuvoksi tai olennoksi, niin älä stressaa! Sitä varten on sitten leikkikaverit (kun niitä saa taas nähdä), mummit ja papat (sama kuin edellisessä) ja totta kai töistä kotiin tuleva reipas puoliso! Heitä odotellessa voit leikkiä pienten lasten kanssa esimerkiksi seuraavia win-win-leikkejä:

Piilosta. Lapsi laskee kymmeneen ja sillä aikaa menet oikeasti vaikeaan piiloon. Meillä tämä onnistuu nuorimman iltapäiväunien aikaan. Etsimisajalla voit naputtaa unohduksiin jääneet vastausviestit whatsappiin ja maileihin.

Majaleikkiä. Rakennat lapsen kanssa olohuoneeseen ison majan ja tämän jälkeen kerrot että majaan pitäisi mennä valmistamaan ruokaa ja sinne voi kutsua kaikki pehmokaverit. Meillä esikoinen kirmaa omaan keittiöönsä, tekee siellä tyytyväisenä kokkailunsa ja ruokien sekä kymmenien pehmolelujen roudauskin majaan ottaa oman aikansa. Tässä ajassa kodin pikasiivous on usein tapahtunut melko häiriöttä!

Montako kaivonkantta löydät? Tämä on meidän lemppari ”lenkkileikki”. Kuopus pitää nukuttaa edelleen enemmän kuin kerran päivässä unille ja tämä tapahtuu parhaiten ulkosalla  liikkuvissa menopeleissä. Saan esikoisen mukisematta kävelemään meidän kanssa kun hän innoissaan rientää kaivonkannelta toiselle ja laskee niitä samalla. Nyt lumisena aikana tähän on tullut omat haasteensa, mutta sen tilalla ollaan laskettu isoja lumikasoja. Niihin on kiva kirmata, kokeilkaa.

Jumppatuokiota: Erilaisia pomppuja sekä kyykkyjä keittiön pöydän ympäri lempilaulujen säestämänä (elefanttimarssi on ykkönen), lapsen tasapainon harjoittamista lentokoneasennossa, x-hyppyjä peilin edessä samaan tahtiin ja punnerruksia taaperon poskia pussaten. Omaa kroppaa ja lasten toiveita kuunnellen. Lisävinkki: vauvakin on melkoinen lisäpaino ja nauraessa tuntuu painavan vielä enemmän.

Kokkileikkiä. Ehdotan usein esikoiselle että leikitäänkö kokkeja ja tehdään yhdessä ruokaa. Vajaa 3-vuotiaalle tämä sopii vallan hyvin, kun annan hänen osallistua, ja pikkuvelikin viihtyy lattialla tyytyväisenä alakaappien kippoja sekä kappoja tutkien. Helpoimmalla pääsee kun antaa lapsen pestä (valmiiksi pestyjä) perunoita tai pyytää ojentelemaan tarvittavia aineita. Meidän taapero on melkoisen mielissään siitäkin, jos annan hänelle vallan ja vastuun valita missä järjestyksessä suola ja pippuri menevät kattilaan.

Sanoisin siis että olen äiti, joka ei osaa leikkiä, mutta joka tekee tarvittaessa arjen askareista leikinomaisia. Ja olkoon se vahvuuteni, ei heikkouteni.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä artikkelit:

Miten jakselet tänään? Lue vinkit voimavarojen lisäämiseen

Lastenohjelmaopas – Mitä vanhemmankin kannattaa katsoa?

Ella

Olen järjestyksestä nauttiva 31-vuotias äiti-ihminen joka joutuu ajoittain kaaoksen keskelle ja pelastuu sykkimällä. Vaimo, joka miettii päänsä puhki pienistäkin asioista, googlettaa ja lopulta ymmärtää kysyä viereltä. Perheen “pahis" joka rentoutuu parhaiten kotona lempisohvalla - pussaten puolisoaan ja kahta yhteistä lasta.